Määritteletkö itsesi iän perusteella?

25.10.2018

Muistan hyvin sen päivän, kun aloin kyseenalaistamaan ja muuttamaan elämääni enemmän itseni näköiseksi. Muistan toisen päivän, kun raskaan työpäivän jälkeen puin jalkaani lenkkarit ja lähdin juoksemaan sohjoiseen, pimeään marraskuun iltaan ja muistan vielä sen kolmannenkin päivän, kun aloin epäröidä olinko sittenkään tehnyt oikean päätöksen. Erityisen hyvin muistan sen hienon aurinkoisen toukokuun päivän, jolloin olin saanut aikaan pysyviä muutoksia tekemilläni valinnoilla. Elämäntapojen ja ruokavalion muutos näkyi ulkoisestikin. Oloni tuntui kevyeltä.

Sisäisesti muutos oli paljon suurempi. Tunsin itseni hyvinvoivaksi ja elämäniloiseksi. Tunsin, että liikunnan myötä olin saanut voimia tehdä niitä asioita, jotka kiinnostivat minua. Olin saanut uskalluksen lähteä omalta mukavuusalueelta ja tulisin pysymään sillä tiellä. Siitä mihin tie johtaisi, en vielä osannut edes uneksia.

Olin juuri täyttänyt 40 vuotta ja menossa terveysasemalle, johon ikäisiäni naisia oli kutsuttu rintasyöpää seulovaan joukkotarkastukseen. Olin tullut paikalle pyörällä ja olin jo hieman myöhässä annetusta ajasta. Lukitsin pyörän terveysaseman seinustalle, juoksin raput ylös toiseen kerrokseen riisuen samalla kypärää päästäni, avasin aulan lasisen oven ja astuin sisään.

Kurkkasin käytävälle ja katselin hetken aulassa istuvia naisia ja olin varma, että olin väärässä paikassa. Kaikki paikalla olijat näyttivät huomattavasti vanhemmilta kuin minä. Kukaan ei nostanut katsettaan minuun vaan kaikilla oli joko lehti tai puhelin edessään viemässä huomion. Epäilys hiipi mieleeni. Olin varmasti erehtynyt paikasta.

Yhtä nopeasti, kun olin tullutkin, käännyin ja päätin mennä takaisin ala-aulaan tarkastamaan olisiko siellä joku opaste mihin minun piti mennä ilmoittautumaan. Juostessani alas rappusia tunsin, kuinka eilinen juoksulenkki tuntui vieläkin pohkeissa. Portaiden alatasanteella huomasin kyltin, missä selkeästi mainittiin joukkotarkastuksen olevan toisessa kerroksessa.

Olin äsken ollut aivan oikeassa paikassa. Kaikki ne ”vanhat” naiset olivat ikäisiäni ja itse vain tunsin itseni paljon heitä nuoremmaksi. Käännyin ja juoksin uudestaan raput ylös toiseen kerrokseen. Astuin sisään lasiovesta ja istuin odottamaan vuoroani kahden ”vanhan” naisen väliin. En muistanut milloin olin viimeksi määritellyt itseni pelkän iän perusteella.

Siinä istuessa mietin, kuinka joku meistä naisista saa muutaman päivän päästä soiton tulla uudestaan terveysasemalle lisätutkimuksiin. Joku jää seulassa kiinni ja elämä muuttuu yhdessä hetkessä. Kuinka moni naisista on edes vaivautunut miettimään sitä mahdollisuutta ja elänyt täysiä elämäänsä tehden asioita, joista nauttii. Tunsin kuinka syyttävä sormi osoitti ehkä eniten itseäni.

Oma mielenkiintoni elämää kohtaan alkoi nostaa päätään noilla hetkillä, joilla monet ikäiseni alkavat menettää intohimon elämään ja pikkuhiljaa vaipuvat tylsään tekemättömään tilaan. Uuden opettelu tuntuu mahdottomalta ja on helpompi valittaa elämän tylsyydestä, ajanpuutteesta ja istua ilta toisensa jälkeen katsomassa televisiota ja käydä uskollisesti samassa työpaikassa vuodesta toiseen.

Moni selittää innostuksen puutetta iällä. Ettekö voisi vielä vanhemmalla iällä tehdä jotain uutta elämässä, hakea uutta työpaikkaa, hankkia uusi harrastus, opetella vaikka kieliä ja lähteä reissaamaan ympäri maailmaa. Vai onko haaveena kirjoittaa kirja tai muuttaa vihdoin sinne pohjoiseen, minne on aina halunnut. Entä olisiko sen koiranpennun aika, jota et lapsena saanut?

Noista liikkumaan opettelun ajoista elämässäni on muuttunut lähes kaikki. Muutos vei minut kaupungista maalle asumaan ja elämänarvot muuttuivat kokonaan. Olen onnellinen, että olen iästäni huolimatta pystynyt säilyttämään nuoren tytön innostuksen ja intohimon elämää kohtaan. Kaipaan silti vieläkin päivittäin muistutusta siitä, että elämä kantaa, jos vain antaa sille mahdollisuuden. Tällä hetkellä olen lähempänä itseäni kuin koskaan ennen ja uskon vahvasti siihen, että olen menossa oikeaan suuntaan.

Aina ei tarvitse lähteä ihan näin isoon muutokseen parantaakseen elämänlaatuaan. Pienikin muutos jokapäiväisessä elämässä tuo pitkällä aikavälillä suuria muutoksia. Mikä olisi sinun muutoksesi parempaan elämään? Mistä unelmoit? Joko olisi aika toteuttaa haaveet? Entä, jos sinun puhelimesi soi huomenna?

Niina Tervala on tehnyt ison elämänmuutoksen viimeisen kolmen vuoden aikana. Hoitotyön ohella hän opetteli maalaamaan tauluja ja pitää nyt näyttelyitä eri puolilla suomea. Hän muutti Lahdesta Haapamäelle maaseudun rauhaan lokakuussa 2016 ja toivoo voivansa olla esimerkkinä ja rohkaista muitakin, jotka haluavat muuttaa elämäänsä. Niinan kotisivut löytyvät osoitteesta www.niinatervala-maalauksia.com.