Jokainen joka on saavuttanut pienen murusenkaan omasta unelmastaan, tietää, että sen äärelle voi joskus olla pitkä ja yllättävänkin mutkainen tie. Matkalla on monta sudenkuoppaa ja kaninkoloa mihin pudota jos ei pidä varaansa.

Itsekin tällä kivikkoisella polulla kohti unelmiani kahlailen samojen haasteiden äärellä mitkä jokainen varmasti tunnistaa jostain kohtaa omalta polultaan jos on määrätietoisesti kulkenut kohti omia visioitaan.

Jotkut esteet unelmien edessä tuntuvat henkisesti kuin syviltä mustilta railoilta tiessä. Ne ovat tuntemattomia, pohjattomia ja pimeitä. Emme saa niihin otetta ja unelmat tuntuvat valuvan syvälle rotkon pohjaan. Saavuttamattomiin. Kaikki näistä asioista on sellaisia joihin voimme todella vaikuttaa, mutta ne pitää ensin tiedostaa ja ymmärtää. Kerätä voimansa, ja päättää päästä niistä yli. Kukaan ei varmasti välty epäilyksen hetkiltä, mutta se ettet anna epäilysten pysäyttää sinua, se on tärkeintä.

Lue siis 5 asiaa, jotka olen alle listannut ja mieti, mitkä näistä tekevät suurimman haasteen juuri sinun unelmiesi eteen.​

Ensimmäiseksi kuitenkin tärkeä muistutus:

Muista nauttia juuri tästä hetkestä.

Suurempaa neuvoa ei olekaan matkalla omiin unelmiin.Jos et osaa nauttia unelmiesi toteutumisesta, mitä iloa niistä on?

Älä hukkaa elämääsi pelkkiin tulevaisuuden visioihin vaan kiinnitä huomiota jokapäiväisiin pieniin arkisiin onnen murusiin. Ne ovat kaikista tärkeimpiä asioita, ne tekevät puitteet sinun unelmiesi rakentamiselle.

Jokainen ottamasi askel vie ennemmin tai myöhemmin kohti päämäärääsi. Mutta nykyhetki on ainoa jolla on merkitystä. Unelmat luodaan nyt.

Kaikki ei todellakaan mene niinkuin itse suunnittelee, tai juuri koskaan, mutta asiat menevät eteenpäin kuitenkin koko ajan.

Luota, tee se minkä voit & nauti matkasta. Menestys on matka, ei päämäärä.

Tässä 5 asiaa joiden takia unelmasi eivät ole vielä toteutuneet:

1. Alitajuntasi uskomukset sabotoivat pyrkimyksiäsi

Kun pelkäät, keksit selityksiä; miksi nykyinen työsi ehkä sittenkin on ihan siedettävää, miksi unelmasi on oikeastaan aivan typerä ja miksi kannattaa mieluummin pysyä tutussa vanhassa (ehkä tuskallisessa) kuin kokeilla mitään uutta.

Tiedätkö mistä nämä sisäiset vastustelusi kumpuavat?

Alitajuntasi uskomukset vaikuttavat sinuun voimakkaammin kuin tietoinen tahtotila. Tule siis tietoiseksi siitä mikä sinua ohjaa.

Niin kauan kunnes teet alitajunnan tietoiseksi,​se tulee ohjaamaan elämääsi ja sinä kutsut sitä kohtaloksi.” -C. G. Jung

Keskiverto ihmisen tietoisen mielen osuus on n. 10% ja tiedostamattoman eli alitajunnan osuus on n. 90%. Tiedostamaton määrittää vahvasti käyttäytymistämme ja valintojamme, niin kauan kunnes rupeamme tiedostamaan tätä. Silloin pääsemme käsiksi meitä ohjaaviin uskomuksiin, joilla ei välttämättä ole mitään todellisuuspohjaa nykyhetkessä. Nämä uskomukset juontavat juurensa kenties kaukaa lapsuudestamme, tai ovat periytyneet edelliseltä sukupolvelta. Se on nykyään tutkittua tietoa, näin tosiaan tapahtuu.

Meitä ei siis ohjaa pelkästään oma alitajuntamme vaan myös aijempien sukupolvien käsittelemättömät pelot ja traumat.

Nämä on mahdollista muuttaa, mutta se vaatii paneutumista ja työtä.

Hyviä työkaluja oman käytöksen muuttamiseen ja ymmärtämiseen on esimerkiksi omat unemme ja niihin tutustuminen, NLP tekniikka, meditaatio ja muut tietoisuusharjoitukset.

Tämä kaikki voi olla pelottavaa mutta myös todella mielenkiintoista. Unelmasi lisäksi voit saada aivan uudenlaisen suhteen itseesi ja tutustua siihen mielenkiintoiseen, äärettömiä mahdollisuuksia sisältävään olentoon, joka todella olet.

2. Uskot enemmän vaikeuksiin kuin voittoihin

Oletko luovuttanut vaikeuksien ilmaantuessa tiellesi?

