Tuntuuko sinusta, että kaikki on periaatteessa ihan hyvin, mutta jotain kuitenkin puuttuu elämästäsi? Oikea asenne ratkaisee, eikö? Mutta millaista asennetta tarvitset ja miten se ilmenee päivittäisissä valinnoissasi?

”Vaikeita tunteita ei kannata pelätä, elämän kuuluukin tuntua. Kuulet miten vastoinkäymiset voi kääntää voitoksi. Kun asenne muuttuu, kaikki muuttuu.”

12 suomalaista eri alan osaajaa antavat sinulle näkökulmia, työkaluja sekä jakavat aitoja ja koskettavia tarinoita.

Katso mistä tapahtumassa on kyse:

Kirjoittaja, Andy Hopi, Täysii-seminaarin perustaja

Hyvä ystäväni,

osaan aavistaa miltä sinusta tuntuu arjen kiireen keskellä.

Joskus kiireisessä ja hektisessä elämässä saattaa olla haastavaa pysähtyä miettimään syvemmin omaa elämää.

Sinä ansaitset aikaa itsellesi, ajatuksillesi ja tunteillesi.

Ja tämän sinulle haluamme järjestää.

Täysii-seminaari on vuodesta toiseen onnistunut herättämään osallistujissa suuria tunteita ja monilla silmät ovat kostuneet sekä ilosta, että liikutuksesta.

Saat inspiraatiota erilaisilta puhujilta heidän henkilökohtaisten ja elämänmakuisten tarinoidensa kautta. Tässä tapahtumassa huomaat, että suurinkin menestyjä on kuin jokainen meistä. Puhujat ovat ennen kaikkea ihmisiä, jotka näyttäytyvät kuulijoille omana, osin rosoisena itsenään.

Täysii-seminaari on koko kansan tapahtuma, jota ei olisi olemassa ilman suomalaista yleisöä. Olemme saaneet vuosien varrella osallistujilta kullanarvoisia neuvoja tuleviin vuosiin ja hurjan positiivista palautetta.

Täysii-seminaarin järjestää Täysii-tiimi

Nyt ehkä pohdit, mistä tämä Täysii-seminaari oikein on saanut nimensä. Olen aina kuulunut musiikki- ja viihdealan moniottelija Elastisen musiikin faneihin. Hän julkaisi kymmenisen vuotta sitten kappaleen Täysii, jonka energisyydestä ja asenteesta olen saanut voimaa. Olen näppäillyt tunteja tietokoneen näppäimistöä kuunnellen tuota kappaletta, saaden siitä hurjasti virtaa.

Kun mietin koko kansalle suunnatun tapahtuman järjestämistä, tajusin, että sana täysii kuvaa hyvin energiaa, jota ihmiset haluavat tapahtumasta saada. Tapahtuma on tehty suomalaisille suomalaisella sisulla, ja se kannustaa ihmisiä täysipainoiseen, täyteen elämään.

Täysii-seminaari tarjoaa 12 erilaista näkökulmaa tämän vuoden teemaan liittyen. On ollut mukava lukea puhujien saamia palautteita. Vuosi toisensa jälkeen huomaamme, kuinka eri osallistujat pitävät eri puhujista. Tähän olemme pyrkineetkin, että voimme tarjota jokaiselle jotakin, erityisesti juuri sinulle.

