Voitte viettää hauskoja taukoja työporukalla tai kavereiden kesken. Monet leikeistä, joita tämä leikkipankki pitää sisällään, sopivat myös perheille.

Tämä leikkipankki tarjoaa 28 erilaista leikkiä, joita voitte leikkiä sellaisenaan tai soveltaen.

Yhtenä kuukautena voitte vaikka ottaa leikin teemaksi. Voitte esimerkiksi järjestää kyseisen kuukauden ajan leikki-olympialaiset ja kuukauden loppuessa parhaiten leikeissä menestynyt joukkue tai pari voittaa!

Leikkipankki – päivät 1.-3.

1. Päivä

Hyvä päivä leikkiä totuusleikkiä! Tämä sopii vaikka työpaikan kahvitauolle! Voitte pelata tätä monella tavalla ja keksiä itsekin lisää sääntöjä, mutta yksinkertaisuudessaan tämä leikki menee näin: Jokainen osallistuja kirjoittaa yhden totuuden itsestään, mielellään semmoisen, jota muut eivät tiedä. Esimerkiksi ”olen voittanut lotossa tuhansia” tai ”olen tavannut presidentin”. Tapahtumien täytyy olla oikeasti tapahtuneita, eli ihan tosijuttuja. Laput sekoitetaan ja porukka saa arvata kuka on minkäkin tapauksen takana.

2. Päivä

Vanha kunnon sananselitysleikki! Yksinkertainen peli, joka on melko monelle tuttu; alias-kortit. Kortit on muuten myös helppo tehdä itse! Voitte vaikka porulla miettiä sanoja, jotka sopivat juuri teidän perheelle tai kaveriporukalle. Peliä pelataan pareittain, yksi pari kerrallaan on arvaajana & arvuuttelijana. Voitte lisätä vaikeusastetta laittamalla selittäjän suun täyteen viinirypäleitä tai antamalla selittäjälle jonkun tunteen, jonka vallassa pitää selittää. Sallikaa mahdollisuus sanoa ”ohi”, jos tilanne uhkaa jäädä jumiin.

3. Päivä

Tarinankerrontaa perjantain kunniaksi! Voitte keksiä itse jonkun hauskan tarinan. Tarinassa olisi hyvä olla päähenkilö, ja vaikka muutama muukin. Voitte ottaa tarinaan mukaan perheenne jäsenet tai kaveriporukan. Tai rustata tarinaa vaikka pomosta! Tai vaihtoehtoisesti voit käyttää valmista tekstiä vaikka kirjasta.

Tarinan adjektiivit (=millainen) korvataan teidän keksimillä adjektiiveilla. Tällöin adjektiivit kerätään etukäteen paperille ja korvataan tarinan adjektiiveilla. Esimerkiksi; värikäs, haiseva, limainen ja nauravainen. Esimerkin vuoksi teksti menisi jotenkin näin; Lissu ja Seppo ovat aina olleet hieman värikkäitä. Kenties heidän haisevaiset luonteenpiirteensä ovat periytyneet limaisilta vanhemmiltaan, jotka ovat taas perineet geeninsä nauravaisilta isovanhemmiltaan… jne.

Leikkipankki – päivät 4.-6.

4. Päivä

En ole koskaan… -peliä pelataan tyypillisesti juomapelinä. Jokainen sanoo vuorollaan asian, jota ei ole koskaan tehnyt aloittamalla lauseen “En ole koskaan…”, Esim. ”En ole koskaan syönyt silliä.” ja jos joku henkilö seurueesta on näin tehnyt, ottaa hän huikan juomaansa. Jos kaikki ovat tehneet näin, paitsi asian esittänyt henkilö, ottavat he tuplahuikan. Mikäli kukaan muukaan ei ole näin tehnyt, ottaa itse väitteen esittäjä huikan juotavaa. Voitte soveltaa tätä tilanteen mukaan, tätä peliä voi leikkiä yhtälailla isompien lastenkin kanssa, toki silloin otetaan huikka vaikka kokista.

5. Päivä

Ihanan kamala… pullonpyöritys! – Porukan muodostamassa ringissä pyöritetään pulloa ja se ketä pullo osoittaa, valitsee itselleen joko totuuden tai tehtävän ja muut saavat keksiä tehtävän tai kysymyksen tälle henkilölle. Tämä peli on yhtälailla suosittu aikuisten kesken, mutta myös pienten lasten kanssa tästä saa takuuhauskaa sunnuntai-päivän toimintaa!

