Ihmiset katuvat vain harvoin sitä, että ovat päättäneet tehdä jotain. Usein katumuslistan kärjessä on tekemättömyys. Tekeminen on kuitenkin pelottavaa. Teot johtavat muutokseen. Muutoksessa piilee epäonnistumisen mahdollisuus. Kohti muutosta kulkeminen pelottaa.

”Kaikista sanotuista tai kirjoitetuista sanoista murheellisimmat ovat nämä: Niin olisi voinut olla!” – John Greenleaf Whittier

Uskalla epäonnistua kulkiessasi kohti muutosta

Yleensä kannattaa kuitenkin hakeutua epämukavuusalueelle ja antaa epäonnistumiselle mahdollisuus. Epäonnistuminen on tae sille, että joskus tulee myös onnistumisia. Se, joka ei ole koskaan epäonnistunut, ei ole menestynyt, koska ei ole yrittänyt. Viisaus syntyy usein epäonnistumisen kokemuksesta. Kivulias tapahtuma ja siitä seuraava pohdiskelu auttavat oppimaan.

Miten sitten voisi epäonnistua kaikkein parhaiten? Ensinnäkään ei kannata ottaa itseään liian vakavasti. Monet pelkäävät, että omat töppäykset herättävät paljon enemmän huomiota kuin mitä ne todellisuudessa tekevät. Vaikka mokaa, on turha ylireagoida. Jos sanoit tai teit jotain hassua, älä jää turhaan vatvomaan sitä.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Älä pelkää virheitä

Satunnainen kömmähdys voi vain lisätä sympaattisuuttasi. Inhimillisyys on lämmintä ja satunnainen mokailu voi olla hyväksi sosiaaliselle elämälle. On turha olla liian täydellinen. Inhimillisyys ja tunteiden näyttäminen on sallittua.

Lisäksi kannattaa laskea tekemisen kynnystä. On ihan turha odottaa täydellistä lopputulosta. Se nostaa aloittamisen kynnyksen niin korkeaksi, että koko homma jää toteuttamatta.

Ylipäätään suuret ja monimutkaiset haasteet kannattaa paloitella pienempiin osiin. On turha olla liian tiukka itselleen. Itsekuria kannattaa kuitenkin harjoittaa juuri sen verran sopivasti, että uskaltaa kokeilla ja yrittää sekä näin käynnistää muutoksen. Kannattaa siis valita yleensä se, mitä ei juuri sillä hetkellä haluaisi, mutta jonka kuitenkin tietää pidemmällä tähtäimellä tekevän hyvää.

Muutos tehdään yhdessä

Muutos tehdään aina yhdessä muiden kanssa. Yksin voi tehdä lopulta kovin vähän. Tästä syystä on tärkeää huomata, että ihmiset ovat muutostilanteen hyväksymisessä eri vaiheessa. Muutosprosessista tulee helpompi, mitä aiemmin keskeneräisistä ideoista ja ajatuksista pystytään avoimesti puhumaan. Avoimuus ja läpinäkyvyys helpottavat muutoksen läpivientiä sen ohella, että luodaan kokeilevaa ja epäonnistumiset hyväksyvää tekemisen meininkiä.

Niin voi todella olla, jos uskallat kokeilla ja epäonnistua. Tai kuten Franklin D. Roosevelt on asian todennut. Ainoa asia, jota meidän on syytä pelätä, on pelko itse.

Artikkelin kirjoittaja Leo Stranius

Leo Stranius on ympäristöjärjestöjohtaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu, joka on nimetty vuonna 2016 Kauppalehden listauksessa 100 vaikutusvaltaisimman suomalaisen joukkoon. Straniuksen blogi löytyy osoitteesta www.leostranius.fi

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.