Olet toivonut elämääsi lisää sitä kipinää, joka saa sinut innostumaan elämästä joka päivä yhä uudelleen.

”Löydä sisältäsi palava intohimo, jonka avulla voit vapauttaa täyden potentiaalisi.”

12 suomalaista eri alan osaajaa antavat sinulle näkökulmia, työkaluja sekä jakavat aitoja ja koskettavia tarinoita.

Katso mistä tapahtumassa on kyse:

Kirjoittaja, Andy Hopi, Täysii-seminaarin perustaja

Hyvä ystäväni,

osaan aavistaa miltä sinusta tuntuu arjen kiireen keskellä.

Joskus kiireisessä ja hektisessä elämässä saattaa olla haastavaa pysähtyä miettimään syvemmin omaa elämää.

Sinä ansaitset aikaa itsellesi, ajatuksillesi ja tunteillesi.

Ja tämän sinulle haluamme järjestää.

Täysii-seminaari on vuodesta toiseen onnistunut herättämään osallistujissa suuria tunteita ja monilla silmät ovat kostuneet sekä ilosta, että liikutuksesta.

Saat inspiraatiota erilaisilta puhujilta heidän henkilökohtaisten ja elämänmakuisten tarinoidensa kautta. Tässä tapahtumassa huomaat, että suurinkin menestyjä on kuin jokainen meistä. Puhujat ovat ennen kaikkea ihmisiä, jotka näyttäytyvät kuulijoille omana, osin rosoisena itsenään.

Täysii-seminaari on koko kansan tapahtuma, jota ei olisi olemassa ilman suomalaista yleisöä. Olemme saaneet vuosien varrella osallistujilta kullanarvoisia neuvoja tuleviin vuosiin ja hurjan positiivista palautetta, minkä voimalla seminaari on noussut niinkin isoihin puitteisiin kuin Tampere-talon Isoon saliin.

Täysii-seminaarin järjestää Täysii-tiimi

Nyt ehkä pohdit, mistä tämä Täysii-seminaari oikein on saanut nimensä. Olen aina kuulunut musiikki- ja viihdealan moniottelija Elastisen musiikin faneihin. Hän julkaisi kymmenisen vuotta sitten kappaleen Täysii, jonka energisyydestä ja asenteesta olen saanut voimaa. Olen näppäillyt tunteja tietokoneen näppäimistöä kuunnellen tuota kappaletta, saaden siitä hurjasti virtaa.

Kun mietin koko kansalle suunnatun tapahtuman järjestämistä, tajusin, että sana täysii kuvaa hyvin energiaa, jota ihmiset haluavat tapahtumasta saada. Tapahtuma on tehty suomalaisille suomalaisella sisulla, ja se kannustaa ihmisiä täysipainoiseen, täyteen elämään.

Täysii-seminaari tarjoaa 12 erilaista näkökulmaa tämän vuoden teemaan liittyen. On ollut mukava lukea puhujien saamia palautteita. Vuosi toisensa jälkeen huomaamme, kuinka eri osallistujat pitävät eri puhujista. Tähän olemme pyrkineetkin, että voimme tarjota jokaiselle jotakin, erityisesti juuri sinulle.

Opit uusia toimintatapoja ja ajatusmalleja

  • Opit onko intohimo synnynnäistä vai voiko sen sytyttää itsessä tai toisissa
  • Opit näkemään mahdollisuuksia, joihin et ole aiemmin uskaltanut uskoa
  • Opit yhtälön, joka voi ratkaista vaikeatkin esteet ja ongelmat
  • Opit mitä tapahtuu, kun uskallat seurata intuitiotasi
  • Opit löytämään sisältäsi palavan intohimon, joka avulla voit hyödyntää ja vapauttaa täyden potentiaalisi
  • Opit löytämään elämästä kipinän, joka saa sinut innostumaan elämästä joka päivä yhä uudelleen
  • Opit löytämään intohimoisen suhteen elämääsi
  • Opit olemaan voimakas oman elämäsi ohjaaja
  • Opit ylittämään itsesi