Opit uusia toimintatapoja ja ajatusmalleja

  • Oivallat, millaista asennetta tarvitset ja miten se ilmenee päivittäisissä valinnoissasi
  • Perehdyt asenteen merkitykseen ja kehittämismahdollisuuksiin
  • Havaitset, että mielemme vaikuttaa meihin vahvemmin kuin mikään muu
  • Huomaat, että vaikka muutos olisi vaikea, voit valita suhtautumistavan muutoksen keskellä
  • Omaksut, miten voit valita uudella tavalla ja muuttaa elämäsi suuntaa
  • Näet kuinka kriisien ja pimeyden läpi voi löytää takaisin kohti valoa
  • Opit olemaan itsellesi armollisempi ja oivallat, että terve itserakkaus on hyvästä
  • Kuulet, miten elämän välttelemisen sijasta voit rakastua siihen kokonaisuudessaan
  • Sisäistät, että vastoinkäymisiään ei voi valita, mutta asenteensa voi valita

Hidasta elämää -sivuston perustaja Sanna Wikström puhumassa Täysii-seminaarissa

Saat käytännönläheisiä työkaluja ja vinkkejä

  • Kehityt ymmärtämään paremmin omaa ajattelutyyliäsi
  • Pääset irrottautumaan tarinasi synnyttämästä asenteesta
  • Löydät viiden tärkeän kysymyksen avulla vastaukset, miten voit kehittää omaa asennettasi
  • Saat työkalun, jonka avulla huomaat, miten asenne voi auttaa missä tahansa tilanteessa olosuhteista huolimatta
  • Tulet tietoiseksi omasta vahvuuspotentiaalistasi
  • Vastaanotat yksinkertaisen, mutta tehokkaan vinkin miten asenteen voi muuttaa hetkessä
  • Otat vastuun omasta oppimisestasi sekä siitä miten voit soveltaa saamiasi oivalluksiasi käytäntöön omassa arjessasi
  • Kasvat valjastamaan luontaisen ajattelutyylisi täyteen potentiaaliinsa
  • Koet energiasi virtaavan vahvana ja vapaana, kun asenteesi kehittyy

Laulaja-lauluntekijä Anni Mattila esiintymässä Täysii-seminaarissa

Ymmärrät asenteen voiman ja mahdollisuudet

  • Käsität, että asenne on mielen asia ja meistä jokaisella on mahdollisuus valita asenteensa
  • Tiedostat, että asenne on matkamme varrella opittua, joten voimme oppia sitä myös kehittämään
  • Oivallat, miten elämä muuttuu, kun alat toimimaan omilla vahvuuksillasi
  • Havaitset miten asenne vaikuttaa valintoihin ja elämänkulkuun
  • Huomaat, miten asenne lisää voimavarojasi haastavan tilanteen keskellä ja auttaa näkemään uusia mahdollisuuksia
  • Näet miten syntyy uudenlainen myönteinen asenne elämään ja omaan itseensä
  • Ymmärrät miten vapautua riittämättömyyden ja häpeän tunteista
  • Hyväksyt, ettei kaikkea ei tarvitse, eikä edes pysty tehdä kerralla
  • Tiedostat, että asennetta voi aina parantaa ja kehittää, vaikka lähtötilanne olisikin hyvä

Anna heidän voimaannuttaa sinua:

Häpeän kohtaaminen ja kestävä hyvinvointi

Ihminen on laumaeläin, mutta miten ihmisten joukkoon kuulumisen tarve on kääntynyt meitä vastaan? Omien heimolaisten elämänohje “yritä mahtua joukkoon” on luonut hylätyksi tulemisen, epäonnistumisen ja häpeän tunteista petoeläimiä, joita nyt yritämme välttää oman onnemme kustannuksella. Transsukupuolinen ihmisoikeuskouluttaja ja rauhankasvattaja Dakota Robin puhuu joukkoon kuulumisen vaaroista ja siitä miten itsetuntemuksen kautta voi vapautua yhteiskunnan ja muiden ihmisten kontrollista. Ihmiset jotka eivät uskalla elää omaa elämäänsä omilla ehdoillaan, eivät myöskään halua muiden sitä tekevän. TÄYSII 2021 -seminaarin puheessaan Dakota kertoo, miten vapauden vierestä seuraaminen synnyttää katkeruutta, vihaa ja pelkoa, johtaen muiden arvosteluun, syrjintään ja äärimmäisissä tapauksissa jopa viharikoksiin. Dakota kiertää ympäri maailmaa opettaen miten vapautua itseinhon, riittämättömyyden ja häpeän tunteista. Hänellä on kokemusta mm. psykologien, lääkäreiden, poliisien, kansanedustajien ja isojen kansainvälisten yritysten johtajien kouluttamisesta. Dakota tunnetaan positiivisena tulevaisuuden johtajana, joka haastaa ja inspiroi ihmisiä olemaan autenttisia sekä elämään häpeästä vapaina.

