Kutsumustyö perhevalmentajana – konkreettista auttamista arjessa

11.02.2019

Taas minulla on suuri ilo ja kunnia esitellä eräs elämääni viime vuonna astunut kutsumustaan toteuttava valovoimainen nainen! Uuden ajan yrittäjät –haastattelusarja jatkuu toisella osalla jossa teille esittäytyy perhevalmennusta tarjoavan Perheilonan perustanut Heidi Hammarberg.

Heidin vaiheet ovat olleet monivivahteiset ja mielenkiintoiset niin kuin omalla polulla kulkiessa usein on. Heidi haluaa omalla tarinallaan kannustaa myös muita kulkemaan rohkeasti kohti omaa kutsumustyötään, vaikka polku ei aina tunnu avautuvan suoraan eteen. Yksi askel kerrallaan kulkiessa astinkivet kuitenkin ilmestyvät jalkojen alle. Näin kävi Heidillekin.

Mitä kaikkea perhevalmentajan työ pitää sisällään ja kuinka Heidi päätyi alalle? Lue Heidin mielenkiintoinen tarina hänen kertomanaan:

Kerro hieman itsestäsi ja kuinka päädyit perhevalmentajaksi?

Olen Heidi Hammarberg. Nuorena tyttönä kävin koti, laitos- ja puhdistuspalvelualan perustutkinnon, jotta minusta tulisi hyvä vaimo, äiti ja osaisin kodinhoidolliset työt. Luonteelleni ominaista on huolehtia muista ja auttaa aina, kun voin. Lapset ovat aina olleet lähellä sydäntä ja ihannoin aikuisia ympärilläni, jotka työskentelivät lasten ja perheiden parissa. Luin seuraavaksi lähihoitajaksi ja valitsin lasten ja nuorten koulutusohjelmaan suuntautumisen. En löytänyt oikein seuraavaa koulutusta, mikään ei tuntunut omalta, joten aloin täsmäopiskella ja luoda omaa tutkintoa itselleni, joka vastaisi tarpeisiini liittyen tulevaan työhöni, jota en tarkkaan vielä tiennyt. Kävin avoimessa yliopistossa ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä opintoja, opiskelin vauvahieronnan ohjaajaksi ja ryhdyin Doula synnytystukihenkilöksi.

Lääketieteenopinnoissa vaikutuksen teki visuaalisen materiaalin käyttö psykoterapiassa. Tämän innoittamana loin Oma unelma näkyväksi –työkalun. Useiden kurssien ja koulutusten jälkeen valmistuin pilottiryhmässä Suomen ensimmäiseksi RAPEVAksi eli avoimen yliopiston puolelta ratkaisukeskeiseksi perhevalmentajaksi. Nyt on psykologian opinnot avoimessa käynnissä. Huomenna menen Työkaluja parisuhteen ristiriitoihin -koulutukseen ja ylihuomenna Terapiakeskus Avaraan Tarinoiden maa –koulutukseen. Tarinoiden maa -koulutus on kehitetty lisätueksi ja arjen vakauttajaksi erityisen vaikeissa elämäntilanteissa olevien lasten vertaistukitoimintaan. Olen siis ikuinen opiskelija ja nautin siitä, kun saan uusia työkaluja työhöni! Kutsun itseäni tällä hetkellä perhevalmentajaksi, koska se kattaa kaiken osaamiseni.

Mitä kaikkea työhösi kuuluu?

Työni on monipuolista! Teen perhevalmennusta perheisiin, joissa on haasteita arjen kanssa. Perheet ovat ydinperheitä, uusperheitä, yhden vanhemman perheitä jne. Kaikki perheet ovat asiakkaitani. Olen tukemassa, kun perheessä on haasteita perhedynamiikan tai arjen pyörityksen kanssa. Saatan tulla myös tukihenkilöksi palaveriin kouluun, päiväkotiin tai hoitavaa tahoa tapaamaan.

Hyvin erilaisia asioita hoidetaan perheissä. Pidän vauvahieronnan koulutuksia ryhmille tai kotona perheille. Erilaiset vertaistukiryhmät ovat iso osa työtäni. Ryhmissä on jokin teema, joka nousee ryhmän tarpeista. Ohjaan ryhmässä ja olen käytettävissä, jos haluaa apua omiin haasteisiin. Erilaiset workshopit ja luennot asiakkaan tarpeisiin räätälöitynä kuuluvat työhöni.