Hidasta elämää -sivuston perustaja Sanna Wikström puhumassa Täysii-seminaarissa

Saat käytännönläheisiä työkaluja ja vinkkejä

  • Saat vinkkejä, kuinka seurata omaa sydäntään
  • Saat lisää selkeyden ja merkityksellisyyden tunnetta elämääsi
  • Saat työkalun, jonka avulla tunnistat omat intohimosi
  • Saat vinkkejä saavuttaaksesi unelmasi
  • Saat haasteen henkilökohtaiseen kehittymiseen, jotta voisit elää täydempää elämää palvelemalla paremmin itseäsi ja muita
  • Saat mahdollisuuden kohdata pelkosi sekä heittäytyä tilanteeseen
  • Saat inspiraatiota ja rohkaisua
  • Saat työkalun, jolla sytyttää intohimo
  • Saat vinkkejä löytääksesi oman täyden potentiaalisi

Laulaja-lauluntekijä Anni Mattila esiintymässä Täysii-seminaarissa

Ymmärrät intohimon voiman ja mahdollisuudet

  • Ymmärrät, että intohimot voivat olla jotain täysin muuta, kuin mitä mielesi sinulle kertoo
  • Ymmärrät lisää intohimon valtavasta voimasta, rohkeudesta ja periksiantamattomuudesta
  • Ymmärrät, ettei intohimoinen elämä ole aina helppoa, mukavaa ja vaivatonta, mutta vastaavasti intohimo kantaa vaikeiden aikojen yli
  • Ymmärrät miten intohimo laittaa uudistumaan, kasvamaan ja haastamaan itseä joka päivä
  • Ymmärrät millaista elämämme voi olla kun intohimona on jatkuva kasvaminen
  • Ymmärrät, että asenne, motivaatio ja tavoitteet muodostavan pyhän kolminaisuuden
  • Ymmärrät, että huipun tavoittelemisessa kyse on lopulta itsensä ylittämisestä
  • Ymmärrät miten kehomme kemiat vaikuttavat kaikkeen toimintaamme
  • Ymmärrät miten hormonit vievät meitä eteenpäin ja miten ne toisaalta voivat jopa pysäyttää meidät
  • Ymmärrät kuinka upealle matkalle intohimosi seuraaminen voi sinut viedä

He vauhdittavat muutostasi:

Intohimo ja elämänilo

Taiteilija ja yrittäjä Aira Samulin on kestojulkkis, joka on tanssittanut Suomen kansaa jo kahdeksalla vuosikymmenellä. Liki satavuotiaan vauhti vain kiihtyy. Menestyksekäs ura muodin ja viihteen parissa on vienyt häntä ympäri maailmaa etsimään sitä, mikä on uutta ja kiinnostavaa. TÄYSII 2017 -seminaarin puheessaan Aira kertoo, mistä hänen elämänilonsa kumpuaa.

AIRA SAMULIN

Taiteilija

Ikinuori Aira Samulin villitsi yleisön Täysii-seminaarissa

Intohimolla onnistuminen

Kun tekemiseen liitetään halu ja intohimo, muodostuu yhtälö, joka voi ratkaista vaikeatkin esteet ja ongelmat. TÄYSII 2017 -seminaarin puheessaan Uskalla Innostua -tiimin perustajana ja valmentajana tunnettu Ilkka Koppelomäki tsemppaa sinua puheellaan sytyttämään onnistumisen halun ja avaa näkemään mahdollisuuksia, joihin et ole aiemmin uskaltanut uskoa. Ilkan missiona on auttaa suomalaisia itsevarmemmiksi ja hyvinvoiviksi oman elämänsä toteuttajiksi. Uskalla Innostua on järjestänyt vuodesta 2007 asti tapahtumia, jotka ovat auttaneet tuhansia suomalaisia viemään omaa elämäänsä eteenpäin ja saamaan elämässään aikaan haluamiaan tuloksia.