6. Päivä

Pallo nilkassa – taukojumppa! Kerää kaikki yhteen tilaan, jossa on mahdollisuus liikkua vapaasti. Jokaisen osallistujan nilkkaan sidotaan ilmapallo noin 20 senttimetrin narun päähän jalasta. Leikin ideana on yrittää rikkoa toisten ilmapalloja tallomalla ja säilyttää omansa ehjänä mahdollisimman pitkään. Hauska leikki sekä lapsille että aikuisille!

Leikkipankki – päivät 7.-9.

7. Päivä

Tavaraviesti – vaikka taukojumppana tai ennen iltapuuhia pienenä perheen kisailuna! Porukka asettuu jonoon, jossa kuljetetaan valittua tavaraa, esimerkiksi pientä palloa jonon päästä alkuun ja takaisin päähän ilman käsiä. Voitte kuljettaa myös leluja, ja keksiä erilaisia tapoja liikkua; hyppien, kontaten, ryömien, jne.

8. Päivä

Kirjoittakaa pienille lapuille erilaisia vaivoja ja toisille lapuille ohjeita kuinka vaivaa hoidetaan. Kirjoittakaa vaivoja yhtä monta kuin on parannusohjeita. Pidä vaivat ja parannukset erillisissä pienissä kirjekuorissa tai astioissa. Jaa jokaiselle osallistujalle yksi vaiva ja yksi parannuslappu. Ilmoita kaikille, ettei parannuslappua saa lukea vielä. Kun kaikille on jaettu laput, jokainen vieras vuorollaan lukee ensin vaivansa ja sen jälkeen kääntää parannuslapun oikeinpäin ja lukee sen. Yleensä vastaus aiheuttaa makeat naurut. Vaivoja kirjoittaessaan kannattaa käyttää mielikuvitusta ja parannusehdotuksissa vieläkin enemmän. Esim. vaivana ”Minulla on aivan liian isot tekohampaat” ja parannusehdotuksena ”Paranee ainoastaan samppanjaa juomalla!”

9. Päivä

Minä olen… ja minä pidän… Yksi leikkijöistä sanoo nimensä ja jonkin asian, joka kuvaa häntä (esim. mitä hän vihaa tai rakastaa, mikä on hänen mieliruokansa tai suosikkieläimensä – teema voidaan valita etukäteen). Seuraava sanoo edellisen etunimen ja hänen valintansa sekä lisää perään omansa; kolmas toistaa edellisten nimet ja symbolit ja lisää omansa jne. Esimerkiksi: ”Sinun nimesi on Antti ja sinä pidät porkkanoista. Sinun nimesi on Sari ja rakastat suklaata. Minun nimeni on Kaija ja pidän kaalilaatikosta.” Nimen liittäminen johonkin asiaan on huippuhyvä muistiharjoitus!

Leikkipankki – päivät 10.-12.

10. Päivä

Ketjuloru… Tämä leikki kehittää yhteistyötä ja sosiaalisuutta. Yksi leikkijöistä aloittaa sanomalla, että hän on jokin tai joku, joka etsii tärkeää asiaa. Esim. ”Olen balettitanssija ja etsin tanssikenkääni.” Seuraava jatkaa ”Olen tanssikenkä ja etsin jalkaa”, josta kolmas jatkaa ”Olen jalka ja etsin jalkapalloa”. Näin jatketaan. Jos joku ei keksi sopivaa sanaa, voivat kaikki pohtia sitä yhdessä.

11. Päivä

Katsotko minua? …lapsista tämä leikki on todella hauska, mutta aikuisten kesken tämä muuttuu läsnäolo-harjoitukseksi leikin avulla… Leikkijät valitsevat itselleen parin. He seisovat hetken vastakkain ja katsovat toisiaan tarkkaan päästä jalkoihin. Tämän jälkeen he kääntyvät toisistaan poispäin ja vaihtavat kaksi asiaa ulkonäöstään, esim. avaavat paidan napin tai vaihtavat kellon toiseen ranteeseen. Hetken kuluttua parit kääntyvät toisiinsa päin ja yrittävät keksiä muutokset.

12. Päivä

Olisiko aika pitkästä aikaa leikkiä vanhaa kunnon tervapataa? Leikkijöistä muodostetaan piiri. Yksi pelaaja jää piirin ulkopuolelle. Jokainen piirissä olija piirtää ympärilleen pesäympyrän. Piirin ulkopuolelle jäänyt pelaaja ottaa sovitun pelivälineen itselleen ja kiertää rinkiä sen ulkopuolella myötäpäivään. Hän tiputtaa pelivälineen jonkun ringissä olevan pesään. Kun pesän asukas huomaa pelivälineen pesässään hän lähtee kiertämään piiriä vastakkaiseen suuntaan kuin toinen ja yrittää ehtiä takaisin pesäänsä ennen alkuperäistä kiertäjää. Hitaammasta pelaajasta tulee uusi kiertäjä joka ottaa pelivälineen ja tiputtaa sen vuorostaan taas jonkun pesään.

