Haaveilu ja unelmointi on yksi elämämme intohimon sytytyslangoista, sillä unelmointi sytyttää intohimon elämiseen. Siitä asti kun olemme tiedostaneet olemassaolomme, olemme alkaneet haaveilla; ensin haaveilimme lapsuudessa tulevista joululahjoista. Kirjoitimme joulupukille kirjeitä, joissa oli läsnä toivoa ja unelmaa. Jännitimme taianomaista hetkeä, kun saimme avata lahjapaketin. Tällaiset tärkeät hetket ja tunteet ovat rekisteröityneet tietoisuutemme sopukoihin.

Kun kasvoimme aikuisiksi, ehdimme kenties unelmoida ja haaveilla monista asioista. Haaveilu antaa meille elämäntarkoituksen ja saa uskomaan parempaan. Haaveilun ja unelmien voimaa ei pidä aliarvioida, vaikka haastavina hetkinä tuo kallisarvoinen taitomme pääsee taka-alalle uinuvaan tilaan. Jos pistämme merkille, kuinka suuren osan elämästämme vietämme unelmiemme parissa, me yllätymme sen määrästä. Isot tai suuret unelmat, ei sillä ole merkitystä.

Mistä elämämme maaginen ja kantava voima syntyy? Se syntyy unelmistamme ja ne sytyttävät intohimomme. Ne eivät pelkästään saa meitä elämään elämäämme, vaan tulemaan tietoisiksi sen päättymättömästä kauneudesta. Unelmissa on suurta universaalia energialatausta, joka ohjaa mitä ihmeellisempiin tilanteisiin, yllättäviin onnenpotkuihin, suuriin rakkauksiin ja silloin tunnemme olevamme elossa.

Tarvitsemme intohimoon unelmia ja unelmiin intohimoa

Nämä kaksi meitä ohjaavaa aspektia ovat elämänlähteemme työkaluja. Olen aikoinaan opetellut unelmoimaan, koska unelmointi ei ollut itselleni selvyys, saatikka helppoa. Kun uskomme itseemme ja siihen, että ansaitsemme hyvää, uskallamme unelmoida suuresti, niin maailmankaikkeuden sivellin piirtää tähtitaivaalle unelmakarttojamme aistiemme tuolla puolen.

Uskomme syntyy rohkeudesta kohdata itsemme, sallien hyvän tulevaksi elämäämme. Kaikki unelmamme tai haaveemme eivät toteudu; vain niistä tärkeimmät ja henkistä kehitystämme palvelevat. Mikään unelmistasi ei ole silti turha tai vähäpätöinen. Unelmoinnin pelkomme johtuu usein siitä, ettemme ole saaneet kosketusta tietoiseen tunne-minäämme. Mitä voimakkaammin uskallamme tutkailla itsemme sisältä, sitä voimakkaampi on unelmistamme syttyvä intohimo.

Intohimolla on monet ilmenemismuodot. Suurin intohimomme lähde on universaali, sanaton elämän eliksiiri. Unelmointi vaatii rohkeutta silloinkin kun mielensorina koettaa torpata unelmat tieltämme. Sitten kun unelmamme tulee toteen, tulemme kohdanneeksi sisäiset ja ulkoiset pelkomme tai alamme epäillä; onko tämä totta, mitä nyt, kun tämä toteutui ja mitä sitten? Mutta sittenkin, unelmamme ottavat meitä kädestä kiinni kiidättäen pienen lapsen lailla halki harhojen yläpuolelle. Yhtäkkiä me lennämme, me elämme unelmaamme tässä ja nyt. Läsnä olevasta hetkestä syntyy turvallisuus ja samalla elämän intohimo.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Unelmointi sytyttää intohimon joskus ihan vahingossakin

Minäkin olen unelmoinut, kirjoittamisesta. Aloin kirjoittaa vailla mitään päämäärää tai pakotettua tavoitetta. Yhtäkkiä huomasin sen olevan elämäni yksi suurimmista intohimoista. Saan siitä voimaa, rohkeutta ja tutustun sen avulla siihen ihmiseen, joka olen sisältä käsin. Unelmani on vienyt minut kohtaamisiin, suuriin oivalluksiin, kasvuun ja löydettyyn intohimoon elämää kohtaan. Sitä ennen en oikeastaan tiennyt, kuinka syvässä muodossa intohimomme voi ilmentää itseään ja saada aikaan sellaista, mikä on universumin käsialaa. Ymmärsin todellisen intohimoni lähteen ja ymmärsin tarvitsevani ennen kaikkea unelmoinnin taitoa; joka kumpuaa syvästi sydämeni ajatuksista ja teoista.

Harjoitellaanko unelmoimista? Ei huomenna tai joskus, vaan NYT. Löydä itsesi unelmoimasta, kirjoita, piirrä, pyydä merkkiä, uskalla toivoa, uskalla rakastua elämään. Manifestoi ja käytä rohkeasti mielikuvituksesi suurta voimaa. Anna sen näyttää sinulle, että intohimosi elämänlähde on todellinen. Se on yhtä todellinen kuin Sinä itse. Uskalla raivata tietä tuolle intohimolle, joka avaa elämään uusia ovia ja mahdollisuuksia, kun sitä vähiten odotat.

Unelmasi ovat hyvässä tallessa ja tärkeitä. Ne ovat yhtä tärkeitä kuin jokainen hengittämämme sekunti elämän virrassa. Anna tämän voiman näyttää sinulle, kuinka syvästi elämään voikaan rakastua ja siitä tunteesta pakahtua. Huomaat pian hymyileväsi eri tavalla kuin ennen. Hymyilemään sydämestäsi, sillä se täyttää valollasi sinut ja ympäröivän maailmasi. Elämä ilman intohimoa on vain paikallaan polkeva mustavalkofilmi; mutta unelmien intohimosta, elämämme saa upeat värit. Elämämme on ollut koko ajan aivan edessämme ja odottanut sinua, minua unelmoimaan.

Artikkelin kirjoittaja Olivia K. S.

Olivia K. S. on mindfulness-ohjaaja ja freelance-kirjoittaja Kuopiosta. Hän on elämän värejä sekä luontoa rakastava persoona. Oliviaa on aina kiinnostanut ihmismielen syvät uomat ja elämä matkana. Lapsesta asti erityisherkkyys on tuonut elämään niin mahdollisuuksia kuin haasteitakin. Yksi Olivian tärkeimmistä intohimon ja luovuuden lähteistä on kirjoittaminen. Olivian kotisivut löytyvät osoitteesta www.elamanlahde.wordpress.com.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.