DAKOTA ROBIN

Ihmisoikeuskouluttaja

Ikinuori Aira Samulin villitsi yleisön Täysii-seminaarissa

Eteenpäin katsova asenne

Voittaja on se, joka nousee aina yhden kerran enemmän kuin mitä on kaatunut. Elämässä tulee kuoppia ja välillä sukeltaa tosi syvälle, mutta vain se merkitsee, mitä tekee seuraavaksi. Eteenpäin katsova asenne, ja kaikki järjestyy kyllä-ajatus mielessä. Itse tällä asenteella" voittanut" niin mukavissa kuin ei niin mukavissa tilanteissa elämässä.

SAILA HILVOLA

Hyvinvointivalmentaja

Psykoterapeutti Maaret Kallio puhumassa Täysii-seminaarissa

Asenne on ässä – mielen uudelleenohjelmoinnin mahdollisuudet

Aineellisesti köyhistä oloista sinisilmäisenä ja takki auki maailmaan omaa juttuaan etsimään lähtenyt Eija Hinkkala kertoo TÄYSII 2021 -seminaarin puheessaan asenteen merkityksestä ja korjaamismahdollisuudesta. Asenne on mielen asia ja meistä jokaisella on mahdollisuus valita omansa. Kirjailija ja valmentaja Eija Hinkkala toteaa, että mielemme vaikuttaa meihin vahvemmin kuin mikään muu. Pahassa ja hyvässä. Se vaikuttaa siihen, miten koemme elämämme, miltä se meistä tuntuu. Asenne on matkamme varrella opittua, joten voimme oppia sitä myös kehittämään. Kun korjaat asenteesi myönteisemmäksi, virtaavat energiasi vahvana ja vapaana. Olet ilo itsellesi ja muille. Olet enemmän. Eija on kirjoittanut mielen ja asenteen uudelleenohjelmoinnin mahdollisuuksista, menetelmistä sekä hyödyistä kirjan Sinä olet enemmän - palavalla sydämellä kohti omaa juttua.

EIJA HINKKALA

Kirjailija

Liikemies Hjallis Harkimo puhumassa Täysii-seminaarissa

Kenen elämää sinä elät – ihannekuvasta omaan minään

Työelämässä parhaiten viihtyvät ja omien kriteereidensä mukaan menestyvät ihmiset ovat tunnistaneet oman vahvuuspotentiaalinsa. Jokaisella meistä on luontainen ajattelutyyli, jota on hankala muuttaa. Eikä sitä edes kannata muuttaa, vaan se kannattaa valjastaa täyteen potentiaaliinsa. Syntyy uudenlainen myönteinen asenne elämään ja omaan itseensä. Vahvuuspotentiaalin tunnistaminen vaatii hieman pysähtymistä ja itseensä tutustumista. Se kannattaa aloittaa oman ajattelutyylin ymmärtämisellä. TÄYSII 2021 -seminaarin puheessaan valmentaja ja kirjailija Jari Saarenpää kertoo oman tarinansa kautta, miten elämä muuttuu, kun alat toimimaan omilla vahvuuksillasi. Lapsuudenajan kasvatusympäristö johti Jarin ensimmäiselle työuralleen diplomi-insinöörinä - kyseessä oli tarve näyttää omille vanhemmilleen, että on riittävä. Tämä johtui siitä, että oli aina kerrottu ja näytetty, missä on heikko tai toimii huonosti. Nykyään Jari valmentaa uusia valmentajia vahvuuspotentiaalin hyödyntäjiksi. Pitkä kansainvälinen johtamiskokemus sekä teorian päälle perspektiiviä tuova oman elämän muutos sysäävät muutoksen liikkeelle myös kuulijoissa.

