Ilkka Koppelomäki on itsensä kehittämisen pioneeri Suomessa. Itsensä kehittämisen seminaarit ja kirjat auttoivat Ilkkaa huomaamaan, että omaan elämäänsä voi vaikuttaa huomattavasti enemmän kuin hän oli koskaan ennen ymmärtänyt. Useiden satojen koulutuspäivien joukosta erottuu NLP:n Practitioner –koulutus, jonka jälkeen Ilkka koki vahvan tunteen siitä, että tuleepa elämässä vastaan mitä tahansa, niin siitä voi selvitä, koska kaikki haasteet ja ongelmat – kuin myös onnistumiset – ihminen luo omassa mielessään.

llkka Koppelomäki on kansainvälisesti sertifioitu NLP-kouluttaja ja valmentaja, jonka perustama Uskalla Innostua -tiimi on inspiroinut tuhansia suomalaisia itsensä ja oman elämänsä kehittämiseen vuodesta 2007 lähtien. Ilkka on taustaltaan kilpatriathlonisti ja hän on toiminut yrittäjänä hyvinvoinnin parissa yli kymmenen vuotta. Ilkan missiona on auttaa suomalaisia itsevarmemmiksi ja hyvinvoiviksi oman elämänsä toteuttajiksi. Ilkka on kouluttanut ympäri Suomen ja ollut asiantuntijana eri medioissa mielenhallintaan, innostumiseen ja oman elämän toteuttamiseen liittyen.

Ilkan perustama Uskalla Innostua on järjestänyt vuodesta 2007 asti tapahtumia, jotka ovat auttaneet tuhansia suomalaisia viemään omaa elämäänsä eteenpäin ja saamaan sekä työ- että henkilökohtaisessa elämässään aikaan haluamiaan tuloksia. Uskalla innostua missiona on rohkaista ihmisiä luottamaan itseensä ja mahdollisuuksiinsa ja luoda mahdollisuuksia itsensä kehittämiselle. Uskalla innostua tunnetaan maailman huippuvalmentajien ja –luennoitsijoiden, kuten Anthony Robbinsin, David Wolfen, Bob Proctorin ja Joseph McClendon III:n seminaareista.

Ilkka on kirjoittanut kirjan ”Saa mitä haluat – Opas omannäköisen elämän toteuttamiseen” (Viisas elämä, 2018), jossa hän haluaa kutsua lukijan mukaan inspiroivalle matkalle, joka mahdollistaa muutoksia ja asioita, joita lukija saattaa juuri nyt pitää mahdottomana. On ok pitää haluamiaan asioita mahdottomana ja saavuttaa ne silti.

Salaisuus yhteyden luomiseen

Yhteyteen keskittyminen on todella voimakas ja yksinkertainen tapa tuoda mihin tahansa suhteeseen lisää ymmärrystä ja hyvää, Ilkka Koppelomäki oivalsi, kun alkoi opiskella ihmissuhteiden kehittämistä 15 vuotta sitten.

Itsensä johtamisen valmentaja Ilkka Koppelomäki on auttanut ihmisiä voimaan paremmin jo yli 10 vuoden ajan. Vuodesta 2007 Ilkka on erikoistunut mielen hallintaan ja auttanut sekä henkilökohtaisesti, että ryhmävalmennuksilla tuhansia ihmisiä tekemään omassa mielessään muutoksia, jotka ovat auttaneet elämässä eteenpäin.

TÄYSII 2023 -seminaarin puheessaan Ilkka kertoo varsinaisen ”salaisuuden” yhteyden luomiseen omaan kumppaniin tai kehen tahansa ihmiseen olevan se, että oppii ymmärtämään toisen ihmisen maailmaa ja tulemaan vastaan toisen maailmaan. Ymmärtämällä ja kunnioittamalla toisen maailmaa sanoin ja teoin, pääset lähemmäksi toista ja hän voi kokea yhteyttä sinuun.

Intohimolla onnistuminen

Kun tekemiseen liitetään halu ja intohimo, muodostuu yhtälö, joka voi ratkaista vaikeatkin esteet ja ongelmat. TÄYSII 2017 -seminaarin puheessaan Uskalla Innostua -tiimin perustajana ja valmentajana tunnettu Ilkka Koppelomäki tsemppaa sinua puheellaan sytyttämään onnistumisen halun ja avaa näkemään mahdollisuuksia, joihin et ole aiemmin uskaltanut uskoa. Ilkan missiona on auttaa suomalaisia itsevarmemmiksi ja hyvinvoiviksi oman elämänsä toteuttajiksi. Uskalla Innostua on järjestänyt vuodesta 2007 asti tapahtumia, jotka ovat auttaneet tuhansia suomalaisia viemään omaa elämäänsä eteenpäin ja saamaan elämässään aikaan haluamiaan tuloksia.

Koostekuva TÄYSII 2017 -seminaarin puhujista

Mitä olen oppinut unelmien toteuttajilta

Unelmien toteuttaminen on toisille helpon näköistä, joillekin lähes mahdottoman tuntuista. On olemassa selkeät syyt siihen, miksi toiset ovat unelmiensa toteuttajia ja toiset niiden haaveilijoita. TÄYSII 2015 -seminaarin puheessaan Ilkka jakaa päivitetyn oppinsa siihen, mikä estää sinua toteuttamasta unelmasi. Ilkka kertoo myös konkreettiset stepit siihen, miten sinä pääset unelmaasi.

Koostekuva TÄYSII 2015 -seminaarin puhujista

Oman elämän suuntaaminen – luo elämä, jossa haluat olla enemmän läsnä

Tutkitusti on monia hyviä syitä, miksi olla läsnä. Entä, jos oma elämä ei ole sellainen, jossa haluaisi olla läsnä. TÄYSII 2014 -seminaarin puheessaan Ilkka kertoo, miten omaa elämääsi suuntaamalla voit luoda elämän, jossa haluat olla enemmän läsnä.

Koostekuva TÄYSII 2014 -seminaarin puhujista

Tutustu Ilkkaan: Kotisivut / Facebook / Instagram / Twitter / YouTube