Älä kysy minulta mistä olen tulossa, vaan mihin olen menossa

16.01.2017

”Makaan tyhjän asunnon lattialla ja itken. On yö ja katuvalot heijastuvat ikkunasta kattoon. Minun on kylmä vaikka minulla on päälläni villakankainen takki ja mustat farkut ja jaloissa nyörein solmittavat talvikengät. Olen maannut lattialla jo muutaman tunnin enkä pysty nousemaan. Silmäni ovat turvoksissa kaikesta itkemisestä.”

Tämä on yksi niistä mielikuvista siitä, mitä minulle tulisi tapahtumaan, jos alkaisin elää niin kuin itse haluan. Näin ajattelin ennen kuin otin elämäni ohjat omiin käsiini. Pelko kaikesta, mitä tulisi tapahtumaan, oli suuri. Jälkeenpäin ajateltuna se oli aivan turhaa, sillä kaikkea mitä sitten tapahtui, en olisi osannut pelätä enkä toivoa unissanikaan.

Entisessä elämässäni olen kasvattanut kolme ihanaa tytärtä, ollut pitkässä avioliitossa, tehnyt ikäni pätkätöitä hoitoalalla, kokenut hometalohelvetin ja ennen kaikkea suorittanut elämää…

Puolen vuoden aikana olin ottanut avioeron, jättänyt taakseni aika suuren osan elämästäni, löytänyt uuden ihmisen elämääni todeten, etten pystykään elämään hänen kanssaan. Suhteen loputtua olin tilanteessa, johon en ollut osannut varautua mitenkään. Aloitin elämäni osittain alusta, eikä minulla ollut mitään suunnitelmia. Aloin miettiä mitä todella haluaisin elämältäni. Ainut suuri haaveeni oli asua maalla.

ala-kysy-minulta-mista-olen-tulossa

Tarinani alkaa syyskuisesta päivästä vuonna 2014.

Vaihdoin työpaikkaa hoitoalalla ja hommasin kerrostaloasunnon työpaikan läheltä melkein keskeltä kaupunkia. Ennen asunnon löytymistä olin asunut muutamien ystävieni luona pari viikkoa vain kassillinen vaatteita mukanani. Kävin töissä ja nukuin aina muutaman yön saman kaverin luona. Sitten vaihdoin seuraavan ystävän luokse. Tuossa tilanteessa oli aivan ihana huomata kuinka paljon hyviä ystäviä omistaakaan. Ja miten mahtavalta tuntui se vieraanvaraisuus minkä sain osakseni. Työ oli vuorotyö ja työsopimus tehtiin aluksi vain kuukaudeksi. Asunnon vuokrasin määräaikaisella sopimuksella niin, että saisin asua siinä korkeintaan kaksi vuotta.

Ensimmäinen yksin eletty syksy oli pimeä ja sateinen. Nuorin tyttäreni asui kanssani osittain eli kävi luonani satunnaisesti. Uusi työ vaati voimia, koska jouduin opettelemaan paljon uutta ja yövuoroihin oli vaikea sopeutua. Minulla oli kuitenkin enemmän vapaa-aikaa kuin koskaan aiemmin. Päätin nauttia elämästä ja tehdä niitä asioita, joihin aiemmin ei ollut aikaa. Elin pienellä budjetilla, tein itse ruokani, kierrätin tavaroita ja ostin tarvitsemani tavarat ja vaatteet kirpputorilta. Haaveilin maallemuutosta ja kävin katsomassa myytäviä taloja.

Eräänä iltana pyöräilin iltavuoron jälkeen kaupungille ja menin kahville keskustaan ravintola Pikku Hanheen. Ravintolassa on kuukausittain vaihtuva näyttely paikallisten taiteilijoiden töitä. Istuin siinä kahviani juoden ja katselin maalauksia seinällä. Mietin miltä tuntuu kun omat työt ovat kaikkien nähtävillä. Ajatus jäi mieleen ja kotimatkalla olin ihan innoissani. Opettelisin maalaamaan. Tekisin ainakin itselleni muutaman taulun.