JARI SAARENPÄÄ

Valmentaja

Perinteisesti Täysii-seminaari on avattu yllätysnumerolla

Vapaudu addiktion vankilasta – elä itsesi näköistä ja täyttymyksellistä elämää

Mitä tarvitaan, että ihminen vapautuu vuosia kestäneen päihde- tai peliriippuvuuden otteesta? Onko kysymys lujasta tahdonvoimasta? Rakastumisesta? Työpaikan saamisesta tai uskoon tulemisen kokemuksesta? TÄYSII 2021 -seminaarin puheessaan riippuvuusasiantuntija ja kouluttaja Juha Lantz kertoo vuosien asiakastyön sekä oman kokemuksensa pohjalta, mitä tarvitaan riippuvuudesta vapautumiseen sekä uuden, mielekkään ja täyttymyksellisen elämän luomiseen. Oikea asenne ratkaisee, eikö? Mutta millaista asennetta tarvitset ja miten se ilmenee päivittäisissä valinnoissasi? Muuttuaksesi sinun pitää olla valmis muuttamaan toimintaasi, haastamaan uskomuksiasi ja oppimaan uutta. Toiminta tuo tuloksia, tulokset luovat uskoa, uskosta kehittyy luottamus ja luottamus tuo vapauden.

JUHA LANTZ

Riippuvuusasiantuntija

Psykologi Tony Dunderfelt puhumassa Täysii-seminaarissa

Muuta suhtautumistasi elämääsi – tee tarinastasi voiman lähde

Jokainen meistä kertoo tarinaa itsestään ja elämästään. Tarinasi ei ainoastaan kerro, mitä sinulle on tapahtunut, vaan myös sen, miten elämäsi käänteisiin suhtaudut. Onko sinun tarinasi taakka vai voiman lähde? Henkisen hyvinvoinnin valmentaja ja kirjailija Katri Syvärinen kasvoi nuorena rajoittaviin uskomuksiin, joista seurasi vuosikausien ylisuorittaminen, uupumus - ja lopulta huikea vapautuminen ja omaan voimaan astuminen. TÄYSII 2021 -seminaarin puheessaan Katri kuvailee, miten tarinasi voi joko kannatella tai rajoittaa sinua ja miten tärkeää on oivaltaa tarinansa mahdollisuudet. Puheen aikana pääset oivaltamaan taianomaisen ja vaikuttavan tavan katsoa tarinaasi uudella tavalla. Katri tunnetaan menestyskirjoistaan Löydä elämän taika ja Vuoden paras päivä sekä Taikaelämää-podcastista, jossa hän jakaa aitoja ajatuksia ihmisenä olemisesta, itkee, nauraa ja inspiroi. Koulutukseltaan Katri on suomen kielen maisteri, NLP-kouluttaja ja joogaohjaaja. Katrin uusin kirja Sinun tarinasi voima ilmestyy vuoden 2021 alussa.

