Parisuhde, tuo ikuinen elämän kulmakivi. Kuinka elää ilman parisuhdetta ja kuinka elää parisuhteessa. Kumpikaan ei ole yksiselitteisesti helppoa ja yksinkertainen valinta. Kuinka opimme ymmärtämään omaa ja toisen rakkauden tarvetta. Miten täyttää oma rakkauden tarpeensa siihen pisteeseen jotta parisuhde todella olisi kahden kokonaisen ja onnellisen yhteinen jaettu liitto? Onko tällainen ”utopia” edes mahdollista?

Rakkaus ja parisuhde, ovat asioita joita valtaosa kaipaa elämäänsä. Ihmisen toive ja halu tulla rakastetuksi on mittaamaton. Kuitenkin parisuhteissa on valtavasti ongelmia, ja tilastot erojen osalta kasvaa. Parisuhdeaika on korvaamattoman tärkeä asia, jos puolisot haluavat voida hyvin keskenään. Jokaisella on erilaiset tarpeet yhteisen ajan suhteen, mutta jos yhteistä aikaa ei ole ollenkaan, ei yhteyskään voi kahden ihmisen välillä voi toimia. Yhteyden rakentaminen ja ylläpito vaatii kahdenkeskistä aikaa, aivan kuten yhteys itseensä vaatii yksinoloa ja omaa aikaa.

Pariterapeutti ja televisiossa pyörivällä Ensi treffit alttarilla -ohjelmassa parien rakkausvalmentajana toimiva Tony Dunderfelt sanoo, että ihmissuhteiden ongelmat johtuvat isolla osalla pareista puutteellisista parisuhdetaidoista. Tahtoa ja halua hyvään yhteiselämään on, mutta ei keinoja. Mistä siis löytyy ne keinot joilla hyvä parisuhde saadaan toimimaan ja säilymään molempia tyydyttävällä tavalla?

Keskusteleminen, kuunteleminen ja ennen kaikkea toinen toisensa aito kuuleminen vie pitkälle, mutta mitä jos sanojen kautta ymmärrys toiseen ei vain lisäänny. Joskus on vaikea sanoittaa kokemaansa, ja toisen ihmisen on yleensä vaikea ymmärtää asioita joita ei ole itse kokenut. Kokemuksessa on aina kaksi näkökulmaa ja joskus nämä eivät kohtaa, ei vaikka kuinka selitetään. Toisaalta ihmisen ei tarvitse tinkiä omista tarpeistaan, toisaalta ketään ei voi velvoittaa pitämään omista tarpeista huolta, mutta parisuhde ei voi toimia kunnolla jos molempia ei oteta huomioon juuri sellaisena kuin molemmat ovat. Kuinka päästä tähän pyyteettömän rakkauden harvinaiseen ja vaikeaan tilaan?

Ehkä suurin virhe on lähteä mukautumaan toisen tarpeisiin ja unohtaa omansa. Jos näin toimitaan, ei voida koskaan kohdata sitä todellista itseä joka on. Kumppani oppii tuntemaan toisen vähään tyytyvänä ja erehtyy luulemaan, että kaikki on hyvin kunnes toisen mittari yhtäkkiä täyttyy. Ja kaikki tämä saattaa tulla kumppanin mielestä yhtäkkiä ja yllättäen, vaikka vastapuolen päässä asiat ovat muhineet jo kauan.

Ensimmäinen virhe parisuhteessa onkin omien tarpeidensa unohtaminen. Itsensä kuunteleminen on jalo taito, ja varsinkin naisilla, muiden tarpeet menee omien edelle. Miehet ovat tässä parempia luontaisesti. Yleisesti ottaen miehille on helpompaa ottaa omaa aikaa. Onhan siinä ihan käytännönkin syyt, varsinkin rintaruokittu pieni vauva tarvitsee alkuaikoina luonnollisesti enemmän äitiään.

Omien tarpeiden kuunteleminen on tärkeää koska silloin ihmisellä riittää tarpeeksi voimavaroja huolehtia myös muusta elämässään, omasta ajasta saa energiaa ja hyvää mieltä jota antaa ja jakaa parisuhteeseen. Kun osaa huolehtia itsestään, osaa myös paremmin kuunnella ja ymmärtää toista.

Itsensä rakastaminen on usein ihmisen sokea piste. Sitä ei välttämättä edes huomaa, räikeimmistäkään merkeistä, että voi oikeasti huonosti. Usein edes sairaus ei herätä ihmistä. Itse olin aikaisemmin usein kipeä. Normaalisti saan enintään yhden flunssan joka talvi. Tästä pystyin päättelemään, että keho ei ollut ihan parhaassa vireessä vastustamaan ulkopuolelta tulevia viruksia. Jokin elämässäni oli uuvuttanut minut niin, ettei kehon puolustusjärjestelmä enää toimi. Tarttis varmaan tehdä jotain! Ja niin teinkin.

Parisuhteessamme oli ollut vaikeita aikoja, ja yksi syy on juuri se, etten ole pitänyt huolta itsestäni. Oli muutoksen aika omassa toiminnassa! Se mikä teki minut sairaaksi, ei voi olla minulle hyväksi. Ja se mikä ei ole minulle hyväksi, ei ole usein sitä muillekaan. Aina ei olosuhteille voi mitään. Mutta useimmiten voi. Niinpä itsekin aloin lähteä pelottavaan muutokseen, jonka sydämessäni tiesin oikeaksi. Ei ole kenenkään etu kärsiä asioista jotka voidaan muuttaa.

