Pysyvän elämänmuutoksen peruspilarit

14.05.2018

Pelkkä tahdonvoima ei useinkaan riitä pysyvän elämänmuutoksen tekemiseen. Aiemman merkitystä ja sisältöä luovan elämäntyylin tilalle on löydettävä uusia merkityksen tunnetta antavia asioita. Vaikka aiempi tottumus olisi ollut omalle terveydelle jopa haitallisia nuo tottumukset ovat ehtineet muodostua jo tavoiksi jotka luovat merkitystä elämään. Tavat ovat luoneet tiettyjä hermoratoja aivoihin, tietynlaisia uria, joita on helpompi seurata kuin muuntaa. Uusien hermoratojen ja yhteyksien luominen on vaikeaa, mutta mahdollista. Pelkkä päätös ei silti useinkaan johda pysyvään muutokseen. Mieli ei välttämättä ole tarpeeksi vahva päihittämään tapaa, tottumusta tai riippuvuutta. On keksittävä uusi tarkoitus ja tarina jonka mukaan elää. Oman kokemukseni mukaan on tietyt peruspilarit jotka voivat johtaa pysyvään elämänmuutokseen samalla tukien omaa päätöstä muutokseen. Näitä pysyvän elämänmuutoksen peruspilareita on ollut minulle ainakin kolme ja kerron niistä lisää tässä.

Rehellisyys itselleen

Rehellisyys itselle luo arvopohjan pysyvälle elämänmuutokselle. On tutkittava itseä ja kysyttävä oikeita kysymyksiä päästäkseen itsestään jäljille; kuka minä olen, kuka minä haluan olla, kuka olen nyt. Jos jokin tuntuu epämiellyttävälle niin itsessä on usein syvempi kaipuu jollekin erilaiselle, vaikka ei vielä tietäisikään mitä se on. Tuo epämiellyttävä tunne toimii kuitenkin viestintuojana jostain alitajunnasta. Kysymys onkin siitä kuuntelemmeko tunteitamme vai ohitammeko niitä. Tunteemme kertovat meille totuuden itsestäme.

Omat defenssimme on ovelia siinä miten haluamme vältellä totuutta itsestämme. Naamioimme itsemme kiireisiksi tai muut lukemattomat defensiiviset toimintatavat tulevat pelastamaan meidät itseltämme. Oma välttelevyys “pelastaa” meidät omalta totuudeltamme joka pistää katsomaan myös ne kivuliaat tunteet ja epämiellyttävät totuudet itsestämme. Loppujenlopuksi en tiedä mitään pelottavampaa kuin REHELLISYYS itselle, koska se voi viedä pois kaiken sen mikä ennen merkitsi elämää ja tuoda tilalle jotain täysin uutta ja vierasta vaikkakin oman kokemukseni mukaan AINA parempaa kuin vanha entinen. Uusi kuitenkin vieraudessaan pelottaa aina. Rehellisyys on paitsi pelottavaa myös todellinen muutoksen katalysaattori silloin kun huomaamme että ynkyinen elämä ei auta meitä voimaan hyvin.

On tärkeää olla rehellinen itselleen ja tehdä sisimpään pientä inventaariota säännöllisesti kun haluaa tehdä pysyvyiä elämänmuutoksia. Rehellisyyden kautta luomme itsellemme tukevat jalansijat josta ponnistaa uuteen. Kun oma arvomaailma on selkeä muutoksen kanssa on helpompi edetä vaikka se pelottaakin. Jokin sisimmässä nimittäin tukee silloin sitä että tämä suunta on nyt oikea ja tähän suuntaan peloistani huolimatta jatkan. Tiedän silloin että olen muutoksessa rehellisesti itseni puolella.