KATRI SYVÄRINEN

Henkisen hyvinvoinnin valmentaja

Täysii-seminaarin perustaja Andy Hopi Tampere-talon lavalla

Menetyksestä menestykseen – vastoinkäymiset voitoksi

Lotta Ansakorven elämä romahti yhden puhelinsoiton seurauksena vuonna 2016. Siitä alkoi kujanjuoksu aikaa vastaan, joka päätyi valtaviin velkoihin, ahdistukseen ja oli lopulta viedä häneltä hengen. Terapeutti, teatterialan ammattilainen ja kirjailija Lotta Ansakorpi on kuitenkin tunnettu sinnikkyydestään, joten hän nousi kerta toisensa jälkeen jaloilleen ja rakensi elämänsä uudelleen. Tästä syntyi myöhemmin sekä kirja, että kokonainen tapahtumakonsepti. TÄYSII 2021 -seminaarin puheessaan Lotta kertoo miten käänsi vastoinkäymiset voitoksi, kertoen samalla hänen asenteestaan elämää kohtaan. Vastoinkäymisiään ei voi valita, mutta asenteensa voi. Kun tietoisesti valitsee kadun aurinkoisen puolen, näkee kirkkaammin mihin suuntaan on menossa. Vaikeita tunteita ja tilanteita ei kannata pelätä, elämän kuuluukin tuntua. Niin kauan kun on elossa, on toivoa. Tärkeää on tunnistaa se seuraava askel, joka pitää ottaa. Kaikkea ei tarvitse, eikä edes pysty tehdä kerralla.

LOTTA ANSAKORPI

Terapeutti

Täysii-seminaarin lämminhenkinen yleisö

Kun asenne muuttuu, kaikki muuttuu

Vaikka jokin muutos olisi vaikea tai haastava, voit aina valita suhtautumistavan ja tekemisen suunnan sen keskellä. Asenne itsessään ei välttämättä paranna tai muuta varsinaista, joskus hankalaakin tilannetta, mutta se voi lisätä omia voimavarojasi tilanteen keskellä ja auttaa näkemään uusia mahdollisuuksia. Aina voi myös parantaa ja kehittää, vaikka lähtötilanne olisikin jo hyvä. Asennejohtaja ja tietokirjailija Marjo Huhtala oivalluttaa TÄYSII 2021 -seminaarin puheessaan viiden tärkeän kysymyksen avulla, miten voit kehittää omaa asennettasi. Saat työkalun, jonka avulla huomaat omassa arjessasi, miten asenne voi auttaa missä tahansa tilanteessa olosuhteista huolimatta. Marjo kannustaa sinua ottamaan vastuun omasta oppimisestasi sekä siitä miten voit soveltaa puheen aikana saamiasi oivalluksiasi käytäntöön omassa arjessasi. Marjo on kirjoittanut asenteesta neljä kirjaa: Asennejohtaja, Aikaansaajan asenne, Kehittäjän asenne ja Kehittäjän oppiva asenne.

MARJO HUHTALA

Asennejohtaja

Juha ja Jutta Larm puhumassa Täysii-seminaarissa

Sumusta selkeyteen – kuinka asenne luo tulevaisuutesi

Mitä tehdä kun elämässä kaikki on sekaisin tai solmussa? Miten edetä kun ei tiedä mitä haluaa? Kuinka löytää energiaa kun elämää hallitsee tunne keskeneräisyydestä ja voimattomuudesta? Elämäntapahtumat ja -kokemuksemme muokkaavat sisäistä tarinaamme siitä keitä olemme ja minkälaista uskomme elämämme olevan - nyt ja tulevaisuudessa. Voimme kuitenkin aina irrottautua tarinan synnyttämästä asenteesta, valita uudella tavalla ja muuttaa elämän suuntaa. Toimintaterapeutti ja elämäntaidonvalmentaja Matias Starmans on valmentanut erilaisia ihmisiä opiskelijoista eläkeläisiin ja yksilöasiakkaista työyhteisöihin. Matias on pitkän linjan esiintyjä, isä, avopuoliso ja kamppailulajien harrastaja, käyden innokkaasti myös kuntosalilla. TÄYSII 2021 -seminaarin puheessaan Matias kertoo vaiherikkaasta seikkailustaan elämän epävarmuudessa sekä siitä kuinka kriisien ja pimeyden läpi voi löytää takaisin kohti valoa. Hän jakaa tarinansa, kertoen miten asenne on vaikuttanut hänen valintoihinsa ja elämänkulkuunsa. Lopuksi Matias antaa yksinkertaisen, mutta tehokkaan vinkin miten asenteen voi muuttaa hetkessä.

