Olinko sittenkin nähnyt unta?

01.10.2018

Kuun valo heijastuu puiden välistä, kun kuljen pimeää polkua pitkin rantasaunan ohi rantaan. Elokuu värjää maiseman mustavalkoiseksi. Valkoinen kuunsilta kimaltelee mustan järvenpinnan yli valaisten rannan kivet. Tuuli tarttuu hiuksiini ja kuulen laineiden liplattavan. Istahdan laiturilla olevalle penkille ja vedän syvään henkeä.

Mietin mitä kaikkea viime vuosina on tapahtunut, kuinka paljon elämäni on muuttunut ja kuinka hyvä minun nyt on olla. Olimme päivän aikana pitäneet pitkän palaverin ja sen jälkeen lämmittäneet saunan ja syöneet hyvin. Kaikki muut olivat jo menneet nukkumaan. Itse en saanut unta ja päätin nauttia hetken viileästä illasta.

Mökille missä olen, kokoontuu joukko eri-ikäisiä ihmisiä eri aloilta ympäri Suomea. Mökkitielle parkkeeratuista autoista pystyy päättelemään, että jokaisella meistä on oma tiensä ja arvomaailmansa. Jotkut ovat tunteneet toisensa jo pitkään. Osa porukasta on tuttuja puolentoista vuoden takaa, osa on ensi kertaa mukana.

Miksi tulimme mökille tällä porukalla? Miksi keskustelimme pitkään ja innostuneesti välittämättä pitää kunnollisia ruokataukoja keskustelun ohessa. Miksi puheensorina oli jatkuvaa, kaikki saivat puheenvuoron ja kaikkien mielipiteet tulivat kuulluksi? Miten jaksoimme pitää keskustelua yllä tunti toisensa jälkeen?

Hirsimökin pirtti oli sopiva paikka pitää tämänlainen keskustelu. Takkatuli lämmitti ja valaisi tilan ja keskusteluun varattu aika loi kiireettömän tunnelman.

Innostus tarttui puhujasta toiseen, oli vapaus osallistua tai olla osallistumatta keskusteluun. Välillä pirtistä kuului valtava naurun remakka. Jotkut keskustelunaiheet olivat koskettavia ja pakottivat hiljentymään. Joku kävi lisäämässä puita takkaan, joku osallistui keskusteluun makaamalla lattialla selällään jalat tuolin selkänojalle nostettuna. Palaverin loputtua juttua riitti vielä pitkälle iltaan.

Ihailen maiseman kauneutta, katson kuunsiltaa ja mietin kuinka hienoa on, kun saan osallistua tähän viikonloppuun. Kaikki tuntuu epätodelliselta. Olinko juuri viettänyt illan seurassa, missä juteltiin syvällisesti unelmista, kasvusta ja kaikesta elämään liittyvästä? Olinko saanut sanoa mielipiteeni ja niitä oli kuunneltu? Olinko saanut keskustella kirjoittamisesta ja taiteesta tuntematta itseäni oudoksi? Olinko juuri tullut kuulluksi omana itsenäni, sellaisena kuin olen? Olinko sittenkin nähnyt unta?

Miksi sitten olemme täällä? Olemme kokoontuneet mökille, koska meillä on yksi yhteinen päämäärä. Olemme Täysii-tiimin jäseniä ja tulleet viikonlopuksi suunnittelemaan tämän ja ensi vuoden upeita Täysii-seminaareja. Viikonloppu antoi paljon ja tästä on hyvä jatkaa.

Niina Tervala on tehnyt ison elämänmuutoksen viimeisen kolmen vuoden aikana. Hoitotyön ohella hän opetteli maalaamaan tauluja ja pitää nyt näyttelyitä eri puolilla suomea. Hän muutti Lahdesta Haapamäelle maaseudun rauhaan lokakuussa 2016 ja toivoo voivansa olla esimerkkinä ja rohkaista muitakin, jotka haluavat muuttaa elämäänsä. Niinan kotisivut löytyvät osoitteesta www.niinatervala-maalauksia.com.