Se, että parisuhteessa tehdään muutoksia altistaa pelolle. Pelolle rakkauden menettämisestä. Jos vanha tuttu ja turvallinen kaava tuottaa henkistä stressiä, kaavaa on syytä muuttaa. Ja muutos on aina pelottava, koska se vie kohti uutta, jotakin tuntematonta. Tuntemattoman pelko on luonnollinen asia, mutta pelkoa ei aina kannata kuunnella. Pelko ei tiedä mitään. Se on vaistonvarainen tapa reagoida asioihin jotka eivät ole hallinnassamme. Ihminen haluaa säilyttää hallinnan tunteen maailmassa, mutta mikään ei oikeasti ole hallinnassa. Ei mikään. Hallinnan ja kontrollin tunne on täyttä harhaa.

Tietynlainen hallinta on hyvä olla arjessa, jotta asiat sujuu, eikä jatkuvasti ole sekasortoa ja kaaosta ilmoilla, mutta liiallinen ison kokonaiskuvan jatkuva hallinnan yritys aiheuttaa ihmiselle vain stressiä. Naisilla on hyvin usein tarve kontrolloida asioita oman mielen mukaan ja se uuvuttaa meidät. Sain tästä itsenikin kiinni. Perhe-elämä veti minut jatkuvaan stressin kierteeseen joka johti uupumukseen. Elämässämme oli toki paljon vaikeita asioita mutta en osannut antaa itselleni tarpeeksi siimaa, jotta olisin voinut rentoutua.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Aina voi kuitenkin oppia. Ja usein ihminen oppii kaiken tärkeän kantapään kautta, niin minäkin. Viimeiseen asti ihminen haluaa syyttää toista, paeta väistämätöntä, koska pelkää liikaa muutosta. Pelkää jäävänsä yksin, pelkää tulevansa hylätyksi jos uskaltaa elää omilla ehdoilla. Mutta ehkä se riski kannattaa ottaa, ehkä saatkin hyvän, toimivan, toisiaan arvostavan parisuhteen kun uskallat alkaa arvostaa ensin itseäsi ja omia tarpeitasi. Loppujen lopuksi, mitä iloa on siitä, että kuormitat itseäsi loppuun asti niin että ainoa asia mitä tunnet on totaalinen väsymys.

Tunnista omat tarpeesi, tunnusta toisen tarpeet.

Uskon, että suurin syy onnettomiin parisuhteisiin on se, ettemme ymmärrä omia emmekä kumppanimme tarpeita. Joskus emme edes halua ymmärtää, tarpeet voivat olla liian erilaisia. Silloin jos tarpeet jatkuvasti ovat täysin vastakkaisia on syytä alkaa miettiä pystyykö nämä kaksi kumppania elämään yhdessä. Asiat selviävät parhaiten sovun kautta, syyttelyn ja riidan aikana sokeat pisteet vaan laajenee ja negaatioilla liikkuvaa oravanpyörää on vaikea pysäyttää.

Yksi tärkeä asia omien tarpeiden tunnistamisessa on ymmärtää feminiinisiä ja maskuliinisia energioita. Ei turhaan sanota, että miehet ovat Marsista ja naiset Venuksesta. Joskus vaikutamme vastakohtaisilta ja sitä tarpeinemme joskus olemmekin. Tärkein päämäärä on pyrkiä ymmärrykseen molempien erilaisista tarpeista. Vaikka itselle jokin asia olisi merkityksetöntä, kumppanille se voi olla jopa loukkaavaa toimintaa. Jokaisella on oikeus omaan kokemukseensa, eikä toisen vähättely auta luomaan yhteyttä.

Kun molemmat oppivat tunnistamaan ja pitämään huolta omista tarpeistaan myös parisuhde voi kukoistaa. Rohkeat askelet oman muutoksen suuntaan on otettava. Varsinkin jos sinä ja parisuhteesi voi jo nyt huonosti niin on muutoksen aika. Onko sinulla rohkeutta aloittaa pienistä asioista jo tänään?

Artikkelin kirjoittaja Maiju Palin

Maiju Palin on oman unelmaelämänsä koordinaattori, yrittäjä, äiti, kirjoittaja, runoilija, koruartisti ja ikuinen elämänopiskelija. Kirjoittaminen on hänen suurin intohimonsa jota hän saa toteuttaa vapaasti blogissaan käsittelemällä aiheita jotka kokee itselleen merkitykselliksi. Hän kirjoittaa mm. tunnetyöskentelystä, mielenterveysasioista, läsnäolon merkityksestä, luonnosta ja tunteiden alkemiallisesta prosessissta; siitä miten haasteet saa lopulta käännettyä voimavaroiksi. Hyvää elämää ei voi määrittää ulkoa päin vaan jokainen tuntee sen sisimmässään mikä on sitä itselle. Autenttisuus ja itselle uskollisena eläminen on suuri voimavara tässä ajassa. Maiju on harjoitellut näitä taitoja intensiivisesti ja tahtoo tukea kirjoituksillaan myös muita samaan omassa elämässään. Maijun kotisivut löytyvät osoitteesta www.kultainensulka.com.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.