ILKKA KOPPELOMÄKI

Inspiroija

Ennen Tampere-talon Iso saliin siirtymistä, järjestettiin Täysii-seminaari Sorsapuistosalissa

Astu rinkiin - Asenne ja Intohimo

Astu rinkiin on voimakas ja ajatuksia herättävä puhe intohimosta, rohkeudesta ja periksiantamattomuudesta. Se on puhe intohimon valtavasta voimasta menestyksen takana ja siitä mitä tapahtuu kun uskallat seurata intuitiotasi. TÄYSII 2017 -seminaarin puheessaan Johannes “Hatsolo” Hattunen kertoo sinulle aitojen tarinoiden avulla asenteesta, jonka avulla hän erottui joukosta maailman kovimpien breikkirinkien keskellä. Yksi kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisia breikkareita, fysiikkavalmentaja ja yrittäjä Johannes tietää miten inspiroida ja rohkaista ihmisiä. Hänen intohimonsa ja omistautumisensa näkyy kaikessa mihin hän ryhtyy, mikä tarttuu myös valmennettaviin ja kuulijoihin. Johanneksen poikkeuksellinen energia, läsnäolo, vilpitön innostus ja heittäytyminen ovat ainutlaatuista. Luvassa on puhe, joka haastaa sinut kohtaamaan pelkosi sekä heittäytymään tilanteeseen. Johanneksen käsittelyn jälkeen tiedät täsmälleen mitä tehdä saavuttaaksesi unelmasi, loppu on kiinni sinusta.

JOHANNES “HATSOLO” HATTUNEN

Breikkari

Psykoterapeutti Maaret Kallio puhumassa Täysii-seminaarissa

Rakkaus ja intohimo elämään

Intohimo syntyy siten, että into ja himo kohtaavat. Voit kohentaa merkittävästi elämänlaatuasi pyrkiessäsi kohti intohimoista elämäntapaa. Silloin koet olevasi onnellisempi, energisempi ja vahvempi. Sinun on vain löydettävä asia, joka on sinulle niin tärkeä ja merkityksellinen, että olet valmis ponnistelemaan sen eteen haastavinakin hetkinä. TÄYSII 2017 -seminaarin puheessaan Jutta Larm (ent. Gustafsberg) ja Juha Larm (ent. Rouvinen) kertovat omat kokemuksensa rakkaudesta ja intohimosta elämään. Tällä yhdistelmällä voi saavuttaa menestystä niin liike-elämässä kuin ihmissuhteissakin. Puheen aikana selviää, millaista on elää intohimoisesti tässä hetkessä juuri nyt.

JUHA & JUTTA LARM

Radio Iskelmän Satu Kotonen juontamassa Täysii-seminaaria

Ajatuksia intohimon ääripäistä

Intohimo voi olla x-faktori, jolla ihmiset tekevät uskomattomia asioita ja tuloksia. Nykypäivän vire tuntuu olevan sellainen, että yksilöt etsivät sydämen äänellä omaa intohimoaan ja yritysten johtajat ymmärtävät yhteisen intohimon merkityksen yrityksen menestymiselle. Milloin sitten intohimo voikin olla syy väsymiselle? Mitkä ovat tuhoavan intohimon syntytekijät? Nina Rinne on toiminut yrittäjänä ja ihmisten johtajana yli kaksikymmentä vuotta ja tästä ajasta toiminut konsulttina ja valmentajana kuusi vuotta. Nina on itse palanut loppuun vaarallisen intohimon ajamana ja onnistunut vapaan intohimon voimin. Nina on saanut nähdä intohimon syttyvän ja sammuvan. TÄYSII 2017 -seminaarin puheessaan Nina yrittää kuvata raakana näitä kokemuksia ja avata vapaan intohimon synnyn mekaniikkaa.

NINA RINNE

Yrittäjä

Digivallankumouksen ja Campwiren perustaja Petri Hiissa puhumassa Täysii-seminaarissa

Into ja Himo tappeli, kumpi voitti?