Leikkipankki – päivät 13.-15.

13. Päivä

Herkku! Ihmiset laitetaan piiriin seisomaan. Käsketään jokaista valitsemaan hiljaa mielessään yksi ihminen piiristä. Leikin vetäjä huutaa ”Herkku!” ja ihmiset juoksevat halaamaan valitsemaansa ihmistä. Hymyt tarttuvat takuuvarmasti kaikkien huulille! Tätä voi pelata muutamia kertoja, ja varmistaa että kaikkia varmasti halataan.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

14. Päivä

Sananauratus. Valitaan mikä tahansa sana ja kaikki asettuvat rinkiin istumaan. Joku aloittaa ja kysyy vierustoveriltaan kysymyksen johon tämän pitää vastata valitulla sanalla. Valittua sanaa saa taivuttaa, mutta muuten sitä ei saa vaihtaa/muuttaa. Leikkijät yrittävät välttää nauramista. Joka nauraa putoaa ringistä pois. Kannattaa siis miettiä mahdollisimman hyviä kysymyksiä joihin valittu sana on hassu vastaus.

15. Päivä

Piirretään ja arvaillaan! Ollaan pienryhmissä. Jokaiselle ryhmälle annetaan kynä ja riittävästi paperia. Jokaisesta ryhmästä yksi menee ulos huoneesta jossa leikin vetäjä näyttää tai kertoo heille piirrettävän sanan. Piirtäjät palaavat ryhmiinsä ja vetäjän merkistä alkavat piirtää kuvaa kerrotusta asiasta paperille. Muut ryhmäläiset yrittävät arvata. Kun joku arvaa oikean sanan, piirtäjä nousee ylös seisomaan. Nopein joukkue saa pisteen ja piirtäjää vaihdetaan. Piirtäjä ei saa puhua eikä käyttää piirroksessa kirjaimia tai numeroita.

Leikkipankki – päivät 16.-18.

16. Päivä

Onko täällä karjatarha? Jokainen leikkijä nostaa hatusta lapun, jossa on eläimen nimi, esimerkiksi possu, kana, tai hevonen. Kunkin eläimen nimeä on vähintään kolmessa lapussa. Leikkijät eivät näytä lappuaan muille vaan hajaantuvat ympäri huonetta. Tarkoituksena on löytää oman ryhmän jäsenet. Leikkijät eivät saa puhua, vain matkia oman eläimen ääntä. Leikki loppuu, kun kaikki ovat löytäneet omaan ryhmäänsä. Leikkiä voi vaikeuttaa leikkimällä sitä pimeässä huoneessa tai silmät sidottuina.

17. Päivä

Junatarkastaja. Tuolit asetetaan vierekkäin jonoon kuten junanpenkit. Leikkijät istuvat omille paikoilleen, yksi on junantarkastaja. Hän menee jokaisen luo ja kysyy, minne tämä on matkalla ja katsoo tarkkaan, missä tämä istuu. Tarkastaja poistuu huoneesta ja jotkut leikkijät vaihtavat keskenään paikkaa ja matkustuskohdetta. Tarkastaja palaa ja yrittää keksiä, ketkä ovat vaihtaneet paikkoja.

18. Päivä

KIM-leikki. Kortit tai esineet nimetään ja asetetaan pöydälle tai lattialle leikkijöiden nähtäviksi. Leikkijät laittavat silmät kiinni, sillä aikaa leikin ohjaaja ottaa yhden kuvan pois. Leikkijät avaavat silmänsä ja yrittävät arvata, mikä kuva puuttuu. Oikein arvannut saa kuvan ja leikki jatkuu kunnes kaikki kuvat on arvattu. Isompien lasten kanssa kuvan voi laittaa takaisin arvauksen jälkeen ja oikein arvannut saa pelimerkin. Leikin loputtua voittaja on se, jolla on eniten kortteja tai pelimerkkejä.

Leikkipankin päivät 19.-21.

19. Päivä

Tunnelipalloa! Leikkijät jaetaan kahteen joukkueeseen. Kummankin joukkueen jäsenet asettuvat peräkkäin jonoon jalat harallaan puolen metrin välein. Annetusta merkistä jonon ensimmäinen vierittää pallon tunnelia pitkin jonon viimeiselle. Tämä ottaa pallon kiinni ja juoksee jonon ensimmäiseksi ja vierittää pallon sitten takaisin tunneliin. Leikki jatkuu näin, kunnes jonon viimeisenä ollut on jonon ensimmäisenä. Ensimmäisenä onnistunut on voittaja. Jos pallo vierii pois tunnelista, se haetaan ja jatketaan kohdasta, josta pallo vieri ulos.

