Vaikutusvaltainen persoonallisuustutkija Robert Cloninger jakaa persoonallisuusteoriassaan yksilön persoonallisuuden synnynnäisiin ensireaktioihin ja niiden päälle sosiaalisen kehityksen myötä rakentuviin ensireaktioita sääteleviin osiin. Persoonallisuuden säätelevien osien keskiössä on yksilön suhde omaan itseensä ja muihin ihmisiin. Persoonallisuuden säätelevien osien kypsyys on puolestaan yhteydessä siihen, kuinka hyvin yksilö voi ja sopeutuu muiden ihmisten joukkoon. Psykologisesti ja sosiaalisesti hyvinvoivilla ihmisillä on tasapainoinen suhde omaan itseensä ja muihin ihmisiin.

Tasapainoinen itsearvostus

Itsearvostuksen tunnetta voi kuvata eräänlaisena termostaattina, joka mittaa sitä, kuinka arvokkaaksi koemme itsemme. Tasapainoinen itsearvostus kuvaakin paremmin kypsää itsearvostusta kuin hyvä itsearvostus. Tasapainoinen itsearvostus on kokemusta omasta arvokkuudesta ja oman elämän ainutkertaisuudesta ulkoisista menestystekijöistä riippumatta. Se perustuu omien vahvuuksien tunnistamiseen ja omien haavoittuvuuksien hyväksymiseen osaksi minäkuvaa. Yksilöllä onkin usein realistinen mutta positiivisesti värittynyt näkemys omista vahvuuksistaan ja haavoittuvuuksistaan. Yksilö on onnistunut muodostamaan tasapainoisen suhteen omiin väliaikaisuuden, keskeneräisyyden ja puutteellisuuden kokemuksiinsa. Mitä tasapainoisempi yksilön itsearvostus on, sitä enemmän hän myös kykenee arvostamaan itseään havaitsemistaan heikkouksista huolimatta. Tasapainoinen itsearvostus tukee yksilön psykologista hyvinvointia ja sosiaalista toimintakykyä.

Epätasapainoinen itsearvostus

Epätasapainoinen itsearvostus ilmenee yksilöillä kahdella pääasiallisella tavalla: ihminen voi arvostaa itseään korostuneen paljon tai korostuneen vähän. Molemmissa tapauksissa yksilöllä on vaikeuksia nähdä realistisesti omat vahvuutensa ja haavoittuvuutensa. Molemmissa tapauksissa taustalla on usein elämänhistoriaan liittyvää epätasapainoa suhteessa omaan itseen ja muihin ihmisiin. Molemmissa tapauksissa taustalla on tunne, että yksilö on pohjimmiltaan arvoton. Reaktio tähän arvottomuuden tunteeseen on kuitenkin erilainen.

Kun ihminen arvostaa itseään korostuneen vähän, hän näkee haavoittuvuutensa mutta ei vahvuuksiaan. Hän pyrkii usein kieltämään haavoittuvuutensa kätkemällä ne muilta ja asettaa itsensä herkästi muiden alapuolelle. Kun ihminen arvostaa itseään puolestaan korostuneen paljon, hän näkee vahvuutensa liiankin optimistisessa valossa ja usein kieltää oman rajallisuutensa itseltäänkin. Ihminen saattaakin rakentaa kipeiden paikkojensa suojaksi harhakuvitelman omista kyvyistään, koska oman rajallisuuden tunnustamisen herättämät tunteet ovat liian vaikeita käsitellä. Tällainen ihminen myös pyrkii usein asettamaan itsensä muiden yläpuolelle ja saattaa pyrkiä ylläpitämään omanarvontunnettaan madaltamalla muita.

Itsearvostuksen horjuminen

On inhimillistä, että itsearvostus horjuu ajoittain ottaen huomioon elämän luonteen. Elämäntilanteet vaihtelevat ja eri aikakausiin mahtuu välillä epäonnistumisia, joiden seurauksena usko omaan arvoon ja kykyihin välistämättä horjuu. Itsearvostus ei ole pysyvä tila, vaan se ailahtelee elämän turbulenssissa. Siksi juuri tasapaino kuvaa toiminnallista itsearvostusta parhaiten, sillä tasapainoinen itsearvostus pysyy pienen vaihteluvälin sisällä ja palautuu nopeasti. Jos yksilö kokee itsensä arvottomaksi, pienikin vastoinkäyminen tai muistutus omasta rajallisuudesta voi työntää itsearvostuksen syvään kuiluun, josta on vaikea nähdä poispääsyä. Samoin käy, jos yksilö on rakentanut arvottomuuden kokemuksensa suojaksi harhaisen positiivisen minäkuvan. Harhaisen positiivisella minäkuvalla varustettu on vaarassa pudota korkealta ja lujaa, koska matka ylhäältä kipeiden paikkojen suojaksi rakennetuista pilvilinnoista alas kuilun pohjalle on pitkä. Kuplan puhjetessa negatiiviset tunteet vyöryvätkin usein kuin hyökyaaltona ihmisen päälle.

