13.10.2017

Ilkka Koppelomäki puhui TÄYSII 2013 -seminaarissa itsetunnon tärkeydestä itsensä kehittämisessä ja johtamisessa. Hänen mielestään huono itsetunto on syynä siihen, miksi moni asia yhteiskunnassamme mättää. Hän listaa puheessaan, miten tähän on päädytty ja mitä voisimme tehdä tilanteen korjaamiseksi.

Itsetunto: Miten olet harjoitellut ajattelemaan itsestäsi?

Ilkka kertoo kummitytöstään, joka jo muutaman kuukauden jälkeen koulunkäynnin aloittamisesta alkoi verrata itseään muihin eikä enää pitänytkään itseään nättinä kuten aiemmin. Koulu musertaa helposti pienen ihmisen itsetunnon. Mitä tapahtuu, kun koulua on käyty yhdeksän vuotta? Kasvaako itsetunto ja itsevarmuus koulussa?

On ollut paljon puhetta siitä, että työssä olevia ihmisiä ei saisi arvostella – hehän saattavat loukkaantua. He eivät saa numeroita, toisin kuin peruskoulua käyvät lapset, jotka arvostellaan osaamisensa perusteella. Onko se ihan ok?

Jollakin tapaa koulussa ei tehdä kaikkia asioita sillä tavalla, että itsellä olisi hyvä olla. ”Olet tänään se ihminen, mikä olet harjoitellut olemaan ja mitä olet oppinut ajattelemaan itsestäsi”, hän kiteyttää.

Myöhemmin työelämässä koetaan riittämättömyyttä, kun ei kyetä saavuttamaan kaikkia itsellemme asettamiamme tavoitteita. Itsetunto kärsii, kun keskeneräiset asiat liian pitkiltä to do -listoilta nakertavat sitä entisestään. Ilkka ehdottaakin, että suunnittelisimme tehtävät niin, että voisimme joka päivä selviytyä niistä ja saada sitä kautta onnistumisen kokemuksia.

Oletko jumahtanut paikoillesi?

Ilkka kehottaa toisekseen miettimään, onko ympäristösi kannustavaa vai latistavaa itsetunnollesi. Hän innostuu kertoessaan, miten itse tykkää vaihtaa ympäristöä ja pysyä siten liikkeessä. Näillä kahdella on suuri vaikutus sille, miten voit ja sitä kautta itsetuntoosi. ”Jos mietit kaikkia niitä paikkoja, joissa vietät viikoittain tai kuukausittain elämää, onko sinulla niissä huono vai hyvä olla?”, hän kysyy.

Jos mulla olisi tarpeeksi isot kädet, ottaisin maapallosta kiinni ja ravistaisin. Ravistaisin ihmiset oikeisiin paikkoihin: oikeisiin työpaikkoihin, oikeiden ihmisten seuraan. Ja vähän niiden ajatuksia kans.”

”Meissä ei ole mitään vikaa, mutta saatamme olla joutuneet vähän vääriin paikkoihin. Sillä tavalla, että se paikka missä ollaan, ei tue samalla tavalla sitä kuka olet ja miten voisit voida paremmin”, Ilkka selittää.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Millaisena haluaisit nähdä itsesi ja elämäsi?

Ilkka kehottaa jokaista meistä tarkastelemaan omaa minäpuhettaan ja kuvaa itsestään omassa mielessä. Itsetunnon tilan näkee helposti juuri siinä, miten kohtelee itseään ajatuksissaan. Herkästi alamme vertaamaan itseämme muihin, kuten kävi Ilkan kummitytölle tämän aloittaessa koulutaipaleen. Jos kuva itsestämme ei ole positiivinen, voimme harjoitella mielessämme näkemään itsemme uudella tavalla. Sellaisella, josta tulee hyvä olo ja fiilis.

Lopuksi hän laittaa kuulijat miettimään, mikä olisi sellaista, joka toisi konkreettista muutosta elämään. ”Joku tapahtuma voi tuoda sen konkreettisen muutoksen. Mutta milloin se tapahtuu? Odotatko, että joku tulee ja pysäyttää sinut ja asiat tapahtuu?”, hän kysyy.

Esimerkkinä omasta elämästään hän kertoo, kuinka hän aiemmin ei itsekään kyennyt tekemään muutosta raskaaseen yrittäjäarkeensa ennen kuin ulkopuoliset tekijät – ensin riemastuttava tieto isäksi tulemisesta ja vähän sen jälkeen raskauden keskeytyminen – pakottivat siihen.

”Tarvitseeko aina mennä rankimman kautta?”, hän herättelee ajattelemaan ja päättää puheenvuoronsa tsemppaukseen:

”Ota tästä päivästä jotain, tää päivä voi olla sellanen pysäyttävä, oikeesti tee jotain muutoksia ittes eteen koska sulla on tämä yksi elämä. Tee kaikki parhaat jutut.”

Artikkelin kirjoittaja Johanna Härkönen

Johanna Härkönen on yrittäjätaustan omaava kaupallisen alan ammattilainen. Nyt päivätyössään kansainvälisessä yrityksessä hänen toimenkuvaansa kuuluvat myynnin ja markkinoinnin monipuoliset tehtävät. Vapaa-ajallaan hänen intohimonaan ovat henkiseen kasvuun sekä kehon ja mielen hyvinvointiin liittyvät teemat, erityisen lähellä hänen sydäntään on energiahoitaminen.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.