Tarina matkasta miten into ja himo voi johdattaa paikkoihin, joihin et koskaan uskonut päätyväsi. Miten intohimo polttaa liekkiä välillä kynttilän kummastakin päästä ja miksi se voi joskus miltei jopa sammua. Pasin TÄYSII 2017 -seminaarin puheessa kuulet miksi intoa ja himoa pidetään suomalaisessa kulttuurissa niin vaarallisena. Tarina ihmisestä ja matkasta. Ihmisten palveleminen on Etelä-Pohjanmaalla syntyneen miehen sydäntä lähellä ja se on vienyt puhumaan kouluihin, järjestöjen tapahtumiin, messuille ja seminaareihin. Pasi tunnetaan erityisesti energisestä ja mukaansatempaavasta esiintymisestä sekä konkreettisista ohjeista ja vinkeistä. Hän on nuorena oman vitsansa vääntänyt. Tuhansia kilometrejä, satoja virheitä. Oppimisen polku jatkuu edelleen.

PASI RAUTIO

Myyntivalmentaja

Perinteisesti Täysii-seminaari on avattu yllätysnumerolla

Intohimona jatkuva kasvu

Tunnistamme intohimon kun näemme sen. Sen voi nähdä silmien tuikkeena, innostuksena ja rakkauden palona. Intohimo on kuitenkin paljon muutakin. Se on uhrautumista tärkeiden asioiden puolesta. Intohimoinen elämä ei ole aina helppoa, mukavaa ja vaivatonta, mutta vastaavasti intohimo kantaa vaikeiden aikojen yli. TÄYSII 2017 -seminaarin puheessaan Campwiren perustaja ja lifestyle-yrittäjä Petri Hiissa kertoo millaista elämämme voi olla kun intohimona on jatkuva kasvaminen. Petrin puhe haastaa sinut henkilökohtaiseen kehittymiseen, jotta voisit elää täydempää elämää palvelemalla paremmin itseäsi ja muita.

PETRI HIISSA

Verkkovalmennusyrittäjä

Psykologi Tony Dunderfelt puhumassa Täysii-seminaarissa

Intohimona itsensä ylittäminen

Huippu-urheilijalla on oltava roihuava intohimo sisällään. Tämä intohimo laittaa uudistumaan, kasvamaan ja haastamaan itseä joka päivä. Kiekonheiton nelinkertainen Suomen mestari ja arvokisaedustaja Sanna Kämäräinen löysi oman intohimonsa urheiluun nuorena ja on päässyt palavan intohimon avulla urheilu-urallaan pitkälle. Kahden vuoden loukkaantumiskierteen jälkeen hän ajautui tilanteeseen, johon ei ikinä olisi kuvitellut joutuvansa: intohimon liekki ei roihunnut sisällä enää samalla tavalla. TÄYSII 2017 -seminaarin puheessaan Sanna kertoo aidon tarinansa millaista roolia intohimo näyttelee urheilijan arjessa ja kuinka selvitä voittajana vaikeuksien keskellä!

SANNA KÄMÄRÄINEN

Huippu-urheilija

Täysii-seminaarin perustaja Andy Hopi Tampere-talon lavalla

Löydä intohimoinen suhde elämään

Hidasta elämää -sivuston perustaja Sanna Wikström käy läpi oman polkunsa elämää suorittavasta “hyvästä ihmisestä” oman elämän intohimoiseksi seikkailijaksi: Kuinka seurata omaa sydäntään? TÄYSII 2017 -seminaarin puheessaan Sanna pohtii, kuinka löytää elämästä se kipinä, joka saa innostumaan elämästä joka päivä yhä uudelleen? Hidasta elämää sai alkunsa Facebookista vuonna 2007. Tällä hetkellä Facebook-sivusta on tykännyt yli 193 000 oman elämänrytmin etsijää, Instagramissa on yli 193 000 fiilistelijää ja sivustolla vierailee keskimäärin 150 000 eri lukijaa viikossa. Hidasta elämää -sivusto on omalta osaltaan mahdollistamassa sitä, että kokonaisvaltainen – ja etenkin henkinen – hyvinvointi lisääntyy Suomessa.

