Pelko hylätyksi tulemisesta on jotain sellaista, jonka kanssa ihan jokainen meistä kipuilee, koska pohjimmiltaan pelko on surua siitä, ettei kelpaa tai riitä. Sain upean tilaisuuden haastatella aivan tavallista ihmistä ja kirjoittaa aivan tavallisen ihmisen tarinan. Rikkinäisyydestä syntyi ehyt kokonaisuus, enkä ole enää yhtään varma siitä, kuinka tavallinen Kaisa-Liisa Ahola oikeastaan onkaan.
Oululainen 29-vuotias Kaisa-Liisa myöntää tunteneensa yksinäisyyden ja erilaisuuden tunteista koko elämänsä ajan. Kaisa-Liisa muistelee, kuinka hänen lapsuudessaan oli emotionaalisen hylkäämisen kokemuksia. Kodin tunnemaailma oli sellainen, ettei tunteita saanut tuntea tai näyttää. Vaikka se olikin aivan tavallinen suomalainen perhe, niin pinnan alla kyti pelko.
Pelko hylätyksi tulemisesta on surua riittämättömyydestä
Paremmuudesta ja riittämättömyydestä tuli myös Kaisa-Liisan taakka, vaikka se olikin vain yhteiskunnan tapa toimia. Näin on tapahtunut aika monelle lapselle. Lapsuus ja elämän koulu kuitenkin kasvattivat. Ne saivat Kaisa-Liisan katsomaan pelkoa silmästä silmään. Kuten piilosta leikkivä lapsi, pelko halusi tulla löydetyksi ja samalla jäädä ikuisesti piiloon.
Aikuisiällä Kaisa-Liisa ymmärsi, ettei sellaisen pelon kanssa voinut elää, jos halusi voida hyvin. Se alkoi haitata ja hallita elämää sen kaikilla osa-alueilla. Ainut vaihtoehto oli siis pelon kohtaaminen. Kaisa-Liisa alkoi kysellä itseltään pelon merkitystä. Hän löysi itsestään keskeneräisyyden ja hyväksyi sen.
Tunteidensa kohtaaminen ei ollut helppoa. Monia elämänmuutoksia on takana, mutta pelkoja meillä ihmisillä tulee aina olemaan. Tärkeintä on se, että voi rakastaa itseään peloista huolimatta ja kuunnella pelkojen tuomaa viestiä. Pelkomme ohjaa meitä aina oikeaan sydämen toiveen suuntaan, kun sitä kuuntelee. On tärkeää uskaltaa mennä pelkojen lävitse, koska sieltä voi avautua jotain upeaa.
Meidät opetetaan välttämään ja pakenemaan negatiivisia tunteita. Emme tahdo kokea niitä, vastustamme niitä. On olemassa oikeita tunteita ja vääriä tunteita. Koetamme tehdä elämästämme sellaista, että meillä olisi jatkuvasti hyvä olla, eikä pelkoja tai muita tunteita tulisi pintaan. Etsimme ja tahdomme valaistumista ja sisäistä rauhaa, jotta meillä olisi rauha sydämessä. Piiloudumme todelliselta itseltämme ja pakenemme tunteitamme eri asioihin.
Todellisuudessa tärkeintä olisi kohdata ne tunteet suoraan tässä hetkessä mitä sieltä sisimmästä nousee. Kun uskaltaa kokea tunteen suoraan juuri nyt, se muuttaa muotoaan ja sieltä alta saattaa löytyä uusi tunne, ja senkin voi kohdata tässä hetkessä, ja jossain vaiheessa pääsee oman itsensä ytimeen, syvän rauhan ja rakkauden kokemukseen.
Elämään kuuluu kaikkien tunteiden kirjo
Elin elämäni pitkään vältelleen tiettyjä tunteitani, pelästyin jos joku ihminen lähelläni koki esimerkiksi vihan tunteita. Olin oppinut, että vihan tunne on huono tunne, ja se aiheuttaa vaan pahaa niin itselleen kuin muille. Ajattelin, että minun pitää vain oppia päästämään irti peloistani, jotta voin olla onnellinen. Etsin työkaluja ja olen kokeillut kaikenlaisia menetelmiä tuekseni, jotta minun ei tarvitsisi kokea enää kärsimystä, stressiä, pelkoa jne. Mutta sitten tajusin vihdoin elämäni yhden tärkeimmistä asioista. Emme voi juosta karkuun tiettyjä tunteita, tai tiettyjä kokemuksia. Elämään kuuluu kaikkien tunteiden kirjo. Elämä on jatkuvaa muutosta. Tunteet muuttuvat jatkuvasti.
Jos haemme vapautusta ns. negatiivisista tunteista, siitä tulee vain lisää vastustusta ja kärsimystä. Koska todellisuudessa meidän on tärkeää mennä kaikkia tunteita kohti. Tuntea jokainen tunne sellaisenaan kuin se ilmenee. Toivottaa se tervetulleeksi. Jokainen tunne on meidän hyvä ystävämme ja jokaisella tunteella on tärkeä viestinsä tuotavana.