Myötätunto

Toinen erittäin tärkeä asia muutoksen tiellä on ollut oppia olemaan myötätuntoinen myös itseä kohtaan. Usein muutos liitetään piiskurointiin, jyrkkään tahdonvoimaan ja ehdottomuuteen. Jopa ankaruuteen itseä kohtaan. Minusta tälläinen ehdottomuus kielii aina rakkaudettomuudesta itseä kohtaan. Emme hyväksy omaa keskeneräisyyttämme ja varjoamme jos kiellämme sen ja yritämme olla negatiivisen toimintamme yläpuolella. Olemme kuitenkin kokonaisuus. Epätäydellisen täydellinen kokonaisuus. Kaikki kuuluu samaan pakettiin. Valo ja varjo yhtä tärkeinä puolina.

Myötätunto auttaa katsomaan itseään lempeämmin ja syvällisemmin. Myötätunnon kautta on helpompi murtaa oman mielen vastustus ja kohdata epämiellyttävätkin asiat itsessä. Toki on myös rakkautta vetää itselleen rajat, laittaa stoppia omalle itseään tuhoavalle toiminnalle mutta olen kokenut, että myötätunnon ja itsensä rakastamisen kautta se on ehdottomasti helpompaa kuin ankaruuden ja moittimisen kautta.

Itsensä rakastaminen on vaikeimpia läksyjä mitä meillä on opittavana. Ainakin omasta kokemuksestani olen kokenut näin. Opettelen sitä edelleen päivittäin ja saan nähdä uusia muotoja ja mahdollisuuksia miten rakkautta itseään kohtaan voi toteuttaa arkisessa elämässä. Tavat kun helposti lipsahtavat taas siihen itsensä ohittamiseen, suorittamiseen ja puskemiseen jos se on ollut vallitseva elämäntyyli pitkään aikaisemmin.

Itsensä rakastamista ja myötätuntoista suhtautumista on aivan pienet asiat ja juuri nimenomaan ne pienet asiat. Tällä hetkellä kun kirjoitan sohvalla makoillen tätä juttua selkääni särkee. Itseni rakastamista on nyt nousta ylös ja venytellä hetken. Kuunnella kipuani, antaa sille huomioni ja jatkaa vasta sen jälkeen. Kuinka usein toimin oikeasti näin? Edelleen liian harvoin.

Pienet tavat luovat lopulta koko elämän. Voimme valita joka hetki mihin suuntaan kehitymme. Joka hetki on hyvä hetki oppia lisää itsensä huomioimista ja rakastamista. Mitä enemmän rakastan itseäni sen parempaan suuntaan elämäni takuulla kehittyy joten paras asia isoille muutoksille on kuunnella itseään myötätuntoisesta ja vastata omiin syviin tarpeisiin näissä pienissä hetkissä. Maailma on hyvä kun opimme olemaan itsellemme hyviä ja ottamaan hyvää enemmän vastaan. Opettajaa ei tarvitse etsiä kaukaa, se on jo tässä. Se olen minä itse.

Motivoiva tulevaisuuden visio

Muutoksessa on monia vaiheita. Alussa on hetkiä kun on enemmän uskoa itseensä: minä pystyn tähän, tämähän on helppoa. Kun matka muutoksen kanssa tasaantuu ja arkistuu tulee myös vaikeampia oloja. Itse olen jossain vaiheessa jopa toivonut että voisinpa palata vanhaan. Aloin kaipaamaan tuttua ja turvallista, sellaista mihin tunnen kuuluvani, mukavuusvyöhykettäni. Koin jossain vaiheessa olevani todella yksinäinen ja ulkopuolinen elämässäni. Vanha oli loppu mutta uuttakaan ei ollut vielä näkyvissä. Noissa hetkissä on pitänyt kuitenkin suunnan eteenpäin jokin pieni valon hippunen siitä mahdollisuudesta, että tulevaisuudessa asiat selkeytyy ja olen lähempänä sitä tunnetta kun voin kokea olevani omassa elämässäni oikealla paikalla. Sokeaa uskoa ja luottamusta, että uusi polku johdattaa ja kannattelee vaikka en tiedä minne ja miten.

