Meistä jokainen on syntynyt tähän maailmaan täydellisenä ja runsauden keskelle. Vastasyntyneellä vauvalla on kaikki tarvittava äidissään, joka täyttää kaikki hänen tarpeensa ravinnosta lähtien. Meillä jokaisella on syntyessämme vakaa luottamus siihen, että meistä pidetään huolta ja tarpeemme täytetään. Se kuuluu meille. Se on syntymäoikeutemme. Me emme epäile sitä.

Vastasyntynyt elää yltäkylläisyydessä. Hänelle tuodaan lahjoja ja hänellä on vaatteita ja kaikkea muutakin tarpeellista runsaasti. Puutetta ei ole. Meidän ei vastasyntyneenä tarvitse tehdä mitään ansaitaksemme runsautta. Meidän ei tarvitse taistella etujemme puolesta. Kaikki hoituu muiden toimesta. Riittää, että vain olemme.

”Meidän ei vastasyntyneenä tarvitse tehdä mitään ansaitaksemme runsautta. Riittää, että olemme.”

Kun sitten katsomme tällaista runsauteen syntynyttä vauvaa aikuiseksi kasvaneena (meitä itseämme nykyhetkessä), näemmekin jotain muuta kuin täydellisen luottamuksen siihen, että meistä pidetään huolta ja että meidän tarpeemme täytetään.

Mitä tapahtui? Mihin katosi täydellinen luottamus? Mihin käsitys täydellisyydestä?

Tapahtui se, että omaksuimme sen, mitä näimme ympärillämme ja mitä itse koimme. Sen, miten muut meitä kohtelivat ja miten näimme muiden kohtelevan toisiaan. Mallioppiminen teki tehtävänsä. Vakaa usko omasta täydellisyydestä ja siitä, että runsaus on syntymäoikeutemme, korvautui uskomuksella siitä, että meissä on jotain vikaa ja että meidän tulee ansaita hyvät asiat elämässä. Että voimme ansaita ne olemalla tietynlaisia, muiden määrittelemällä tavalla, ja tekemällä tiettyjä, muiden määrittämiä, asioita. Hukkasimme sydänlähtöisen itseohjautuvuutemme.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Kaipaus takaisin totuuteen

Ei meitä silti voi syyttää tästä tapahtuneesta. Olimme puhdassydämisiä, viattomia ja avoimia. Kuvittelimme, että kaikki ympärillämmekin oli sellaista. Mutta näin ei ollutkaan. Maailma ympärillämme huusi kovempaa kuin oma sisäinen ymmärryksemme. Omaksuimme maailman yhteisen harhan ja meistä tuli onnettomia. Nyt yritämme pyristellä ulos tuosta harhan verkosta, joka saa meidät voimaan huonosti. Tahdomme kovasti muistaa oman täydellisyyteemme ja oikeutemme runsauteen. Hetkittäin onnistummekin siinä ja toivomme tuon hetken jäävän pysyväksi. Maailma huutaa kuitenkin edelleen kovaa ja vie pian jälleen huomiomme.

Mutta meissä on toivo. Meissä on voima muuttaa maailma. Me pystymme siihen, kunhan vain muistamme oman täydellisyytemme ja oikeutemme elämän yltäkylläisyyteen. Kun yksi meistä muistaa, se auttaa muitakin muistamaan.

”Sinä olet syntynyt täydelliseksi ja elämän runsaus on syntymäoikeutesi. Sinun ei kuulu tuntea puutetta mistään.”

Mitä useammin tämän muistamme ja mitä pidempään pystymme pitämään sen mielessämme, sitä pidemmällä olemme ihmiskuntana. Ihmiskunnan tietoisuus kohoaa meidän jokaisen kautta ja avulla. Sinulla on merkitystä. Sinä olet tärkeä. Sinä olet arvokas. Sinä olet ihmiskunnan supersankari. Meistä jokainen on.

Vaali siis ajatusta itsestäsi täydellisenä olentona, joka täydellisyydessään vetää puolensa kaiken tarvitsemansa ja myös luottaa näin tapahtuvan ilman tarvetta ansaita sitä. Tämä vapauttaa meidät tekemään niitä asioita, joita olemme tulleet tänne tekemään: kuuntelemaan sisintämme ja toimimaan sen ohjauksessa.

Toiminta sydämen ohjauksessa

Se ero meissä on vastasyntyneisiin nähden, että meillä on nyt aikuisina kyky ja tahto toimia ja tehdä asioita. Meidän on tarkoitus käyttää kykyämme toimia sydämen ohjauksessa. Toiminnan motiivina tulee olla halu yhteiseen hyvään ja siihen mikä on oikein. Meidän tulee suunnata toimintamme oikeista motiiveista käsin. Jos toiminnan motiivina on puute tai sen pelko, olemme hukanneet oikean suunnan. Tämä aiheuttaa meille pahoinvointia, joka on tällä hetkellä laajasti nähtävissä mihin vain katsookin. Lääke tähän löytyy siitä, että palaamme takaisin muistamaan oman täydellisyytemme ja oikeutemme runsauteen.

Katso myös Täysii-seminaarin perustaja Andy Hopin tekemä videohaastattelu Tuuliasta.

Artikkelin kirjoittaja Tuulia Helmisola

Tuulia Helmisola on nokialainen diplomi-insinööri, puutarhuri, numerologi, henkinen opettaja, vaurausvalmentaja ja suuren uusperheen äiti. Tuulia rakastaa auttaa ihmisiä onnellisempaan ja yltäkylläisempään elämään ja työskentelee onnellisuuden oppaana henkisen valmennusalan yrityksessään. Tuulian sivut löytyvät osoitteesta www.tuulialaine.com.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.