Mikä sai sinut innostumaan alasta, jolla teet nyt töitä? Haaveilitko alaan liittyvistä asioista jo lapsena vai löytyikö se vasta aikuisiällä?

Olen pienestä tytöstä asti tiennyt, että tulen työskentelemään lasten ja perheiden parissa! Aluksi olin päiväkodissa töissä ja nälkä kasvoi syödessä koko ajan. Halusin opiskella lisää ja vuosien varrella muuttaa sitä tapaa, jolla teen työni tässä asiakasryhmässä. Olin integroidussa ryhmässä päiväkodissa, jossa oli erityistä tukea tarvitsevia lapsia. Halusin oppia enemmän kokonaisvaltaisesta hoitotyöstä ja saada työkaluja kohdata koko perheen. Nyt olen kymmenen vuotta kerännyt opintoja, työkokemusta ja elämänkokemusta, jotta voin tarjota parasta mahdollista palveluani lapsille ja koko perheelle.

Heidi Hammarberg

Onko työ jota teet kutsumustyötäsi? Mistä erotit sen kutsumukseksesi?

Työni, jota teen, on todellakin kutsumukseni.

Tunnistan sen siitä, että haluan koko ajan oppia siitä lisää ja siitä innosta, jolla lähden töihin ja koulutuksiin. En voi uskoa, että saan elantoni asioista, jotka tekisin muutenkin. Kävisin koulutuksissa ja auttaisin ihmisiä, jota tekisin muutenkin mielelläni, vaikka elantoni ei riippuisi siitä. Viikon alussa ajattelen, että ”Wau, mitä kaikkea kivaa tiedossa!” Työni on tietenkin myös rankkaa ajoittain, mutta niin palkitsevaa, kun pystyn auttamaan perhettä tai yksittäistä ihmistä!

Mikä on työssäsi parasta?

Parasta työssäni on ihmisten kohtaaminen! Sukeltaminen perheen kulttuuriin ja heidän auttamisensa eteenpäin. Hyvän näkeminen, joka on aina olemassa. Ryhmät, joissa saan ihmiset kohtaamaan toisensa vertaistuen äärellä ja verkostoitumaan. Se todella palkitsee! Tai kun lapsi, joka ei ole avautunut kenellekään ja on yksin pahassa olossaan, aukeaa, luottaa ja tulee kohdatuksi kanssani. Se on jotain niin suurta ja ihmeellistä, että sitä ei voi lakata hämmästelemästä.

Joskus perheen äiti tai isä voi huonosti ja se vaikuttaa koko perheeseen. Tapaamme äidin tai isän kanssa ja lopputuloksena on jossakin vaiheessa hyvinvoiva kokonainen perhe, oli se sitten missä muodossa tahansa. Joskus perhe jatkaa yhdessä tai sitten erikseen hyvinvoivina. Parasta on siis ihmisen ja elämän kohtaaminen työssäni.

Mikä haastavinta?

Haastavinta työssäni on lasten kaltoin kohtelu. Pieni ihminen, joka on avuton ja puolustuskyvytön aikuisen ihmisen edessä. Se on rankinta.

Kannustettiinko sinua yrittäjyyteen ja oman kutsumuksen pariin lähipiirissä vai koitko vastustusta?

Minua kannustettiin kyllä yrittäjyyteen. Itse arastelin sitä alussa, kun on iso perhe. Mietin riittääkö minusta pyörittämään yritystä ja hoitamaan kotia tarpeeksi. Tällä hetkellä näyttää tasapaino hyvältä. Välillä on tehtävä enemmän töitä, mutta sitten on huolehdittava, että kalenterissa on myös tyhjää!

Nyt koen, että tämä on paras muoto tehdä töitä, kun on iso perhe. Joka viikko on jonkun neuvola, hammaslääkäri, vanhempainvartti tms. jotka voin hoitaa, kun itse kalenterini luon. Yrittäjyys itsessään on mörkö monelle, mutta tänä päivänä yrittäjyys on mielestäni loistava tapa työllistää itsensä juuri omien vahvuuksiensa ja mieltymysten parissa!

Mistä sait rohkeuden tehdä täysin omanlaistasi juttua ja toteuttaa itseäsi uudella tavalla? Mistä saat eniten tukea ja apua toteuttaa unelmiasi?

Rohkeus omaan tekemiseen tulee siitä, kun uskon ja luotan nyt omaan osaamiseeni. On tärkeää luottaa omaan intuitioon matkalla kohti omaa unelmaansa. Itse olen mennyt aina sinne mihin sydän vie.