SANNA WIKSTRÖM

Hidasta elämää -sivuston perustaja

Täysii-seminaarin lämminhenkinen yleisö

Tällä yksinkertaisella menetelmällä tunnistat omat intohimosi

Koska intohimot nousevat sisältämme, ne voivat olla jotain täysin muuta, kuin mitä mielesi sinulle kertoo. Kaikki kokemuksesi, ihmissuhteesi ja oppimasi asiat ovat johdattaneet sinua hetkeen, jolloin on oikea aika antaa huomio sisältäsi nouseviin intohimoihin. Ne antavat sinulle lisää elämänvoimaa ja energiaa. Intohimojen löytäminen tuo selkeyden ja lisää merkityksellisyyden tunnetta elämääsi. Tiedostaessasi omat intohimosi ja kulkiessasi niiden osoittamaa suuntaa, tulet olemaan voimakas oman elämäsi ohjaaja. Sonja Kaunismäki on itsetuntemusvalmentaja, jonka omana intohimona on auttaa ihmisiä löytämään heidän intohimonsa sisäisen viisauden opastamana. Hänen oma polkunsa itsetuntemuksen ja ihmissuhteiden ymmärtämisen kautta on toiminut pohjana tiedostaa intohimojen voiman ja miten niiden tuoma selkeys auttaa jokaisessa päivässä. TÄYSII 2017 -seminaariin puheessaan Sonja esittelee sinulle menetelmän, jonka avulla tunnistat omat intohimosi. Tämä tuo sinulle selkeyden ja aloittaa prosessin kohti omaa elämäntarkoitustasi.

SONJA KAUNISMÄKI

Itsetuntemusvalmentaja

Täysii-tiimi, puhujat sekä mahtava yleisö onnistuneen tapahtuman päätteeksi otetussa yhteiskuvassa

Jahtaa intohimoisesti unelmiasi

Tomi Kokko on Lean in Five Weeks hyvinvointihaasteen perustaja, unelmien jahtaaja ja intohimoinen luonnollisen ruoan puolestapuhuja. Näistä aiheista Tomi puhuu myös TÄYSII 2017 -seminaarin puheessaan. Hän uskoo vahvasti, että kun ihminen löytää itselleen optimaalisen ruokavalion, niin elämä aukeaa uudella tavalla ja virtaa jahdata omia unelmia riittää vaikka muille jaettavaksi! Hän avasi satojen tuhansien ihmisten silmiä dokumenttinsa 30 päivän ihmiskoe myötä, ja dokumentti herätti vilkasta keskustelua virallisten ravintosuosituksen terveellisyydestä. Lean in Five Weeks haasteen kautta Tomi Kokko valmentanut jo yli 8000 suomalaista. Hänen visionsa on muuttaa miljoonan ihmisen elämää ruokavalion ja liikunnan kautta.

TOMI KOKKO

Elämäntapamuutosekspertti

Kirjailija Tommy Hellsten puhumassa Täysii-seminaarissa

Intohimon ja vetovoiman ylläpitäminen parisuhteessa

Tony Dunderfelt on arvostettu ihmissuhteiden asiantuntija, joka on jo yli 30 vuoden ajan auttanut ihmisiä ymmärtämään ihmismielen salaisuuksia. Syksyllä 2017 alkoi MTV 3:lla Ensitreffit alttarilla sarjan neljäs tuotantokausi, jossa Tony toimii jälleen nuorten pariskuntien rakkausvalmentajana. Nykyajan parisuhteet ovat luonteeltaan täysin erilaisia kuin ikinä ennen ihmiskunnan historiassa. Yhdessäolon perustana olivat menneisyydessä turvallisuus, sosiaalinen hyväksyntä ja lasten kasvattaminen. Nykyään halutaan tämän lisäksi myös kestävää rakkautta, kiehtovaa vetovoimaa ja syvällistä seksuaalisuutta. Tonyn TÄYSII 2017 -seminaarin puheessa kuulet, miten säilyttää pitkässä parisuhteessa alkuaikojen kiinnostus ja halu toisen luo, sekä miten oppia tuntemaan oma ja rakkaansa intohimon polku. On uusi aika ja myös rakkauskeskustelu tarvitsee uusia näkökulmia. Tony on luonut iloiseksi.fi konseptin, joka tuoreella tavalla innostaa nykyajan ihmisiä rakastaa enemmän ja tulla huikeasti rakastetuksi.