MATIAS STARMANS

Toimintaterapeutti

Kirjailija Tommy Hellsten puhumassa Täysii-seminaarissa

Ihanuus on oman itsensä hyväksymistä ja ihmisenä kasvamista – ja se on asennekysymys!

Ainoa mikä voi estää sinua tuntemasta itseäsi ihanaksi tai elämästä unelmien elämääsi olet sinä itse. Televisiosta ja lehdistä tuttu stylisti, ihanuusvalmentaja ja kirjailija Sohvi Nyman kertoo miten jokainen voi löytää oman ihanuuden ja puhjeta kukkaan. Sohvi auttaa TÄYSII 2021 -seminaarin puheessaan sinua voimaantumaan ja löytämään oman ihanuutesi, jolloin tulet rohkeammaksi ja tietoisemmaksi itsestäsi. Opit olemaan itsellesi armollisempi, saat lisää itsevarmuutta ja oivallat, että terve itserakkaus on hyvästä! Ihanuus on asenne, jonka jokainen voi omaksua ja jokainen on ihana omana itsenään. Sohvi kipuili vuosia toistuvan masennuksen ja heikon itsetunnon kanssa, kunnes selätti ne tunnetyöskentelyn ja terapian avulla. Intensiivinen tunnetyöskentely ja psykoterapia auttoivat Sohvia selättämään pelot sekä epävarmuuden ja arasta koulukiusatusta tytöstä kasvoi vahva ihana nainen. Sohvi on tehnyt mittavan uran stylistinä ja stailannut tuhansia ihmisiä 15 vuoden aikana ja hänen kädenjälkeään voi ihastella mainoksista ja naistenlehdistä. Sohvi on palkittu Ylen muotiviikoilla parhaana stylistinä. Hän on kirjoittanut kirjat Olet ihana! - Tyylikirja sekä Olet ihana - uskalla rakastaa itseäsi.

SOHVI NYMAN

Stylisti

Filosofian tohtori Harri Gustafsberg puhumassa Täysii-seminaarissa

Ala elää elämää, joka tuntuu merkitykselliseltä – sekä sinulle, että yhteisöllesi

Vaikka tiedät asioita jo aivan loputtomasti, et silti ota niitä käyttöösi. Mutta miksi et? Hyvinvointivalmentaja, mentori ja kirjailija Teemu Syrjälä tietää syyn, koska ei itsekään ole uskaltanut usein niin tehdä. Mutta jos me haluamme elää elämää, joka tuntuu merkitykselliseltä, meidän täytyy lopettaa itsellemme valehtelu, kohdata elämän realiteetit ja ruveta hommiin. TÄYSII 2021 -seminaarin puheessaan Teemu painottaa, että elämän kuuluu tuntua. Sen sijaan, että välttelet elämää, rakastu siihen kokonaisuudessaan. Elämä on tarkoitettu jaettavaksi, joten meillä on hyvä ensin olla jotain jaettavaa. Teemu Syrjälä on kirjoittanut kirjat Elinvoimaisen miehen kirja ja Miehen vuoro tuntea. Hän ohjaa myös suosittuja miesten viikonloppuja ja kannustaa ihmisiä palaamaan ihmisyydessä juurille.

TEEMU SYRJÄLÄ

Hyvinvointivalmentaja

Elokuvaohjaaja Tuukka Temonen puhumassa Täysii-seminaarissa

Matka itseesi ei ole huvireissu, mutta on taatusti paras matka elämässäsi!

