Onnellisuus voi ahdistaa. Tajusin tämän, kun joku aika sitten tapasin ystäväni, jonka elämäntilanne on todella haastava ja surullinen. Olisin onnellisuusvalmentajana mielelläni auttanut häntä, mutta pelkästään onnellisuuden mainitseminenkin olisi tuottanut hänelle vain lisää stressiä. Ymmärsin hyvin, että onnellisuus olisi tuntunut hänestä vain lisävaatimukselta muutenkin raskaassa elämänvaiheessa.
Jäin miettimään, miksi onnellisuuden tavoitteleminen voi ahdistaa. Niin kuin kaikki tiedämme, onnellisuus itsessäänhän on mukava ja ihan haluttu olotila. Kuitenkaan edes sanaa onnellisuus ei juuri uskalleta käyttää. Yritysmaailmassakin käytetään mieluummin sanaa innostus tai työnimu kuin työssään onnellinen.
Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.
Tänä aamuna löysin päästäni ajatuksen, joka saattaa olla vastaus pohtimiseeni. Kyse on siitä, miten määrittelemme onnellisuuden.
Jos onnellisuus on meille täydellistä riemua, jolloin iloisena ja innostuneena pompitaan ja kuplitaan joka suuntaan, niin vaativaltahan se tuntuu jalat märkinä räntäsateessa tarpoessa.
Silloin tekee mieli haistattaa pitkät koko sanalle.
Kuitenkin usein onnellisuutta pidetään tilana, joka joko on tai ei. Joko olen onnellinen tai sitten en ole. Ikään kuin onnellisuudessa olisi sellainen on/off -nappula. Ja meillä kaikilla varmasti on kokemusta, miten vaikeaa tai mahdotonta on tuota On-nappulaa pitää pohjassa ja täydellistä onnellisuutta yllä päivästä toiseen. Jossain vaiheessa me tipumme sinne off-puolelle. Ja noiden tippumisten aiheuttaminen pettymysten vuoksi on turvallisempaa unohtaa koko onnellisuuden tavoitteleminen. Ei siellä onnellisuudessa kuitenkaan pysy.
Mutta entä jos määrittelisimmekin onnellisuuden hyvän olon janana tai energiakenttänä, jossa olisi portaaton säätö. Jokainen joka tunnistaa edes pikkiriikkisen jotain hyvää elämässään olisikin jo hiukan onnellinen.
Onnellisuus ei enää olisikaan jossain kaukaisuudessa oleva sateenkaaren pää, vaan se olisi aina läsnä olevana mahdollisuutena.
Osassa elämäämme voisimme juuri sillä hetkellä kokea mielenrauhaa tai olla jo hyvinkin onnellisia, vaikka jollain toisella alueella asiat mättäisivätkin.
Ja mikä parasta, voisimme itse helpottaa oloamme ja säätää tuota onnellisuuden volyyminappia esimerkiksi kysymällä itseltämme, että mikä ajatus tai teko juuri nyt tekisi minulle pikkuisen paremman olon. Sillä pikkuisen parempi olo on ehdottomasti onnellisuutta.
Lisää aiheesta voit lukea Auli Malimaan uutuuskirjasta Onni asuu jo sinussa.
Teksti on julkaistu aiemmin sivustoilla: Iloversum ja Hidasta elämää.