TONY DUNDERFELT

Psykologi

Palautteita Täysii-seminaariin osallistuneilta

”Tämä osui niin kohdalleen kuin olla voi. Kosketti kyyneliin saakka. Jotain meni rikki, jotta voi tulla uudella tavalla ehjäksi. Tykkäsin luennoitsijoista. Tuttu sapluuna, joka toimii. Arvostan aikataulussa pysymistä, napakkuutta. Kivaa uutta, kun Täysii-t-paidoilla varustettuja iloisia, auttavia ihmisiä. Andy - tsemppiä unelman toteuttamisessa!!!”

”Iso Kiitos teille! Kaikki oli erinomaisesti järjestetty! Jatkakaa samaan malliin! Olin ensimmäistä kertaa ja yllätyin positiivisesti, tosi hieno tapahtuma kaikkiaan! Tulen ensi vuonnakin! :)”

”Tykkäsin siitä, että puhujat olivat erilaisia ja jokaisella oli oma kokemuksensa ja näkökulmansa intohimoon. Puhujat oli hyvin mietitty ja järjestys tuki innostumista ja mukaan heittäytymistä. Tykkäsin todella paljon!”

”Seminaari aivan loistava!! Hyvä rytmitys ja kaikki toimi hienosti. Kertaheitolla vakioasiakkaaksi”

”Hyvä kokonaisuus, sopivan pituiset puheet! Kiitos ja kumarrus vielä!”

TÄYSII 2017 -seminaarin puheet:

  • Aira Samulin | Intohimo ja elämänilo
  • Ilkka Koppelomäki | Intohimolla onnistuminen
  • Johannes “Hatsolo” Hattunen | Astu rinkiin - Asenne ja Intohimo
  • Juha & Jutta Larm | Rakkaus ja intohimo elämään
  • Nina Rinne | Ajatuksia intohimon ääripäistä
  • Pasi Rautio | Into ja Himo tappeli, kumpi voitti?
  • Petri Hiissa | Intohimona jatkuva kasvu
  • Sanna Kämäräinen | Intohimona itsensä ylittäminen
  • Sanna Wikström | Löydä intohimoinen suhde elämään
  • Sonja Kaunismäki | Tällä yksinkertaisella menetelmällä tunnistat omat intohimosi
  • Tomi Kokko | Jahtaa intohimoisesti unelmiasi
  • Tony Dunderfelt | Intohimon ja vetovoiman ylläpitäminen parisuhteessa

TÄYSII 2017 -seminaarin videotallenteet

TÄYSII 2017 -seminaarin teemana oli intohimo ja Tampere-talon lavalla nähtiin 12 koskettavaa puhetta. Nyt pääset katsomaan nämä puheet videotallenteilta.

14 päivän rahat takaisin -takuu

Tuhannet Täysii-seminaareihin osallistuneet ihmiset ovat olleet tyytyväisiä tapahtumaan ja uskon sinunkin olevan tyytyväinen ostopäätökseesi tallenteiden osalta. Haluamme kuitenkin antaa sinulle 14 päivän rahat takaisin -takuun tilaushetkestä, jotta sinulla ei ole mitään riskiä tilauksen suhteen. Jos haluat perua tilauksesi, voit ilmoittaa siitä 14 päivän sisällä ja saat rahasi takaisin.

Hinta vain 47 euroa - tilaa tallenteet heti!

Voit halutessasi tilata katsottavaksesi myös kaikkien järjestettyjen Täysii-seminaarien tallenteet! Katso lisätiedot tästä.

Inspiroivia katseluhetkiä!

T:Andy ja Täysii-tiimi

P.S. Jos sinulle tulee kysyttävää liittyen Täysii-seminaariin, ota yhteyttä tiimi(at)taysii.fi

© Andy Hopi 2019