Ostin muutaman tuubin akryylivärejä ja taulupohjan ja aloin maalaamaan. Innostuin heti niin, että jo muutaman päivän jälkeen hain kaupasta lisää värejä. Kaksi pientä maalausta valmistui ja huomasin, että haluan maalata enemmänkin ja isompia töitä. Ostin isommat purkit värejä. Muutaman ihan vaan kokeeksi, koska maalit olivat mielestäni aika kalliita.

Innoissani esittelin kuvia keskeneräisistä ja valmiista töistä ystävilleni ja työkavereilleni. Työkaverini tilasi minulta taulun, kun olin maalannut vasta muutaman työn. Hän halusi maalaukseensa enkelinsiivet. Jännitti tehdä toiselle maalaus mutta toisaalta otin sen kannustuksena maalata lisää.

Talven tein hoitoalan töitä ja sopimustani jatkettiin aina kuukauden tai kahden välein. Vapaa-ajalla maalasin. Joskus oli vaikea jättää maalaus kesken ja lähteä töihin. Katselin päiväkausia videoita YouTubesta kuinka alan ammattilaiset maalaavat ja otin heiltä oppia. Tyttäreni toimi myös innoittajanani. Hän kannusti minua ja opetti eri tekniikoita. Hän kuten kaksi muutakin tyttöäni ovat käyneet kaikki taidekoulun peruskoulun ja lukion ohella. Joskus kun tyttäreni oli luonani, saatoimme maalata koko viikonlopun päivät ja yöt.

Keskityin siihen mitä minulla oli ja mitä halusin oikeasti tehdä. Samaan aikaan karsin koko ajan elämästäni kaikkea turhaa. Tavaroita, tapoja, ihmisiä… Aloin pikkuhiljaa näkemään sen, mihin olin menossa. Haaveissani näin itseni asumassa maalla pienessä omakotitalossa keskellä metsää. Minulla olisi vanha rämisevä lava-auto ja vinttikoira siinä kyydissä. Koiran kanssa ajelisimme asioille hiekkatietä pitkin ja kotona keittäisin kahvit vanhalla puuhellalla. Maalaisin tauluja ja nauttisin elämästä. Tämä oli unelmani ja päätin, että toteutan sen jossain muodossa siihen mennessä, kun vuokrasopimukseni päättyy.

Talvella 2015 uuvuin työstä ja sain viikon sairaslomaa. Jatkoin kuitenkin töitä ja aloin miettiä vaihtoehtoa hoitoalan työlle. Toukokuussa tuli toinen merkki siitä, etten voisi enää kauaa jatkaa näin. Olin jäämässä viikon lomalle ja lomaa edeltävän yövuoron jälkeen jouduinkin sairaalaan. Sairaalasta päästyä ajoin kotiin, pakkasin autoon teltan, retkeilyvarusteet ja suuntasin leirintäalueelle. En antaisi sairaalareissun pilata lomaani. Vaikka toukokuisena yönä oli viileä nukkua teltassa, oli ihana päästä pois kaupungista nuotiotulen ääreen. Sairaalareissu jäi vaivaamaan mieltäni ja herätti miettimään vaihtoehtoja vuorotyölle.

Kevään aikana kaivoin kaapista vanhat kouluvesiväritkin. Taas katselin videoita, jotta oppisin tekemään haluamiani kuvia. Tajusin, että nämä värit minulla on ollut aina kaapissa. Harmitti, etten ollut aiemmin opetellut maalaamaan niillä.

Kesällä kävin taloesittelyissä ja työt jatkuivat aina muutama kuukausi kerrallaan. Työssä jaksoin käydä, koska opin tavan tehdä työssäkäynnistä mukavaa. Ajatuksissani työaika oli minimaalinen siihen kaikkeen verrattuna mitä halusin ja sain tehdä vapaa-ajallani. Ehdin hyvällä suunnittelulla tehdä paljon asioita vuorotyöstä huolimatta. Tapasin ystäviä, pyöräilin, retkeilin yms. Ystävillä on aina ollut suuri merkitys elämässäni.