Meissä jokaisessa on monta eri puolta, joten miksi kieltäisimme tietyt tunteet ja osat itsestämme ja toisistamme. Olemme inhimillisiä ihmisiä, ja mielestäni se tekee meistä jokaisesta todella kauniin, arvokkaan ja ainutlaatuisen sielun, että meillä on niin suuri skaala erilaisia tunteita, joita koemme täällä maan päällä.
Useimmiten ajattelemme, että pelko on huono juttu ja että sitä on välteltävä. Silloin pelkoa yritetään käsitellä kielteisen kautta, mutta se ei Kaisa-Liisan mukaan toimi. Vastustus aiheuttaa stressiä. On päästettävä irti ja purettava stressi pois. Pelolla on aina tärkeä viesti. Sitä ei voi kiertää.
Mitä voisimme tehdä kohdataksemme pelon ja sisäisen lapsemme hädän? Voimme aina istua alas. Tunteen kanssa alas istuminen voi olla parasta, mitä meille tapahtuu. Pysähtyä, hiljentyä ja lopettaa kaikenlainen takertuminen ja henkinen etsintä. Kaikki vastaukset ja se rauhan tunne on olemassa tässä hetkessä.
Kuoleman pelko on elämän pelkoa
Suurin pelko ihmisellä on Kaisa-Liisan mielestä vapaus, joka merkitsee vapautta miellyttämisestä; siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Unelmien toteutuminen voi myös tuntua pelottavalta, koska silloin täytyy päästää irti vanhempien ja yhteiskunnan vaatimuksista ja odotuksista. Silloin täytyy voida elää muista riippumattomina.
Menetyksen pelko on hirvittävä, kun saakin kaiken, mistä on ikinä osannut unelmoida tai pääsee lähelle omaa unelmaansa. Jo sen toteuttamishetkellä iskee pelko kaiken menettämisestä ja täydellisestä epäonnistumisesta. Tärkein oivallus on kenties se, että ei ole mitään menetettävää. Todellista rohkeutta on se, että uskaltaa olla haavoittuvainen ja aito itsensä, kuin että yrittää olla vahva ja voimakas ja kestää vain kaiken.
Vapauden pelko on sitä, että pelkäät kohtaavasi todellisen aidon olemuksesi, pelkäät sitä valtavaa voimaa, jota mielesi ei voi omistaa, hallita eikä edes ohjata. Kaikki pelko on viime kädessä kuolemanpelkoa. Kuoleman pelko on elämän pelkoa.
Kaisa-Liisa kokee, että hänelle on annettu lahjana tähän elämään käsiteltäväksi ja kohdattavaksi niin iso ydinpelko kuin pelko hylätyksi tulemisesta. Hän sanoittaa pelkoaan seuraavasti:
– Tämä pelko on ollut sisälläni ihan kohtuajoista lähtien. Olen saanut vauvasta asti tähän päivään valtavia kokemuksia emotionaalisesta ja fyysisestä hylätyksi tulemisesta. Olen kokenut menettäväni elämässäni niin paljon. Uudestaan ja uudestaan tämä sama kokemus on toistunut erilaisten ihmisten, asuntojen, terveyden, rahatilanteen, työn ja muun elämän osalta. Olen kohdannut elämässäni paljon kaikkea, jotta vihdoinkin oppisin kohtaamaan omat pelkoni. Jotta oppisin rakastamaan ja hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja kokemaan, että olen arvokas, peloistani huolimatta.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
On haastettava itsensä rakkaudellisesti
Ihmisellähän on yleensä aivan päinvastainen lähestymistapa. Hän uskoo, ettei hän voi hyväksyä itseään pelkäävänä ja epäonnistuneena yksilönä. Vasta sitten, kun hän on näyttänyt maailmalle, mihin hän pystyy, niin hän voi itsekin alkaa arvostaa itseään.
Kaisa-Liisan elämässä vaikuttaa olevan vallalla prosessi, joka kannustaa pysähtymään tähän hetkeen ja kokemaan jokaisen hetken ja tunteen sellaisena kuin se ilmenee juuri nyt. On haastettava itsensä ja elämänsä, rakkaudellisesti. Mentävä elämässä eteenpäin voimakkaista peloista huolimatta.
Kaisa-Liisalle itseään karkuun juokseminen on tullut hyvin tutuksi tässä elämässä. Niinpä hän kokee, että hänellä on valmiudet ja kyky auttaa myös muita ihmisiä kohtaamaan omia tunteita ja pelkojaan. Ydinpelko on ollut syypää siihen, ettei ole uskaltanut toteuttaa itseään, yltää täyteen potentiaaliinsa ja elää täyttä elämää. Se on rajoittanut elämää aivan liikaa.
Kaisa-Liisa kuvailee, kuinka hän aiemmin luuli, että hän kohtaa riittävästi itseään meditoimalla ja kehittämällä itseään henkisesti. Ajatus sinänsä oli hyvä, mutta käytännössä siinä oli niin monta kohtaa, jotka oli mahdollista kiertää. Näin jälkikäteen ajateltuna niin paljon jäi itsestä kohtaamatta.