Ajatteletko, että jokin ei ole tarkoitettu jos se tuntuu vaikealta? Rupeatko soimaamaan itseäsi kun joudut todella kinkkisiin paikkoihin omien valintojesi seurauksena? Ehkä ajattelet, että sinussa on jotain vikaa kun sinulle käy niin. Tai suutut elämälle, ja katkeroidut koska se pisti tiellesi liian isoja esteitä.

Maailma ei laske punaista mattoa jalkoihisi ja pistä tienviittaa osoittamaan oikeaan suuntaan tehden sinun kulkusi mahdollisimman helpoksi. Se ei laita hovimestaria saattamaan sinua sanoen ystävällisesti; ”Kas tätä tietä arvon rouva / herra, kenties haluatte matkalle shampanjaa.”

Tämä kuva toteutuu yleensä siinä kohtaa kun unelmasi on saavutettu. Ja niin sen kuuluu ollakin. Unelmat ovat vaikeita, niiden eteen tehdään töitä ja sen jälkeen nautitaan saavutuksesta. Jos matka olisi helppo, saavutus ei tuntuisi miltään.

Matkalla omiin unelmiin kuulee myös usein kaikenlaista… Ihmiset yrittävät joskus nujertaa sinut sanallisesti, ehkä tiedostamattaan. Ehkä purkaen omaa pahaa oloaan sinuun omista pettymyksistään tai koska heillä on liikaa pelkoja toteuttaakseen omia unelmiaan.

Arvostelijat heijastavat vain omaa negatiivista sisäistä puhettaan sinuun.

Sinun unelmasi ja innostus on sille hyvä kohde.

Ja se on osa arkkityyppisen sankarin matkaa. Olethan nähnyt saman juonikuvion myös elokuvissa.

Vastukset ovat tielläsi siksi, että voit päihittää ne. Tämä on yksi niistä monista esteistä matkalla, jonka kautta sinulla on mahdollisuus löytää oma voimasi. Haasteet ovat todellisuudessa naamioituneita liittolaisiasi oman voimasi äärelle. Käännä ne voitoksi, silloin mikään ei voi pysäyttää sinua.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

3. Et usko tarpeeksi itseesi

Koet voimattomuutta, sanot ettet osaa, etsit tukea itsesi ulkopuolelta sitä saamatta.

Kuulostaako tutulta?

Et uskalla hypätä tuntemattomaan koska ajattelet että siellä on jotain mistä et ehkä selviä.

Sinussa on voimia joista et vielä edes tiedä.

Tulet tietoiseksi omista kyvyistäsi ja voimistasi sitä mukaa kun asetat itsesi alttiiksi haasteille. Usein, viimeiseen asti, ihminen kuitenkin toivoo saavansa tilanteisiin helpon ratkaisun, että joku tulisi ja auttaisi, joku tulisi ja kertoisi miten asiat pitää hoitaa ja mielellään joku tulisi ja tekisi kaiken puolestasi.

Tällaisiä ihmisiä ei useinkaan elämässä ole.

Sitä paitsi kukaan muu ei voi toteuttaa unelmaasi sinun puolestasi. Ja jos voisi, se ei enää olisi sinun unelmasi.

Jos jäät odottamaan, että joku ihminen tulee auttamaan sinua, saatat joutua odottamaan lopun elämääsi. ​Joten parempi aloittaa juuri niillä resursseilla joita sinulla on nyt ja niissä olosuhteissa joissa olet juuri parhaillaan.

Kun lähdet matkalle kohti unelmiasi, auttavia enkeleitä ilmaantuu matkallesi varmasti juuri sopivissa määrin joskus aivan yllättäviltäkin tahoilta mutta sinun on ensin itse sitouduttava unelmaasi ja lähdettävä matkaan.

4. Annat muiden olla enemmän oikeassa

Onko niin, että muiden määrittelemä ”oikein”, ”normaali” ja ”hyvä” sanelee ehdot sinun elämällesi ja sinun unelmillesi ja niiden toteuttamiselle, – tai toteuttamatta jättämiselle? Jos niin miksi? Mikä tekee muiden mielipiteistä arvokkaampia kuin omasi?

Suuri osa ihmisistä tekee työkseen jotain mitä he eivät oikeasti haluaisi tehdä, ehkäpä omien vanhempiensa, pelkojensa tai juurikin sen ”muiden normaalin” määrittelemänä.

Loppujen lopuksi ei ole olemassa siis mitään ”normaalia”, on vain rohkeutta ja pelkoa.

On rohkeutta valita oma, joskus erilaisuudellaan huomiotakin herättävä polku, tai sitten muiden määrittelemänä pelon polku joka vie jonkun muun sanelemana yleisesti hyväksyttyyn ammattiin tai elämäntyyliin.

Omien unelmiensa toteuttamisessa tarvitaan rutkasti rohkeutta kohdata omia pelkojaan. Ja toden totta, molempia, siis pelkojakin, tarvitaan. Eikä kumpikaan katoa mihinkään, ehkä koskaan. Eivät ne pelotkaan. Sinun tulee vain löytää tarpeeksi vahvuutta itsestäsi ollaksesi itsesi turvana, pelonkin hetkellä. Varsinkin silloin kun tuntuu, että teet jotakin mitä yleinen, tai ehkä kenenkään muun käsitys normaalista ei tue.