20. Päivä

Reipas Haarahippa! Valitaan kiinniottaja(t). Kiinniottaja koettaa saada toiset kiinni. Kiinnisaatu pysähtyy ja käy seisomaan leveään haaraseisontaan. Kiinnisaadun voi pelastaa siten, että joku toinen kiinniotettava ryömii tämän jalkojen välistä. Leikki loppuu kaikkien jouduttua kiinni.

21. Päivä

Piirretty juoru. Leikkijät asettuvat yhteen tai useampaan jonoon. Takimmainen piirtää sormellaan edessä olevan selkään jonkin kuvion kuten sydämen, kolmion tai tähden. Kuvion saanut piirtää sen edessään seisovan selkään ja niin edelleen. Lopuksi kuvan lähettänyt ja viimeksi saanut piirtävät kuvat paperille. Minkälaisena viesti tuli perille?

Leikkipankin päivät 22.-24.

22. Päivä

Kapteeni käskee! Yksi leikkijöistä valitaan kapteeniksi, joka komentaa muita. Kun hän sanoo ”Kapteeni käskee kädet ylös!”, kaikkien on nostettava kädet ylös. Jos hän sanoo ”Kapteeni käskee hyppimään!”, kaikki alkavat hyppiä. Jos kapteeni huutaa ”Kyykkyyn!” ne, jotka kyykistyvät, joutuvat pelistä pois. Vain komentoja, jotka alkavat sanoilla ”Kapteeni käskee”, noudatetaan.

23. Päivä

Seläkkäin pystyyn! Reipas taukojumppa aikuisille, ja leikkikilpa lapsille. Leikitään pareittain. Kaksi leikkijää istuu lattialla selätysten siten, että heidän polvensa ovat koukussa. Tästä asennosta he yrittävät päästä seisaalleen työntämällä selkiään vastakkain jalkojaan liikuttamatta. Pystyyn päästyään leikkijät voivat yrittää istuutua selätysten takaisin maahan.

24. Päivä

Neljä jalkaa, kaksi kättä. Jaetaan leikkijät ryhmiin. Leikinjohtaja huutaa esim. ”viisi jalkaa, kolme kättä, yksi pää!”, jolloin ryhmän tulee koskettaa maahan vain vastaavalla määrällä vastaavia ruumin osia. Nopein ryhmä saa pisteen.

Leikkipankin päivät 25.-28.

25. Päivä

Setä tuli Amerikasta. Jokainen leikkijä saa vuorollaan arvuutella toisilta, mitä tavaroita setä toi Amerikasta. Arvuuttelija sanoo ”Setäni tuli Amerikasta” ja muut kysyvät ”Mitä hän toi?”. Arvuuttelija antaa vihjeitä, millaisen tavaran setä toi. Jos kyseessä on esim. TV, voi antaa vihjeitä… ”Se on iso, mutta vielä mustavalkoinen”, tms. Muut yrittävät arvata esineen.

26. Päivä

Rikkinäinen puhelin. Leikkijät istuvat piirissä. Leikin aloittaja kuiskaa jonkin lauseen vieressään istuvalle. Tämä kuiskaa viestin vieruskaverilleen. Näin jatketaan, kunnes jokainen leikkijä on kuullut huhun. Viimeinen sanoo ääneen, mitä kuuli ja ensimmäinen, mitä oli sanonut. Kuinka paljon lause muuttui matkalla?

27. Päivä

Kellon etsintä. Huoneeseen piilotetaan raksuttava kello (tai esim. puhelin josta kuuluu jotain ääntä), jota muut etsivät äänen perusteella.

28. Päivä

Sydänleikki. Tämä on itsetuntoa vahvistava leikki. Jokaiselle annetaan paksusta paperista tai pahvista tehty sydän ja hakaneula, jonka he kiinnittävät toisen selkään. Jokainen kirjoittaa kunkin sydämeen toisesta jotain myönteistä tai jonkin asian, jonka on oppinut tältä. Kun kaikki ovat kirjoittaneet, jokainen lukee itsekseen omaan sydämeen kirjoitetut asiat. Mikä ihana idea vaikka työpaikalle!

Toivottavasti tämä leikkipankki tarjosi sinulle iloa ja inspiraatiota!

Artikkelin kirjoittaja Henna Laitinen

Henna Laitinen on luovuusvalmentaja, draamaopettaja, seikkailija ja leikittäjä. Hennan mielestä leikki on paitsi lasten, myös aikuisten oikeus, ja taide on elementti joka kuuluu kaikille. Henna haluaa rohkaista jokaista löytämään luovan energiansa.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin puheet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.