Tuntuuko sinusta, että kaikki on periaatteessa ihan hyvin, mutta jotain kuitenkin puuttuu elämästäsi? Olet haaveillut kaikesta mahdollisesta, mutta uskot haaveiden olevan vain haaveita - ja lykkäät kaikkea johonkin hamaan tulevaisuuteen. Onko sinulla tunne, että välillä kaikki vain kävelevät ylitsesi, eikä ketään kiinnosta kuka sinä oikeasti olet? Kuulostaako tutulta? Näin kävi myös valmentaja ja kokemusasiantuntija Tupu Utriaiselle, mutta vuonna 2004 hän otti itseään niskasta kiinni ja päätti muuttaa monta asiaa elämässään. Tupu uskoo, että me kaikki voimme elää onnellista ja täysipainoista omannäköistä elämää ja rakastaa itseämme juuri sellaisina kuin olemme, jolloin me voimme jakaa rakkautta myös muille. TÄYSII 2021 -seminaarin puheessaan Tupu rohkaisee sinua, että lakkaat syyttämästä itseäsi, jolloin voit aloittaa matkan itseesi. Päätä katsoa kuka sieltä löytyy. Matka vaatii rohkeutta, jota meissä kaikissa on. Se vaatii myös uskoa, toivoa ja rakkautta sekä ennen kaikkea asennetta.

TUPU UTRIAINEN

Valmentaja

Palautteita Täysii-seminaariin osallistuneilta

”Loistavat järjestelyt ja etukäteisinfot. Runsaasti työntekijöitä paikalla ja sopivat tauot. Ehti hiukan vaihtaa kuulumisia tuttujen kanssa. Muuta viihdykettä ei välttämättä tarvitse, riittää kun on hyvät/mielenkiintoiset puhujat. Musiikki keskellä oli kyllä ihan kiva!”

”Olin eka kerran. Kaiken kaikkiaan vallitsi jonkinlainen yhteenkuuluvuuden tunne, saman asian äärellä. Myyntipöydät mukava ilmestys, ei huuhaata. Asiat ja jonot sulavasti sujuteltu. Oranssitiimi hoiti asiansa ystävällisesti ja tehokkaasti.”

”Nauratti ja parissa kohtaa tuli kyynelkin silmään. Ostin liput jo ensi vuoden tilaisuuteen ja kerroin tästä jopa samana iltana pikkujouluissa ystävilleni. Kiitos! Tälle oli selkeä paikkansa minun elämäni päivissä ja siinä lauantaissa <3”

”Hieno seminaari. Oli hienoa tulla seminaariin kun oli paljon iloisia, ystävällisesti hymyileviä Täysii-tiimiläisiä, koki olevansa tervetullut ja heti oli apua, jos sitä tarvi. Sisäänkirjautuminen oli vaivatonta.”

”Tämä oli toinen kertani seminaarissa ja täytti kyllä jälleen odotukset. Ensi vuotta odotellessa :) Puhujakattaus oli todella onnistunut ja teema oli juuri sitä, mitä tähän hetkeen tarvitsin.”

”Tykkäsin siitä, että puhujakattaus oli monipuolinen ja jokainen lähestyi aihetta omasta ainutlaatuisesta näkökulmastaan. Teema oli ajankohtainen ja monia koskettava.”

”Kuten aina, roppakaupalla inspiraatiota. Ihania tarinoita, motivaatiota ja rohkaisua, että kuka tahansa voi muuttaa oman elämänsä siihen suuntaan kuin itse haluaa.”

Aivan huikea päivä! Eka, mutta takuulla ei ole viimeinen kerta. Luentokokonaisuudet olivat sopivan pituisia ja sopivassa järjestyksessä.”

Oikein hyvin järjestetty tapahtuma!! Tänä vuonna oli mahtavat puhujat! Joka vuosi ollutkin osa todella mielenkiintoisia.”

”Täysii-seminaarilla on aito halu parantaa kokemusta, joka kerta jotakin on parannettu, kiitos siitä koko tiimille!”

”Mukava ja hyödyllinen seminaari, josta parhaimmillaan sai irti paljon sellaista, mihin voi omaa elämäänsä peilata.”

