Kohti mielenmaisemaa

28.10.2019

Haaveilua

Kuuntelin tänään J. Karjalaisen uusinta levyä samalla kun tein viimeistelyjä virkkamaani vaaleanroosaan merinovillahuiviin. Muistin sen, kun olin parikymppinen ja kaikki mahdollisuudet omannäköiseen elämään oli vielä olemassa. Kuuntelin J. Karjalaista radiosta ja haaveilin paljon ja kaikesta. Musiikin sanoitukset veivät minut vanhaan maailmaan, vanhoihin taloihin, hämärään huoneeseen, jossa paksut tummat samettiverhot reunustavat ruutuikkunoita, kynttilät palavat pitsiliinalla peitellyn pyöreän pöydän päällä ja ilmassa tuoksuu kamomillatee.

En kuullut omaa ääntäni

Yksi mielenmaisemistani on ollut noista päivistä asti lähellä tuota tunnelmaa. Välillä kadotin yhteyden mielenmaisemaani pitkiksi ajoiksi. Aika oli vienyt minut kauas itsestäni, liian kauas kuullakseni omaa ääntäni, nähdäkseni miten väärän suuntaan olin menossa. En arvostanut itseäni syystä, jonka tajusin vasta, kun olin tullut vuosikymmenten päähän tuosta hetkestä.

Mielenmaisema on pakopaikka

Pitkään minulla oli mielenmaisemana ja mielen pakopaikkana vanhan kotini hiekkatie ja erityisesti ikkunasta näkyvät postilaatikot korkeiden koivujen alla. Pilvinen kesäpäivä on muuttunut myöhäiseksi iltapäiväksi ja ilmassa on sateen, miltei rajuilman tuntu. Ei kuitenkaan sada vaikka tuuli huitoo koivujen oksia mukanaan. Olen yksin kotona ja katselen tuolle tienpätkälle ruutuikkunan läpi. Lupiinit liittyvät mielenmaisemaani mutten ole varma ovatko ne huoneessa, tienvieren puskissa vai J. Karjalaisen laulussa, jota usein kuuntelin tuohon aikaan.

Kesämekko, villatakki ja paljaat varpaat

Ajatus palaa paikkaan missä olen. Koti on puhdas ja siisti. Lattialla on juuri pestyt räsymatot. Minulla on päälläni uusi kesämekko ja itsekudottu villatakki. Märät hiukseni tuoksuvat vaniljalle. Olen juuri tullut pihasaunasta ja lakannut varpaankynnet vaaleanpunaisiksi. Tuo hetki on minun mielenmaisemani lähes kolmenkymmenen vuoden takaa.

Kaipuu tuntemattomaan

Ilmassa on odotuksen, tyyneyden ja vapauden tuntu. Odotuksen, koska katselen tielle ja ikävöin jotakin, odotan tulevaksi. Tyyneyden, koska mieleni on tyyni ja minulla on rauhallinen olo. Ei ole kiire mihinkään ja voin vain olla. Ei ole pakkoa tehdä jotakin tai mennä jonnekin. Vapauden tuntu, koska olen yksin ja kaikki on mahdollista. Voin tehdä ihan mitä haluan ja silti katselen avoimesta ikkunasta ulos ja aistin kohta puhkeavan myrskyn ja lupiinin tuoksun. Tuohon ja muihin mielenmaisemiini tuolta ajalta liittyy haaveilua tulevasta, odotusta ja kaipuuta pois johonkin tuntemattomaan.

Kadotin mielenmaisemani

Elin vuosia kuin sumussa enkä osannut haaveilla, en katsoa ympärilleni. Olin kadottanut itseni. Noiden pitkien sumussa elettyjen vuosien jälkeen löysin itseni ja samalla mielenmaisemani. Samat vanhat tunteet valtaavat mieleni. Olen täynnä odotusta, tyyneyttä ja vapautta. Samalla, kun mietin tulevaa, tiedän mitä menneessä on. Miksi olen nyt tällä pysäkillä, miten kauan olin väärässä junassa, mihin olen seuraavaksi menossa. Tunnen syvää ylpeyttä itsestäni. Olin pitkään hukassa ja vihdoin olen löytänyt sen, kuka olen.

Myrskyn jälkeen tyyntä

Tähän asti mielenmaisemissani olen ollut aina yksin, katsonut kaivaten johonkin mihin en pääse, haaveillut jostakin, joka tuntuu saavuttamattomalta. Kaikissa mielenmaisemissani olen odottanut myrskyä. Vai odotinko sittenkin myrskyn jälkeen tulevaa tyyntä? Kaikkiin mielenmaisemiini liittyy hiljaisuus, rauha, sateen odotus, lämmin ilma, kesä ja vapaus. Aiemmin vapaus oli yksioloa. Nykyisin vapaus on sitä, että saan jakaa päiväni rakastamani ihmisen kanssa.

Vanhaan taloon, hämärään huoneeseen

Ilma on pilvinen, ukkonen jyrisee jossain kaukana. Olet lämmittänyt pihasaunan ja olemme saunoneet. Istumme punaisen pirtin portailla hiukset märkinä katselemassa, kun myrsky nousee korkeiden pihapuiden takaa. Mieleni on odottava, rauhallinen ja vapautunut. Voin valita minne mennä ja mitä tehdä. Valitsen tämän hetken, sinut siinä vierelläni ja unelmat huomisesta.

Ilta viilenee. Avaat oven minulle ja astumme sisälle vanhaan taloon, hämärään huoneeseen, jossa paksut tummat samettiverhot reunustavat ruutuikkunoita, kynttilät palavat pitsiliinalla peitellyn pyöreän pöydän päällä ja ilmassa tuoksuu kamomillatee.

Niina Tervala on tehnyt ison elämänmuutoksen muutaman viime vuoden aikana. Hoitotyön ohella hän opetteli maalaamaan tauluja ja pitää nyt näyttelyitä eri puolilla Suomea. Hän muutti Lahdesta Haapamäelle maaseudun rauhaan lokakuussa 2016 ja toivoo voivansa olla esimerkkinä ja rohkaista muitakin, jotka haluavat muuttaa elämäänsä. Taiteen lisäksi sydäntä lähellä ovat luonto, ekologisuus, lukeminen ja musiikki. Niina kirjoittaa artikkeleita Täysii-sivustolle ja on kirjoittanut kolumnia UusiSavo-lehteen. Niinan esikoisrunoteos ”Punaisen pirtin portailla koko maailma”, jonka hän kirjoitti taiteilijanimellä Peppi Anniina, ilmestyi Marraskuussa 2018 Mediapinnan kustantamana. Niinan kotisivut löytyvät osoitteesta www.niinatervala-maalauksia.com.