Nyt voinkin iloksseni todeta, että nykyään tuo uusi tuntuu hyvältä ja oikealta ja koen eläväni enemmän oman näköistä hyvältä tuntuvaa elämää kuin koskaan ennen. Luottamus on palkittu. Tie tähän ei ole todellakaan ollut helppo. Ehkä se onkin niin, että mikään aidosti hyvä ei tule helpolla. Asiat voivat kyllä rullata eteenpäin helposti, voimme saada eteemme huikeita tilaisuuksia kuin tarjottimella mutta jossain kohtaa meitä varmasti aina koetellaan. Ja vaikka sanomme, että koettelemukset ovat ulkoisia tekijöitä niin usein se on ainakin oman kokemukseni mukaan ollut ne omat sisäiset tuntemukseni jotka ovat haastaneet ja koetelleet minua kaikista eniten. Oma sisäinen tuska, muutoksen pelko, kaikki erilaiset tunteeni ja epävarmuuteni. Niiden kanssa on ollut eniten haastetta mennä eteenpäin. Myötätuntoisesti itseni rinnalla tulevaisuuteen luottaen.

Noissa hetkissä on auttanut eteenpäin oman tulevaisuuden vision kirkastaminen ja siihen keskittyminen. Haluanko todella elää sitä mitä oli ennen, sitä josta nyt olen liikkumassa pois päin sisältä kumpuavasta syystä johtuen? Vai haluanko elää sitä minkä tunnen sisimmässäni välillä kirkkaampana, välillä himmeämpänä toivon tähtenä, vasta ajatuksen asteella olevana todellisuutena? Haluanko elää elämää jossa voin voida hyvin ja loistaa vai valitsenko mieluummin sen jossa nipinnapin selviydyn? Kummassakin vaihtoehdossa on puolensa, molemmat ovat pelottavia. Vanha voi tuntua turvallisemmalta vaikka tietääkin sen varjot, koska uusi, on kauhistuttavan pelottava kaikessa tuntemattomuudessaan.

Muutokseen tarvittavat peruspilarit ovat kuin kartta ja kompassi joiden avulla pysyy omalla reitillään joskus hyvin vaikeassa maastossa mitä elämä tarjoilee eteen. Me emme useinkaan voi muuttaa ulkoisiatekijöitä itsellemme sopivammiksi mutta oman asenteemme ja henkiset matkaeväät voimme valita. Muutos on matka jonka päämäärää emme täysin voi tietää mutta johon sisimmät tunteemme toimivat parhaina matkaoppaina. Mikä tahansa onkaan muutoksesi lähtökohta ja päämäärä toivon tsemppiä ja tukea tiellesi. Uskon, että se kannattelee sinua lopulta kohti suurempaa selkeyttä kuten omakin muutokseni on tehnyt.

Maiju Palin on oman unelmaelämänsä koordinaattori, yrittäjä, äiti, kirjoittaja, runoilija, koruartisti ja ikuinen elämänopiskelija. Kirjoittaminen on hänen suurin intohimonsa jota hän saa toteuttaa vapaasti blogissaan käsittelemällä aiheita jotka kokee itselleen merkitykselliksi. Hän kirjoittaa mm. tunnetyöskentelystä, mielenterveysasioista, läsnäolon merkityksestä, luonnosta ja tunteiden alkemiallisesta prosessissta; siitä miten haasteet saa lopulta käännettyä voimavaroiksi. Hyvää elämää ei voi määrittää ulkoa päin vaan jokainen tuntee sen sisimmässään mikä on sitä itselle. Autenttisuus ja itselle uskollisena eläminen on suuri voimavara tässä ajassa. Maiju on harjoitellut näitä taitoja intensiivisesti ja tahtoo tukea kirjoituksillaan myös muita samaan omassa elämässään. Maijun kotisivut löytyvät osoitteesta www.kultainensulka.com.