”Olin ensimmäistä kertaa mukana niin ei oikein osaa toivoa mitään, kokemus oli erittäin positiivinen.”

”Tampere-talo sopi seminaaripaikaksi erinomaisesti sekä sijaintinsa että fasiliteettiensa ansiosta.”

”Esitykset sopivan mittaisia. Paikka hyvä. Hyvä kokonaisuus sopivalla hinnalla. Hyvä konsepti.”

”Järjestelyt toimivat vuosi vuodelta paremmin ja paremmin! Kokonaisuus on erinomainen!”

”Yllättävän vähällä jonottelulla selvisi, ottaen huomioon osallistujamäärän. Kiitos! :)”

”Tekniikka toimi hienosti ja ennen kaikkea, puheiden sisältö oli kohdallaan. Kiitos!”

”Paras Täysii, minkä olen nähnyt! Tämä taisi olla kuudes kerta kun mukana :)”

”Kiitos teidän Täysii-tiimille järjestelyistä ja hienosta tapahtumasta!”

”Järjestelyt onnistuivat loistavasti ja oli paljon erilaisia esiintyjiä.”

”Järjestelyt toimivat loistavasti alusta loppuun.”

”Tosi hyvä konsepti!”

TÄYSII 2021 -seminaarin puheet:

  • Dakota Robin | Häpeän kohtaaminen ja kestävä hyvinvointi
  • Eija Hinkkala | Asenne on ässä – mielen uudelleenohjelmoinnin mahdollisuudet
  • Jari Saarenpää | Kenen elämää sinä elät – ihannekuvasta omaan minään
  • Juha Lantz | Vapaudu addiktion vankilasta – elä itsesi näköistä ja täyttymyksellistä elämää
  • Katri Syvärinen | Muuta suhtautumistasi elämääsi – tee tarinastasi voiman lähde
  • Lotta Ansakorpi | Menetyksestä menestykseen – vastoinkäymiset voitoksi
  • Marjo Huhtala | Kun asenne muuttuu, kaikki muuttuu
  • Matias Starmans | Sumusta selkeyteen – kuinka asenne luo tulevaisuutesi
  • Saila Hilvola | Eteenpäin katsova asenne
  • Sohvi Nyman | Ihanuus on oman itsensä hyväksymistä ja ihmisenä kasvamista – ja se on asennekysymys!
  • Teemu Syrjälä | Ala elää elämää, joka tuntuu merkitykselliseltä – sekä sinulle, että yhteisöllesi
  • Tupu Utriainen | Matka itseesi ei ole huvireissu, mutta on taatusti paras matka elämässäsi!

TÄYSII 2021 -seminaarin videotallenteet

TÄYSII 2021 -seminaarin teemana oli asenne ja Tampere-talon lavalla nähtiin 12 koskettavaa puhetta. Nyt pääset katsomaan nämä puheet videotallenteilta.

14 päivän rahat takaisin -takuu

Tuhannet Täysii-seminaareihin osallistuneet ihmiset ovat olleet tyytyväisiä tapahtumaan ja uskon sinunkin olevan tyytyväinen ostopäätökseesi tallenteiden osalta. Haluamme kuitenkin antaa sinulle 14 päivän rahat takaisin -takuun tilaushetkestä, jotta sinulla ei ole mitään riskiä tilauksen suhteen. Jos haluat perua tilauksesi, voit ilmoittaa siitä 14 päivän sisällä ja saat rahasi takaisin.

Hinta vain 47 euroa - tilaa tallenteet heti!

Voit halutessasi tilata katsottavaksesi myös kaikkien järjestettyjen Täysii-seminaarien tallenteet! Katso lisätiedot tästä.

Inspiroivia katseluhetkiä!

T:Andy ja Täysii-tiimi

P.S. Jos sinulle tulee kysyttävää liittyen Täysii-seminaariin, ota yhteyttä tiimi(at)taysii.fi

© Andy Hopi 2021