Elämäni suurin pelko – pelko hylätyksi tulemisesta
Kaisa-Liisa on kokenut, kuinka pelko voi aiheuttaa läheisriippuvuutta, mikä taas on tuonut henkilökohtaiseen elämään suurta kärsimystä. Minulle tulee mieleen laumariippuvuus. Siitähän me kaikki olemme riippuvaisia; laumasta ja sen hyväksynnästä. Mihin minä kuulun, jos en laumaani?
Kaisa-Liisa puhuu siunauksesta ennen joulua 2016. Hänet herätettiin rajulla tavalla uhriroolista sekä pakenemisen, toivottomuuden, voimattomuuden, paniikin ja pelon kokemisesta:
– Minulta vietiin ulkopuolinen turva ja tuki, joten minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin löytää tämä turva, tuki ja voima itsestäni. Minulla ei ollut vaihtoehtoa kuin kohdata elämäni suurin pelko, pelko hylätyksi tulemisesta.
Elämä muuttaa ihmistä ja ihminen muuttaa elämää. Kaisa-Liisa kokee, että maailmankaikkeus pakotti hänet kohtaamaan itsensä, koska hän ei ollut koskaan pyytänyt universumilta mitään muuta niin paljon kuin sitä, että hän löytäisi syvän rauhan, rakkauden, ilon ja onnen omasta sisimmästään; ei ulkopuoleltaan.
Kaisa-Liisa halusi elämän mutta myös oman itsensä olevan henkisen opettajansa, jotta hän voisi tukeutua itseensä ja luottaa itseensä, elämättä jatkuvasti pelosta käsin. Hylätyksi tulemisen pelon takana on itse asiassa pelko siitä, että päästää irti kaikista riippuvaisuuden tunteista ja malleista, koska silloin on todellakin vapaa; on vapaa lentämään; on vapaa olemaan itsenäinen aikuinen nainen. Kun kokee vapautta itsessään, niin silloin myös sydämen toiveet voivat tulla toteen.
Luonto vahvistaa yhteyttä omaan itseen
Ymmärsin, että todellinen syvä anteeksianto voi vasta tapahtua niin itselleen kuin muillekin, sillä että todella hyväksyy kaiken itsessään ja muissa. Tuntee sen, että me jokainen teemme todella parhaamme niistä lähtökohdista missä olemme, enempään tai vähempään ei tarvitse pystyä.
Kun hyväksyy sen, että kaikki tunteet ovat hyviä ja kohtaa ne, kohtaa pahimmankin vihollisensa eli omat suurimmat demonit ja pelot, oman kärsimyksensä. Kaikki mitä meille tapahtuu, opettaa meitä rakkaudesta. Opettaa meitä rakastamaan itseä ja toisia enemmän. Muuntamaan viha rakkaudeksi.
Sinussa on kyky antaa anteeksi nyt kaikille ja kaikelle. Sinussa on nyt kaikki kyky, sinun omassa kauniissa sisimmässäsi, sinun omassa tietoisuudessasi. Sinun ytimestä ja sydämestä löydät kaiken, mitä koskaan tulet tarvitsemaan. Siellä on olemassa se vapaus, mitä kovasti moni kaipaa.
Lopuksi Kaisa-Liisa miettii, ettei epäonnistumisellakaan ole niin väliä. Sehän on näennäistä. Kun ihminen alkaa ajatella, ettei ole mitään menetettävää, niin hän alkaa käsittää, että kaikki menee niin kuin pitääkin. Sitä toteaa, että ”se meni niin kuin pitikin” sen sijaan, että jää murehtimaan pöydälle läikkynyttä maitoa.
Pelon kohtaamisessa plussaa on jo se, että kun alkaa oikeasti kuunnella itseään, alkaa oikeasti kuunnella myös muita. Kun kysyn, mistä tiedän, kuuntelenko ja kuulenko itseäni, niin Kaisa-Liisa vastaa varmana, että sisäinen totuus tuntuu kehossa. Kehotuntemus on todellinen, ja se merkitsee yhteyttä itsensä, sydämensä kanssa. Jos ei ole yhteyttä omaan kehoon, niin on irrallaan itsestään sekä erillinen myös muista. Luonto vahvistaa yhteyttä omaan itseen.
Jos ihminen uskoo, että hän tarvitsee jotakin itsensä ulkopuolelta, niin sillä hetkellä hän on jo antanut oman voimansa pois. Tämä koskee niin henkisiä harjoituksia ja suojauksia kuin henkistä kehitystäkin. Sydän, sisin, tietää, koska se tuntee totuuden itsestä.
Itsen varassa oleminen voi tuntua aluksi pelottavalta. Entä jos jäänkin yksin? Olemme siis saman ydinpelon äärellä, kerta toisensa jälkeen. Kaisa-Liisan sanoista välittyy valo. Mitä muuta meillä on omassa pimeydessämme kuin vähän ymmärryksen valoa?
