Eija Hinkkala on valmentaja, kirjailija, sanoittaja ja intohimoyrittäjä. Hän on Löydä Sun Juttusi -valmennuskonseptin kehittäjä, jonka intohimoinen missio on rohkaista kanssakulkijoita kuuntelemaan omaa palavaa sydäntään ja lähtemään kohti omaa juttua, mikä ikinä se onkaan.

Eijan piti ryhtyä laulajaksi, näyttelijäksi tai opettajaksi. Pienen kylän ja köyhän yksinhuoltajaäidin tyttären haaveet olivat isoja. Eija ryhtyi järkevästi hammaslääkäriksi ja väitteli tohtoriksikin. Järjen äänellä hän yritti hukuttaa sydämen puheen suohon. Varmat tulot ja tilit olisivat muisto vain, jos hän seuraisi unelmiaan.

Lopulta ei ollut muita vaihtoehtoja kuin seurata sydäntä. Unelma laulajan ammatista kutsui edelleen, vaikka hyveenä pidettiin kerran valitun ja opiskellun ammatin harjoittamista eläkeikään saakka. Omaa sydäntään seuraten Eija on aloittanut uutta, vaihtanut suuntaa ja hypännyt tuntemattomaan. Kokeillut siipiään laulajana ja löytänyt itsestään sanoittajan, joka pukee sanoiksi elämässä kohdattuja tunteita. Tämän takia hänen nimensä löytyykin monen kotimaisen artistin tuotannosta, sillä hän on sanoittanut kappaleita mm. Jari Sillanpäälle, Suvi Teräsniskalle ja Yölle.

Eija on kehittänyt Löydä Sun Juttusi -valmennuskonseptin. Sun juttusi on sydämesi puheen, intohimojesi ja arvojesi mukaista tekemistä, jossa voit käyttää vahvuuksiasi ja jonka koet merkitykselliseksi. Sun juttusi löytämällä energiasi virtaa vahvana ja vapaana. Voit hyvin ja olet ilo itsellesi sekä muille. Saat paremman loppuelämän.

Esikoiskirjassaan Sinä olet enemmän – palavalla sydämellä kohti omaa juttua (Otava, Hidasta elämää –sarja 2020), Eija kirjoittaa mielen ja asenteen uudelleenohjelmoinnin mahdollisuuksista, menetelmistä ja hyödyistä. Kirja antaa rohkeutta olla se, joka sinun on tarkoitus olla ja tehdä sitä, mitä sinun on tarkoitus tehdä.

Asenne on ässä – mielen uudelleenohjelmoinnin mahdollisuudet

Aineellisesti köyhistä oloista sinisilmäisenä ja takki auki maailmaan omaa juttuaan etsimään lähtenyt Eija Hinkkala kertoo TÄYSII 2021 -seminaarin puheessaan asenteen merkityksestä ja korjaamismahdollisuudesta. Asenne on mielen asia ja meistä jokaisella on mahdollisuus valita omansa. Kirjailija ja valmentaja Eija Hinkkala toteaa, että mielemme vaikuttaa meihin vahvemmin kuin mikään muu. Pahassa ja hyvässä. Se vaikuttaa siihen, miten koemme elämämme, miltä se meistä tuntuu. Asenne on matkamme varrella opittua, joten voimme oppia sitä myös kehittämään. Kun korjaat asenteesi myönteisemmäksi, virtaavat energiasi vahvana ja vapaana. Olet ilo itsellesi ja muille. Olet enemmän. Eija on kirjoittanut mielen ja asenteen uudelleenohjelmoinnin mahdollisuuksista, menetelmistä sekä hyödyistä kirjan Sinä olet enemmän – palavalla sydämellä kohti omaa juttua.

Koostekuva TÄYSII 2021 -seminaarin puhujista

Tutustu Eijaan: Kotisivut

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin puheet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.