Hyvä esimerkki oli juuri hetki sitten, kun virittelin yhteistyökuvioita Helsinkiin Kulosaareen Mommy & Me Family centeriin. Mennessäni paikan päälle kaikki sujui kuin tanssi. Löysin perille helposti ja tuntui, että kaikki sujui kuin itsestään ilman puskemista. Menin sisälle ja aistin ympäristöä ja ihmisiä. Kohtaaminen sovitun henkilön kanssa oli niin helppo! Täynnä iloa, naurua ja hyvää energiaa! Paikka tuntui omalta. Aloitan siis syksyllä työskentelemään myös siellä.

Pitää luottaa siihen omaan tunteeseen ja kuunnelle itseään niissä tilanteissa, kun luot omaa unelmaasi. Töitä pitää tehdä saavuttaakseen unelmansa, mutta vastavirtaan väkisin runnomalla olet menossa luultavasti väärään suuntaan.

Oletko onnistunut luomaan unelmatyösi?

Kyllä, olen luonut oman unelmatyöni nyt! Se vei aikaa, vaati ideointia, luovuutta, kouluttautumista ja omaa elämänkoulua, mutta nyt se on siinä.

Minkälaisia haaveita ja tavoitteita sinulla on tulevaisuudelle?

Haaveilen siitä, että saisin palkattua jonkun tekemään markkinointia ja kirjanpidollisia hommia, koska haluaisin keskittyä tekemään sitä missä olen hyvä, josta nautin ja josta asiakkaani saavat avun, jota ostavat! Ja ihan tosi iso haaveeni on oma hyvinvointikeskus veden äärellä, jossa olisi paljon erilaista toimintaa ja osaajia!

Missä erityisesti olet onnistunut?

Olen onnistunut voittamaan pelkoni ja erottelemaan sen mikä on egon puhetta ja mikä taas sydämen ääntä. Järjen pitää saada myös tulla kuulluksi oikeissa mittasuhteissa.

Kun katsot taaksepäin tekisitkö jotain toisin? Jos niin mitä?

Jos tekisin jotain toisin niin luottaisin ja uskaltaisin vielä enemmän! Arastelin vuosia enkä luottanut siihen, että elämä kyllä kantaa!

Minkälaisen kannustusviestin tahtoisit lähettää omia unelmiaan kohti kurkottelevalle henkilölle, joka miettii oman unelmatyönsä aloittamista?

Kannustaisin omaa unelmaansa kohti kurkottelevia kuuntelemaan intuitiotaan askeltaessasi kohti päämäärää. Aisti, tunnustele, fiilistele, kun olet uusien asioiden, ihmisten ja ympäristön äärellä. Tee joka päivä yksi asia, joka vie sinut kohti unelmaasi. Näitä voivat olla puhelu, konsultointi, selvittely, puhu jonkun kanssa, joka toimii unelmasi äärellä tai lähellä sitä, varaa kurssi koulutus jne. Visualisoi mielessäsi joka päivä sitä, mitä haluat.

Heidi Hammarbergin perhevalmennusta tarjoavan Perheilonan kotisivut.

Perheilonan sivut löytyvät myös facebookista. Käy tutustumassa & tykkäämässä.

unelmoinnista-unelmaelamaan

Maiju Palin on oman unelmaelämänsä koordinaattori, yrittäjä, äiti, kirjoittaja, runoilija, koruartisti ja ikuinen elämänopiskelija. Kirjoittaminen on hänen suurin intohimonsa jota hän saa toteuttaa vapaasti blogissaan käsittelemällä aiheita jotka kokee itselleen merkitykselliksi. Hän kirjoittaa mm. tunnetyöskentelystä, mielenterveysasioista, läsnäolon merkityksestä, luonnosta ja tunteiden alkemiallisesta prosessissta; siitä miten haasteet saa lopulta käännettyä voimavaroiksi. Hyvää elämää ei voi määrittää ulkoa päin vaan jokainen tuntee sen sisimmässään mikä on sitä itselle. Autenttisuus ja itselle uskollisena eläminen on suuri voimavara tässä ajassa. Maiju on harjoitellut näitä taitoja intensiivisesti ja tahtoo tukea kirjoituksillaan myös muita samaan omassa elämässään. Maijun kotisivut löytyvät osoitteesta www.kultainensulka.com.