Asioiden luominen on ollut jo pidempään työn alla omassa elämässäni. On se ollut ennenkin, mutta väliin tuli muutaman vuoden luova tauko. Nyt parin vuoden ajan olen taas aktiivisesti keskittynyt siihen mitä minä oikein haluan elämääni ja miten saan sen toteutumaan. Tulokset ovat huimia. Olen onnistunut vetämään puoleeni elämäni miehen, jonka kanssa olemme nyt kihloissa. Sain myös idean unelmatyöstäni, joka on jo lähtenyt toteutukseen.

Asioiden luominen alkaa energiatasolla

Asioiden luominen elämäämme alkaa energiatasolla. Näin tapahtuu aina, olimme siitä tietoisia tai emme. Kaikki mitä meillä elämässämme on – asiat, ihmiset, tapahtumat, olosuhteet -, olemme itse luoneet. Jos emme tee luomista tietoisesti, alitajuntamme hoitaa sen puolestamme. Lopputulos ei ehkä silloin ole toivotuin, joten uskallan suositella tietoista luomista, jossa on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa lopputulokseen.

Lapsuudessa opitut mallit

Alitajunnan luodessa puolestamme toistamme usein lapsuudessa opittuja malleja parisuhteesta, perheestä, rahasta, ravinnosta, elämäntavoista jne. Kehitämme jopa samoja sairauksia kuin lapsuudenperheessä tai lähisuvussa on esiintynyt. Jos lapsuudessa opitut mallit ovat sinulle mieluisia ja haluat toistaa niitä omassa elämässäsi, niin siinä tapauksessa kannattaa jatkaa alitajunnan autopilotilla eteenpäin. Mutta jos haluat jotain parempaa, niin tietoisen luomisen kautta se onnistuu.

Miten luodaan tietoisesti omaa elämää?

Ensin meidän täytyy tietää mitä haluamme ja millaiseen lopputulokseen haluamme päätyä. Keskittämällä omat ajatukset, tunteet ja teot tukemaan toivomaamme päämäärää, alkaa energiatasolla tapahtua asioita, jotka edistävät toiveemme toteutumista.

Se, mihin kiinnitämme huomiomme, lisääntyy elämässämme. Myönteiset mielikuvat, ajatukset, puheet ja erityisesti tunteet halutusta päämäärästä vievät toivottuun suuntaan. Negaatioita (eli kieltäviä ilmauksia) kannattaa välttää, koska aivomme eivät ymmärrä niitä samalla tavalla kuin tarkoitamme. Eli jos haluat olla terve, keskity mielikuvaan terveestä itsestäsi. Sano ”Olen terve” sen sijaan, että sanoisit ”En ole sairas”, joka on negaatio ja josta aivomme nappaavat sanan ”sairas” alkaen luomaan sairautta.

Aarrekartta

Käytännön menetelmiä omien unelmien toteumisen tueksi on paljon, esim. aarrekartta on yksi hyvä työkalu. Aarrekarttaan keräät kuvia tai symboleita asioista, joita haluat saada elämääsi. Aarrekarttaa on tarkoitus katsoa joka aamu ja ilta samalla eläytyen mielikuvaan, että sinulla on jo nuo aarrekartan sisältämät asiat ja tuntien kiitollisuutta niistä.

Kirjoita unelmastasi yksityiskohtaisesti

Kuvien lisäksi on hyvä hyödyntää sanojen voimaa. Kannattaa kirjoittaa erittäin yksityiskohtaisesti kaikki omaan unelmaan liittyvät asiat ylös, mitä tarkempi ja yksityiskohtaisempi unelmasi on, sitä helpompi sinun on se saavuttaa. Jos voit kuvitella jonkin asian mielessäsi, sinun on mahdollista luoda se omaan elämääsi ihan konkreettisesti.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Vaali unelmiasi hellästi

Unelmamme ovat kuin siemeniä, jotka haluamme istuttaa myönteisyyden maaperään. Tietoisuuden valo, myönteisten tunteiden lämpö ja kiitollisten sanojen sade saavat siemenet itämään ja versot kurottautumaan kohti valoa. Ravitse unelmiasi myönteisyyden voimalla ja näet niiden kasvavan täyteen mittaansa ja kukoistukseensa. Nauti ja tunne kiitollisuutta toteutuneista unelmistasi.

Miksi emme saa mitä haluamme?

Aina emme kuitenkaan saa mitä haluamme tai kuvittelemme haluavamme. Maailmankaikkeudella / Korkeimmalla voimalla / Luojalla / Universaalilla tietoisuudella / Elämän lähteellä on meidän toiveisiimme kolme eri vastausvaihtoehtoa: 1. ”Kyllä”, 2. ”Ei vielä” tai 3. ”Rakastan sinua liikaa antaakseni sen sinulle”. Tässä viimeisessä vaihtoehdossa on kyse siitä, että emme ole täysin yhteydessä omaan sisimpään itseemme ja syvimpiin toiveisiimme ja siitä syystä haluamme asioita, jotka eivät tee meille hyvää.

Sinussa on kaikki mitä tarvitset

Rakasta ja arvosta itseäsi juuri sellaisena kuin olet. Olet täydellinen. Kurota syvälle sisimpääsi saadaksesi selville aidoimmat ja syvimmät intohimosi elämässä. Juuri ne asiat, jotka sytyttävät sielusi liekkeihin, saavat silmäsi loistamaan ja sydämesi laulamaan onnesta. Juuri niitä asioita sinä palavasti haluat ja niitä haluaa Elämäkin sinulle. Huomioi, että sinun ja Korkeimman voiman toiveet sinun suhteesi ovat yhteneväiset. Mitä sinä haluat itsellesi, sitä haluaa Luojakin sinulle. Ennen kaikkea Maailmankaikkeus haluaa sinun olevan onnellinen.

Ole rohkea!

Voit olla varma, että sinulla on Elämän myötätuuli takanasi ryhtyessäsi toteuttamaan syvimpiä toiveitasi. Saatat joutua voittamaan pahimmat pelkosi ja ylittämään itsesi monellakin tapaa, mutta et ole yksin. Elämä tukee sinua ja järjestelee asioita puolestasi, kun olet rohkea ja kuljet kohti unelmaasi esteistä välittämättä. On helppo olla rohkea, jos ei pelkää. Todellinen rohkeus on sitä, että tekee asioita, vaikka pelkää. Olet oman elämäsi sankari.

Kärsivällisyys…

Luominen saattaa olla joskus hidasta. Ajattele vaikka ihmislapsen kehitystä äitinsä kohdussa 9 kk ajan. Ole kärsivällinen ja sinnikäs. Siemenet itävät mullan alla pitkiäkin aikoja. Vaikka et näkisi mitään muutosta mustan mullan pinnalla, maan alla tapahtuu kyllä. Pidä vain yllä myönteisyyden virettä, usko ja luota. Ajan myötä työsi palkitaan ruhtinaallisesti.

Katso myös Täysii-seminaarin perustaja Andy Hopin tekemä videohaastattelu Tuuliasta.

Artikkelin kirjoittaja Tuulia Helmisola

Tuulia Helmisola on nokialainen diplomi-insinööri, puutarhuri, numerologi, henkinen opettaja, vaurausvalmentaja ja suuren uusperheen äiti. Tuulia rakastaa auttaa ihmisiä onnellisempaan ja yltäkylläisempään elämään ja työskentelee onnellisuuden oppaana henkisen valmennusalan yrityksessään. Tuulian sivut löytyvät osoitteesta www.tuulialaine.com.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.