Kohtaamisia livenä ja virtuaalisesti

04.10.2018

Onko samantekevää kohtaammeko metsässä, töissä, baarissa vai Tinderissä?

”Mielestäni suomalaiset miehet ovat paljon komeampia sekä siistimpiä kuin venäläiset miehet, mutta silti paljon ujompia. Huomasin, että tytöt ja pojat ovat baareissa erikseen. Sain kuvan, että ellei mies ole kännissä, hän ei lähesty naisia. Sama asia toistuu, oli se sitten ranta, puisto tai kahvila. Huomasin, että miehet eivät oikein katsele naisia, jopa todella kauniita. Onko se laillisesti kiellettyä vai? Vai unohtuiko suora yhteys toiseen ihmiseen Tinderin tai Badoon ansiosta? Muutin Suomeen mieheni kanssa ja olen onnekas. Jos tulisin yksin, niin kohtaisin vanhuuteni yksinäisenä kissojen kanssa. Olen puhunut tästä suomalaisten ja venäläisten ystävieni kanssa ja tähän asti kaikki olivat kanssani samaa mieltä”.

Tuhansien yksinäisten laulujen maa

Tämä on lainaus instagramista ja kuvaa mielestäni osittain Suomen yhteiskunnallista tilaa. Meillä vallitsee yksinäisyyden, puhumattomuuden ja avoimuuden puutteen tila. Alkoholi on meillä Suomessa harmillisen yleinen ja sallittu keino hukuttaa murheita ja hakea siitä tukea ja rentoutta. Työelämä työssäkäyvillä on usein hyvin vaativaa ja rentoutta haetaan addiktioista, joista alkoholi on yleisimpiä. Sitä ei nähdä huonona, koska se kuuluu seurustelu- ja sosiaaliseen kulttuuriimme. Pikemmin jos et juo työpaikan kesäjuhlissa, kysellään, mikä sinulla on ongelmana. Eräs miespuolinen keski-ikäinen tuttavani teki itsemurhan. Hänelle elämä oli liikaa. Avioero pitkästä liitosta, kunnianhimoisen uraputken päättyminen irtisanomiseen ja alkoholiin murheiden ja väsymyksen turruttaminen siinä ohessa veivät miehen parhaassa iässä mennessään. Rentoutta haetaan alkoholista vapaa-aikana työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen paineissa. Vähitellen pulloon hukkuu työura, perheonni ja omanarvontunto.

Sukupolvien ketjun perintö ja pimeät vuodenajat

Mikä yhteiskunnassamme mättää? Näitä murheellisia tarinoita on ihan liikaa ja jokainen tarina on monen ympärillä olevan läheisen ihmisen murhenäytelmä. Lisääntyvät avioerot, masennustilastot ja nuorten varhainen eläköityminen ovat totta nykysuomessa. Suomi on pimeiden ja kylmien vuodenaikojen ja murheellisten laulujen tyyssija. Laulut kertovat kansakunnastamme. Olemme melankolinen kansakunta. Osin se johtuu sotahistoriastamme ja sukupolvien ketjusta. Osin sijainnistamme pohjoisessa, kylmässä pohjolassa. Kylmä vuodenaika näkyy ihmisten yhä yksinäisempänä ja eristäytyvänä käyttäytymisenä. Painutaan omiin koloihin. Olemme kansakuntana ystävällisiä ja kohteliaita, mutta samalla eristäytyviä. Yhteisöllisyys on jäänyt historiaan ja vanhempiemme ja isovanhempien puheisiin evakkolaisten majoittamisesta sekä kylässä ja sukuloimassa käymisestä. Onneksi avoimuus on lisääntymään päin nuorempien sukupolvien joukossa. Näin olen huomannut omien nuorten kaveripiiriä seuratessa.

Meillä vallitsee tehokkuuden ilmapiiri jo tarhaikäisestä alkaen. Pitää olla harrastuksia ja aktiviteetteja. Kehitetään ominaisuuksia, taitoja elämää varten vauvaikäisestä alkaen. Jo neuvolassa ja koulumaailmassa asetetaan ”laatukriteerejä” ihmisenä olemiselle. Olemme sulkeutuneita. Kulisseja pidetään yllä. Pitää olla samanlaiset ”pelit ja vehkeet”, ettei lapsiamme kiusata koulussa tai että itse tunnemme kuuluvamme hyväksyttyyn joukkoon.