Halusin maalata olohuoneeni seinälle sopivan maalauksen. Maalasin ison taulun missä on sieniä. Se on minulle erityisen merkityksellinen maalaus. Kun sain sen valmiiksi, tiesin, ettei opiskelu ollut mennyt hukkaan. Sain vihdoin seinälleni juuri sellaisen taulun, mistä olin haaveillut.

ala-kysy-minulta-mista-olen-tulossa-taulu

Syksyllä selkäni kipeytyi töissä ilmeisesti äkillisen vääränlaisen liikkeen seurauksena ja sain kaksi viikkoa sairaslomaa. Makasin yksin kotona sohvalla ja selkää särki lääkkeistä huolimatta. Minulla oli aikaa miettiä asioita. Mietin mitä tekisin elämälläni, pyöritin asioita mielessäni aina uudestaan ja uudestaan. Innostuin aina vaan enemmän miettiessäni mahdollisuuksia. Maalasin, aloin kirjoittaa elämästäni, kudoin, etsin netistä taloa, katselin inspiroivia elokuvia ja kuuntelin musiikkia. Kokeilin kasvis-ruokavaliota nähdäkseni kuinka ruokavalio vaikuttaa hyvinvointiini. Katselin netistä kotia etsiviä vinttikoiria ja YouTubesta opetusvideoita maalaamisesta. Sain myös päähäni yritysidean.

Levon lisäksi pyöräilin ja kävelin, jotta saisin selkäni kuntoon. Eräällä pyöräreissulla pysähdyin Lahden satamaan kahville. Päätin samalla poiketa käsityöläisten pitämässä liikkeessä katselemassa ja ihastelemassa. Jäin juttelemaan myyjän kanssa ja hän kertoi tekevänsä keramiikkaa työkseen. Pitkän juttutuokion jälkeen hän lupasi, että pääsisin hänen yksityisoppilaaksi. Sovimme, että voisin keväällä käydä hänen kotonaan muutaman kerran oppimassa perusasioita keramiikan teosta ja raku-poltosta. Pompin ilosta, kun lähdin pois liikkeestä.

Tästä innostuneena menin muutaman päivän päästä ravintola Pikku Hanheen esittelemään maalaamieni taulujen kuvia ja kysymään saisinko viedä tauluni sinne näyttelyyn. Ja sainhan minä. Varasin seuraavan vapaan kuukauden. Sovimme, että vien maaliskuussa näyttelyyn omia ja tyttäreni maalauksia.

Selkä oli vielä kipeä kahden viikon päästäkin vaikka olin pyrkinyt liikkumaan ja lepuuttanut sitä sopivassa suhteessa. Sairastuin rajuun flunssaan. En antanut sen haitata ajatustyötä ja jatkoin asioiden pyörittämistä päässä.

Olin kutonut pinon sukkia, maalannut pari taulua, kirjoittanut lähes 100 sivua tekstiä, oppinut ihan valtavasti asioita maalaamisesta, tilannut pitkään haaveena olleen vinttikoiran itselleni, saanut sovittua ensimmäisen näyttelyni, minulla oli opettaja keramiikalle ja mielestäni hieno yritysidea. Olin ihan innoissani ja malttamaton kaikesta uudesta mitä olin miettinyt elämääni. Tuon kuukauden jälkeen mikään elämässäni ei ollut niin kuin ennen. Flunssa hellitti ja menin takaisin töihin. Selkää särki vielä rankkojen työvuorojen jälkeen pitkään.

Joululahjaksi hain koiranpennun itselleni. Olin epäröinyt koiran ottamista vuorotyöni ja kerrostalossa asumisen takia. Koiran kasvattaja kuitenkin rohkaisi minua ja nyt se ihanuus oli siinä, silkkivinttikoira Varjo. Pentu roikkui villasukassani maalatessani ja vaati huomiota lähes koko ajan kotona ollessani. Pyörittelin yritysideaa mielessäni ja puhuin siitä tyttärelleni. Hän innostui ideasta ja alkoi kehitellä sitä kanssani.

Yrityksen ideana on liittää yhteen maalla asuminen, vapaa-aika, kierrätys ja elämän hidastaminen. Yritys olisi ainutlaatuinen ja omien arvojeni mukainen. Innostuin itse asiasta niin paljon, että harkitsin siitä itselleni elantoa. En ollut koskaan ajatellut löytäväni itseäni yrittäjäkurssilta. Kävin tammikuussa 2016 Lahdessa Ladecin ”yrittäjäksi-intensiivikurssin” ja sain sieltä hyvän vastaanoton idealleni.