Kompassi tasapainoiseen itsearvostukseen

Hyvänä kompassina itsearvostukseen on pyrkiä tasapainoiseen näkymykseen omasta itsestä ja omasta arvosta. Tasapainoisessa itsearvostuksessa oleellista on lievästi positiivisväritteinen kuva omasta itsestä ja omista ominaisuuksista. Yksilö on tyytyväinen ja ylpeä itsestään, mutta ei ihaile itseään perusteettoman rajattomasti. Tasapainoiseen itsearvostukseen kuuluu myös realistinen käsitys omista rajoituksista. Siihen kuuluu olennaisesti omien haavoittuvuuksien hyväksyminen ja integroiminen omaan käsitykseen omasta itsestä. Ihminen arvostaa itseään havaitsemista heikkouksista huolimatta ja omien puutteiden myöntäminen ei romuta itseluottamusta. Hyvänä kompassina itsearvostuksen suhteen olisikin pyrkiä pitämään se tietyn vaihteluvälin. Tällainen itsearvostus on tasapainoinen ja palautuu nopeasti elämän turbulenssista.

Tasapainoinen suhde muihin hyvinvoinnin perustana

Käsityksemme omasta itsestämme ja käsityksemme muista ihmisistä kietoutuvat väistämättä yhteen. Omaa itseä ei voikaan täysin erotella muista, sillä minuutemme ja kirjaimellisesti aivorakenteemme ovat kehittyneet vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Myös itsearvostus on pohjimmiltaan sitä, miten arvokkaaksi koemme itsemme muille. Olemme pitkälti sisäistäneet oman käsityksen itsestämme siitä, miten muut ihmiset ovat meihin suhtautuneet elämänhistoriassamme. Voisi ajatella, että itsearvostus ei kerro omasta arvostuksesta itseämme kohtaan, vaan on itse asiassa mittari sille, kuinka koemme muiden arvostaneen meitä.

Ihminen on pohjimmiltaan sosiaalinen olento. Se miten rakennamme tasapainoisen yhteyden muihin ihmisiin, on ehkä koko elämän tärkein kehitystehtävämme. Tämän vuoksi olenkin innoissani, että Andy Hopi on kutsunut minut puhumaan syksyn 2025 Täysii-seminaariin sosiaalisesta hyvinvoinnista ja siitä kuinka tasapainoisen suhteen rakentaminen muihin ihmisiin on hyvinvointimme perusta. Toivottavasti näen sinutkin syksyllä Tampere-talolla yleisössä, sillä uskon, että tästä tulee paras Täysii-seminaari ikinä.

Artikkelin kirjoittaja Joni Martikainen on psykologi, tietokirjailija ja startup-yrittäjä. Jonin intohimo ihmisen psykologiaan syntyi jo myöhäisessä teini-iässä ja yhä 25 vuoden jälkeen psykologia on Jonin suuri intohimo.

Joni Martikainen puhuu TÄYSII 2025 -seminaarissa aiheenaan Sosiaalinen hyvinvointi

Joni Martikainen | Riippumattomuuden harha – miksi tarvitsemme toisiamme ollaksemme kokonaisia

Olemme sosiaalisia olentoja biologisella, eli hyvin syvällisellä tasolla. Yksilökeskeisessä kulttuurissamme kuvittelemme olevamme toisistamme riippumattomia, mutta voit esimerkiksi yrittää valmistaa nuppineulan yksinäsi louhimalla tarvittavat metallit ja valmistamalla tarvittavan muovin.

Psykologi Joni Martikainen uskoo, että pyrkimys riippumattomuuteen omassa henkisessä elämässämme ja siinä mitä pyrimme näyttämään muille, on yksi suurimmista murheen aiheistamme. Ihmisen suurimpia kehitystehtäviä on se, miten sovittaa yhteen omat itsekkäät tarpeet ja muun lauman etu.

TÄYSII 2025 -seminaarin puheessaan Joni valaisee, että se miten rakennamme tasapainoisen suhteen itseemme ja muihin ihmisiin on avain sosiaaliseen hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Puheen kuultuasi ymmärrät itseäsi syvällisemmin sosiaalisena olentona.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}