Ajatellaan niin, että vapaus olisi syötävä hyötykasvi ja me olisimme tämän hyötykasvin kasvattajia. Tässä vapauden lyhyt kasvatusopas.

Aluksi meidän pitää tietysti tarkastaa maaperän laatu. Jos haluamme ravinnerikkaan ja maukkaan vapauden, täytyy maaperän olla kunnossa. Vapaudelle ihanteellinen kasvualusta on omat intohimoiset ajatukset.

Kun kasvualusta on kunnossa ja ravinnerikas, vapaus alkaa ottamaan ravinteita kasvualustasta. Vapaus tarvitsee kuitenkin myös ravinteita ulkopuoleltakin, niin kuin muutkin hyötykasvit.

Ulkopuolelta tulee ravinteiden lisäksi valitettavasti myös huonoja asioita, kuten ympäristön saasteita yms. Siksi on tärkeää valita, minkä ympäröimänä vapaus kasvaa. Ja kun tavoitteenamme on kasvattaa luomuvapautta, niin myrkyt tai torjunta-aineet eivät tietenkään tule kysymykseen.

Vapaus kasvaa toisinaan hurjaakin vauhtia ja tähän vaikuttaa eniten juuri kasvattajan omat ajatukset ja intohimon määrä. Jokainen intohimo on kuitenkin vain yksi vapauden ravinne, tämän takia on vapauden kasvatuksessa on hyvin tärkeää, että sitä ruokkisi usealla intohimolla. Näin vapaudesta jälleen saadaan ravinnerikkaampi ja maukkaampi.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Vapauden lyhyt kasvatusopas – vapauden ei tarvitse kuolla

Samalla turvaamme sen, että vapaus saa sopivassa suhteessa kaikkia eri intohimoja, koska jos vapaus saa yhtä intohimoa liikaa, se saattaa viedä vapaudelta liikaa hengitysilmaa ja tukehduttaa sen. Pitää siis muistaa, että vapaus rakastaa hengittää, niinkuin mikä tahansa muukin hyötykasvi.

Jokainen intohimomme on vapaudelle vähän sama asia kuin hyötykasville on vesi, jos annamme liikaa vettä kasville se kuolee, kun annamme sopivasti, se voi hyvin.

Vapaus eroaa muista hyötykasveista siinä, että sen ei tarvitse kuolla, vaan se voi olla aina ja ennen kaikkea kasvaa ikuisesti.

Usealla eri intohimolla luonnonmukaisesti kasvatettu vapaus luo ihanteelliset olosuhteet tavoitteiden onnistuneeseen saavuttamiseen eli menestykseen.

Parhaita vapauden kasvatushetkiä toivottelee,

Jere Rauhamäki

P.S. Normaalisti syömme aika nopeasti kasvattamamme syötävät hyötykasvit, mutta kun vapautta kasvattaa, siitä riittää syömistä loppuelämäksi ja vielä tulevillekkin sukupolville. Jos vapaus ei heti kasva hurjaa vauhtia, suosittelenkin maistelemaan sitä aluksi hieman ja sitten kun kasvu kiihtyy, niin siinä vaiheessa aloittaa ihan syömähommat. Kun vapaudelle antaa ihanteelliset kasvuolosuhteet, sitä ei voi syömällä syödä ikinä loppuun.

Artikkelin kirjoittaja Jere Rauhamäki

Jere Rauhamäki on vapauden kotikasvattaja, unelmien arkkitehti ja useiden muiden asioiden intohimoinen tekijä. Jere julkaisee musiikkia sosiaalisen median alustoilla, löydät hänet Facebookista, Instagramista sekä YouTubesta.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.