Uskalla olla mahdollisesti juurikin se epäsovinnainen, ”epänormaali”, hämmästeltävä ja erikoinen, siis oma itsesi. Olemme jokainen uniikkeja, toista samanlaista ihmistä ei maailmassa ole. Vaikka kuinka seuraisimme samaa muotia tai tekisimme samaa työtä, olemme kaikki omia omituisia yksilöitämme.

Sitä pitäisi arvostaa ja juhlia kulttuurissamme avoimesti enemmän, sen sijaan, että yritämme piiloutua samankaltaisuuden taakse.

Kuitenkin meistä lähestulkoon jokainen haluaa lopulta toteuttaa omaa kutsumustaan. Jotkut eivät välttämättä tosin tiedä mikä se on ja haluaisivat löytää sen. Toiset tietävät mutta rohkeus puuttuu. Harmillisesti aivan liian harvalla on toteutukseen asti tarpeeksi rohkeutta.

Ole sinä yksi näistä harvoista, ja onnellisista.

Jos siis tiedät kutsumuksesi, miksi epäilet enää.

Olet itsellesi aina oikeassa, tiedät kyllä mistä pidät, mikä tekee sinut onnelliseksi ja mikä saa liekkisi roihuamaan.

Siispä anna palaa ja toteuta itsesi näköinen elämä!

5. Maailmankaikkeudella on oma aikataulunsa

Asioita ei voi pakottaa, voimme vain valmistella itsemme hyvin siihen mitä tahdomme maailmalta.

Kaikki ei todellakaan ole omassa hallinnassa, ja joskus pitää vain luottaa hyvän onneen. Unelmien toteuttamiseen tarvitsemme rutkasti tahdonvoimaa, periksiantamattomuutta ja oikeanlaista valmistautumista, mutta osansa koko prosessissa on myös selittämättömillä ”sattumilla.” Sattumukset kertovat, että olet oikealla polulla.

Ole avoin eteenpäinvieville yhteensattumuksille, tilaisuuksille joita et tullut ajatelleeksi. Ole oikeassa kohtaa valmis luopumaan siitä mitä itse suunnittelit ja anna elämän johdattaa sinua.

Meillä itsellämme saattaa olla täydelliset suunnitelmat ja tieto siitä miten asiat tulevat menemään, mutta todellisuudessa asiat voivat mennä aivan eri tavalla. Kuitenkin niin, että päädymme samaan päämäärään, vain eri reittejä mitkä olisimme itse valinneet. Emme pienessä mielessämme kuitenkaan tiedä kaikkea, siis paljon mitään, joten on hyvä säilyttää oikeanlainen nöyryys matkalla.

Usein reittivalinnat ja tilanteet yllättävät. Maisemat ja puitteet voivatkin olla paljon upeammat kuin koskaan olisimme voineet kuvitella tai itse valita. Samoin kaikki haastavien tilanteiden tarjoamat opetukset, harvoin sitä tulee ajatelleeksikaan kaikkea sitä mitä matkan varrella tarvitsee vielä oppia erilaisten ihmisten ja tilanteiden avulla, jotta voisi elää omaa unelmaansa todeksi.

Kun tarvitsen apua enkä tiedä miten etenisin, rukoilen. Haen mielenrauhan ja hiljaisuuden meditaation kautta. Joskus minua ohjataan odottamaan kärsivällisesti, joskus on aika edetä.

Opettele hiljentymään ja kuuntelemaan itseäsi ja tilanteita elämässäsi. Kaikella on jotakin opetettavaa sinulle, ja sitä kaikkea tarvitset elääksesi omaa unelmaelämääsi.

Ole kärsivällinen ja luota omaan unelmaasi. Epäonnistut vain silloin kun luovutat ja lakkaat yrittämästä. Nauti tästä hetkestä, olet matkalla kohti unelmaasi, jolla on aivan oma aikataulunsa.

Unelmasi on sinun, kun olet siihen todella valmis.

Artikkelin kirjoittaja Maiju Palin

Maiju Palin on oman unelmaelämänsä koordinaattori, yrittäjä, äiti, kirjoittaja, runoilija, koruartisti ja ikuinen elämänopiskelija. Kirjoittaminen on hänen suurin intohimonsa jota hän saa toteuttaa vapaasti blogissaan käsittelemällä aiheita jotka kokee itselleen merkitykselliksi. Hän kirjoittaa mm. tunnetyöskentelystä, mielenterveysasioista, läsnäolon merkityksestä, luonnosta ja tunteiden alkemiallisesta prosessissta; siitä miten haasteet saa lopulta käännettyä voimavaroiksi. Hyvää elämää ei voi määrittää ulkoa päin vaan jokainen tuntee sen sisimmässään mikä on sitä itselle. Autenttisuus ja itselle uskollisena eläminen on suuri voimavara tässä ajassa. Maiju on harjoitellut näitä taitoja intensiivisesti ja tahtoo tukea kirjoituksillaan myös muita samaan omassa elämässään. Maijun kotisivut löytyvät osoitteesta www.kultainensulka.com.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.