Laskelmien mukaan olisin helposti yrityksen tuloilla elättänyt itseni. Kurssi oli hyvä ja siellä oli mukana ikänsä yrittäjänä olleita konkareita. Vaikka olin vakuuttunut siitä, että ideani oli hyvä, kurssilla tajusin kuinka paljon aikaa ja sitoutumista yrittäjyys tarvitsee. En olisi ainakaan vielä valmis sitoutumaan sellaiseen. Uskon kuitenkin saaneeni kurssilta niin paljon tietoa, ettei se missään nimessä menisi hukkaan, vaikken perustaisikaan yritystä.

Tammikuusta lähtien kirjoittelin Facebookin sinkkusivuilta tapaamani miehen kanssa. Mies asui Keski-suomessa maaseudulla. Maaliskuussa mies tuli Lahteen avukseni ripustamaan tauluni ensimmäiseen näyttelyyni ravintola Pikku hanhen seinälle. Oli mahtava tunne viedä taulut kaikkien nähtäväksi. Päivitin Facebookkiin alla olevan tekstin ja olin hiton ylpeä itsestäni. Olin tehnyt sen mistä olin haaveillut vuosi takaperin.

”Vähän yli vuosi sitten istuin ravintola Pikku Hanhessa Lahdessa ja mietin miltä omat tauluni näyttäisivät tuolla seinällä. No senhän se vaati, että piti ensin opetella maalaamaan. Tänään omat ja pari tyttären maalaamaa taulua on sillä samaisella seinällä. Kiitos Kyläpäällikölle asennusavusta.” 3.3.2016

Keväällä tapailin miestä pitkästä välimatkasta huolimatta. Kävin opettelemassa keramiikantekoa opettajani luona, maalasin, kiersin kirpputoreja, vietin aikaa ystävieni kanssa ja koulutin koiranpentua. Koiranpentu oli todella villi luonteeltaan. Koulutus vei aikaa ja keskeytti maalaamisen ja kaikki muutkin työt monta kertaa päivässä, kun koira piti viedä ulos. Olin kuitenkin halunnut koiran ja olin iloinen, että olin uskaltanut ottaa sen.

ala-kysy-minulta-mista-olen-tulossa-taulu

Kävin tarjoamassa töitäni Lahtelaisen ravintola Hiidenkiven seinälle. Sain sovittua näyttelyn vasta seuraavan vuoden tammikuuksi. Siihen olisi vielä aikaa ja ehtisin tehdä monta uutta työtä siihen mennessä. Koko ajan oli mielessä se, että haluaisin pitää ainakin yhden isomman näyttelyn ihan oikeassa taidegalleriassa. Selasin nettiä ja mietin mahdollisuuksiani näyttelyyn. Mielessäni pyöri se, ettei minulla ole minkäänlaista taiteenalan koulutusta ja siksi voisi olla vaikea saada maalauksia näyttelyyn.

Kesällä sain sovittua näyttelyn Laurellin kahvilaan Lahteen seuraavan vuoden huhtikuuksi. Jade galleria Helsingissä haki näytteilleasettajia ensi vuodelle. Laitoin sinne hakemuksen ja sain vastauksen jo seuraavana päivänä, että minut oli hyväksytty sinne ja sain jopa valita milloin pitäisin näyttelyni. Valitsin ensi vuoden marraskuun, että ehtisin kunnolla paneutua asiaan ja tehdä tarpeeksi uusia maalauksia.

Kesälomani vietin Keski-Suomessa talvella tapaamani miehen luona. Nautin maaseudun rauhasta, maalasin ja kirjoitin. Keskustelimme paljon haaveistamme ja siitä mitä elämältä haluaisimme. Mies kannusti minua jatkamaan maalaamista. Yhdessä teimme taidetta lähes joka päivä, hän musiikkia ja minä kuvia. Olimme tapailleet koko kevään ja kesän hyvinkin tiiviisti. Lomalla sovimme, että syksyn tullen muuttaisin hänen luokseen.

Syyskuussa Galleria Foggasta otettiin yhteyttä ja tarjottiin näyttelypaikkaa lokakuuksi. Olin hämmästynyt, että minuun otetaan yhteyttä, enhän ollut laittanut hakemusta sinne. Päätin ottaa tarjouksen vastaan ja sovin näyttelystä. Vanha työkaverini, josta oli tullut minulle rakas ystävä, tilasi minulta uuden taulun.