Ravintolailta luurin kanssa

Nuoripari menee viettämään iltaa ravintolaan, mutta viettääkin sen kännykkää räpläillen, sen sijaan että keskustelisi keskenään. Miksi meillä Suomessa jäädään vaille kohtaamisia? Miksi kriiseissä jäädään häpeän ja puhumattomuuden takia vaille inhimillistä tuen saamista ja vastaanottamista. Miksei meillä saada ja haeta apua? Yhteisöllisyys on vähentynyt. Perheet eivät ehdi viettää yhdessä ja ystävien kanssa riittävästi aikaa harrastusrumban ja tehokkuusvaatimusten ikeessä. Etelä-Euroopan maissa yhteinen illallinen on tapana kulttuurissa. Miksi meillä painetaan arkea ja ladataan vasta lomalle enemmät odotukset paremmasta elämästä ja rentouden kokemasta. Vaadimmeko itseltämme liikaa ja miksi? Vain ihminen itse on kuitenkin yksilönä vastuussa itsestään ja hyvinvoinnistaan, perheensä hyvinvoinnista.

Naisten itsenäinen esiinmarssi

Kyseisessä instagram-keskustelussa eräs mies viittasi kantasuomalaisten naisten ajatus- ja arvomaailman muuttuneen siten, että naiset haluavat olla entistä itsenäisempiä, tasa-arvoisia ”hyviä jätkiä” ja unohdetaan naisellinen puoli ja romantiikasta höpöttävät miehet. Uskon kyllä, että kaikki naiset pohjimmiltaan haluavat itsenäisen oman elämänhallinnan. Suomalainen nainen haluaa olla vailla kontrollia ja yhä itsenäisempi. Se ei silti tarkoita, etteikö nainen edelleen halua olla nainen, feminiinisine puolineen. Itse olen kohdannut miesvaltaisessa työelämässä kovan arvomaailman vaateet. Siellä ei voi naisena olla feminiinisten ominaisuuksien viljelijä, vaan itsestäkin sukeutui esiin pakolliset maskuliiniset ominaisuudet, jotta selviydyn ”kovan liike-elämän” lainalaisuuksien maailmassa. Olosuhteet asettavat erilaisia vaatimuksia. En voi halailla ja leikkimielisesti ilmentää feminiinisiä ominaisia piirteitäni liike-elämässä, jos haluan olla uskottava. Miksi en olisi uskottava omana itsenäni, rakastettavana itsenäni?

Mennessäni liike-elämän työuran jälkeen töihin saattohoitokotiin vapaaehtoistoiminnan ohjaajaksi, otin esiin feminiiniset puoleni. Saatoin halata ja osoittaa vapaasti itselle ominaista liikuttumista kohdatessani töissä ihmisen empaattisessa hetkessä. Kohtaaminen voi olla läsnäoleva ja puhutteleva ilman sanoja. Hyväksyvä kosketus ja kädestä pitäminen ovat paljon. Itse haluan suojella itseäni ja päädyin vaihtamaan urani kohti pehmeämmän arvomaailman asioita. Saan olla entistä feminiinisempi, inhimillisempi ja ilmentää entistä enemmän omannäköistä elämään suppeuttamatta itseäni. Ihminen itse on aina vastuussa omista tunteistaan.

Luolanainen ja luolamies

Naiset ovat luolanaisia, kerääjiä, emoja. Nainen nauttii kauniista asioista ympärillään, haluaa laittautua, nauttii huomiosta, jota mies antaa. Nainen rakastaa kohteliaisuuksia ja sitä, että häntä kunnioitetaan ja arvostetaan. Sama kyllä pätee mieheen. Miehet taas ovat luolamiehiä, metsästäjiä, joille on tärkeää tuntea olevansa ”saalistaja”, joka saalistaa yhteiseksi hyväksi ja suojelee omiaan, johtaa ja vastaa eräällä tavalla perheestä. Jokainen haluaa arvostuksen toisilta ihmisiltä ja kumppaniltaan. Jokainen haluaa olla rakastettu. Rakastetuksi itsensä tunteminen on ihmisyyden peruskallio, joka pitää ihmisen voimissaan ja hengissä. Maailma tarvitsee inhimillisyyttä, niin naiset kuin miehet. Me olemme kaikki jonkun äidin lapsia. Jokainen mies on jonkun äidin lapsi ja tarvitsee hellyyttä ja rakkautta sekä kosketusta. Uskon, että yksilö voi vaikuttaa ja olla esimerkkinä avoimuudellaan. Kaikki lähtee yksilöstä. Itse teen juuri kuten sydämessä hyvältä tuntuu.