Kahden vuoden määräaikainen vuokrasopimukseni loppui syyskuun viimeinen päivä. Se määräaika, jonka olin itselleni asettanut. Samoin viimeisin kahden kuukauden määräaikainen hoitoalan työsopimus loppui samana päivänä. Olin tehnyt kaksitoista pätkätyösopimusta kahden vuoden aikana samassa paikassa. En jatkanut töitä ja muutin lokakuun alussa Keski-Suomeen miesystäväni luokse.

Työpaikalle jäi paljon hyviä työkavereita. Ainakin yksi heistä muutti elämäänsä esimerkkini voimalla ja toinen osti vesivärit ja alkoi maalaamaan. Tavaroiden pakkaamisen ja vuorotyön väsyttämänä muuttolaatikoiden keskellä kuuntelin iltasatuna Täysii-seminaarin 2014 puhujia puhelimesta katsomatta videoita. Kuuntelin ja hymyilin, kuuntelin lisää ja minulle tuli hieno fiilis siitä mitä itse olin kokenut ja saavuttanut siihen asti.

Syksyn olen maalannut, suunnitellut tulevia näyttelyitä, miettinyt mitä seuraavaksi haluan tehdä, mihin näyttelyyn haluan hakea yms. Olemme sisustaneet kotia ja karsineet kaikkea turhaa tavaraa pois niin, että kotona on hyvä olla. Näyttely Galleria Foggassa oli minulle iso asia. Se oli minulle ensimmäinen ihan oikea taidegalleria näyttely. Sitähän olin toivonut ja se toteutui nopeammin kuin olisin ikinä uskonut. Keramiikan teko on jäänyt ja sitä haluaisin opetella jatkossa lisää. Työhuoneen nurkassa odottaa kaksi isoa säkillistä savea.

Joulukuussa huomasin, että Täysii-seminaariin haetaan tiimiä, en miettinyt hetkeäkään. Olin valmis ottamaan haasteen vastaan ja ihan innoissani asiasta ja kaikesta siitä mitä pääsisin tekemään tiimin kanssa. Olin joskus muutama viikko aiemmin sanonut ääneen, että haluaisin joskus mennä töihin messuille. En kuitenkaan näe itseäni myymässä tavaroita. Ennen joulua sain myös tietää, että pääsen tulevana kesänä näytteilleasettajaksi Loviisaan Strömforsin ruukin aulagalleriaan. Oli hakenut sinne aiemmin syksyllä ja jännitin pääsenkö sinne.

Vähän yli kaksi vuotta olen tehnyt joka päivä töitä haaveeni eteen ja nyt asun maaseudulla, minulla on aivan ihana itsekoulutettu rauhallinen silkkivinttikoira ja rakas mies. Kotona on puuhella, jonka lämmössä on ihana juoda aamukahvia ja syödä kaurapuuroa. Viime vuonna oli kaksi näyttelyä ja täksi vuodeksi on sovittu neljä näyttelyä. Yhteistyö ammattimuusikon kanssa on alkamassa ja suunnitteilla on yhdistää maalauksiini sopivaa taidemusiikkia. Kaiken tämän lisäksi pääsin Täysii-seminaarin tiimiin.

Sisäisen muutoksen myötä myös ulkoinen olemukseni on muuttunut. Paino on tippunut ihan itsestään ja sisäinen hyvinvointi näkyy myös ulkoisesti. Minulla on paljon haaveita ja innolla odotan mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan. Kiirettä ei kuitenkaan ole mihinkään. Asiat tapahtuvat kun niiden on aika tapahtua.

Niinan taidenäyttelyn avajaiset järjestetään 1.11.2017 Helsingissä.

ala-kysy-minulta-mista-olen-tulossa-taulu

Niina Tervala on tehnyt ison elämänmuutoksen viimeisen kahden vuoden aikana. Hoitotyön ohella hän opetteli maalaamaan tauluja ja pitää nyt näyttelyitä eri puolilla suomea. Hän muutti Lahdesta Haapamäelle maaseudun rauhaan lokakuussa 2016 ja toivoo voivansa olla esimerkkinä ja rohkaista muitakin, jotka haluavat muuttaa elämäänsä. Niinan kotisivut löytyvät osoitteesta www.niinatervala-maalauksia.com.