Kohtaamisia ja elämyksien tavoittelua

Ihmisellä on tarve olla itsenäinen, kehittää itseään ja omistaa asioita ja titteleitä, jotka sitten kuvastavat mitä olemme. Vai onko se niin? Tinderissä ”tilataan” ihmisiä kuin apteekin hyllyltä määritellen ominaisuudet, joita toivotaan ihmisellä olevan. Joskus haetaan suorastaan yli-ihmistä. Ihmisen ulkonäköön liittyvät toiveet, harrastusmaailma ja matkustelutottumukset sekä persoonalliset ominaisuudet luetteloidaan. Haetaan samanhenkistä ihmistä itselleen kaveriksi. Elämyksien tavoittelu ja hetken mielihyvän tavoittelu ovat osa tätä päivää ja signaali ajan hengen muuttumisesta myös kohtaamisissa. Itse pidän kaikkia välineitä positiivisina mahdollisuuksina lisätä kohtaamisia. Itse määritän mitä kohtaamiselta haluan. On hyvä, että kohtaamispaikat lisääntyvät. Baarit ja ravintolat eivät tue kaikille oikeanlaisten ihmisten kohtaamista, mutta siellä on yksinäisten ihmisten perinteinen kohtaamispaikka. Sosiaalinen media, Tinder ja Badoo eivät ole sen kummempaa kuin väline kontaktoida ihminen, samoin kuin kohdata ihminen livenä tai soittaa ihmiselle ja sopia tapaaminen. Jokaiselle löytyy välineitä kohdata ihminen, jos haluaa. En paheksu luovia keinoja tehdä aloite kohtaamiseen. Kaikki mikä johtaa pois yksinäisyydestä on kannustettavaa. Hyväksyn sen, että maailma muuttuu ja me sen mukana. Meillä on entistä tehokkaampia keinoja kohdat ihminen.

Voin valita millaisiin ihmisiin haluan tutustua. Itselläni on intressi kohdata ihmisiä, jotka viihtyvät luonnossa. Luonto on aina ystävä ja siellä en tunne itseäni yksinäiseksi. On kuitenkin paljon todennäköisempää, että kohtaaminen deittimielessä osuu luontoihmiseen, kun ihminen ilmaisee tahtonsa Tinderissä. Ei ole häpeä sanoa, mitä haluaa. Yksinäisyyden taltuttamiseen on keinot. Ihminen yleensä saa sen mitä kaipaa, kun menee kohti haluamiaan asioita.

Virtuaalipaastot keinona läsnäolon vaalimiseen

Digitalisaatio, teknologian lisääntyminen ja muuttuva maailma asettavat vaatimukset oman toiminnan suunnitteluun ja ajanhallintaan. Aikaisemmin valvoin lasteni ruutuaikaa. Nyt pitää ottaa vastuu myös oman ruutuajan kohtuullisesta. Samoin kuin television katselu, on ”netissä roikkuminen ” aina pois vaikkapa sosiaalisesta elämästä. Teemme päivittäin valintoja kohdatako ihminen livenä vai virtuaalisesti. Virtuaalielämän ja ärsyketulvan lisääntyminen on johtanut aitojen kohtaamisten ja läsnäolotaitojen vähenemiseen. Yksilön on tärkeä tiedostaa tämä asia, aivan samoin kuin liiallisen alkoholinkäytön ongelmat. Siksi on hyvä ottaa vastuu omasta hyvinvoinnista ja vaalia läsnäolotaitoaan. Tähän hyvä keino on rajoittaa vapaa-aikana ruutuelämää ja pitää virtuaalipaastoja ihan samoin kuin pidetään tipattomia tammikuita.

Vuokko Isokorpi on tamperelainen, maaseudun juuret omaava positiivinen ja innostuva oman elämänsä "muutosagentti". Vuokko on äiti neljälle ihanalle nuorelle. Hän on rohkea urasuunnan yhdistäjä ja -vaihtaja ja on siirtynyt pankkiirista luontopoluille, taloudellista hyvinvointia ja terveyttä hoitamaan. Vuokko etenee sydän edellä ja herkkyys mukana. Hänen innostuksenkohteita ovat lempeä liikunta, läsnäolo, sydänyhteys, luonto voimauttajana sekä vapaaehtoistoiminta ja eettiset arvot. Vuokon kotisivut löytyvät osoitteesta www.vuokkoisokorpi.com.