Sina oli innoissaan. Hän oli saanut uuden työn koulukuraattorina – tehtävä, joka tuntui merkitykselliseltä ja inspiroivalta. Hän oli työskennellyt aiemminkin kouluissa ja tiesi, miten monikerroksisia nuo pienet yhteisöt saattoivat olla. Roolit, tunnelmat, sisäiset hierarkiat – kaiken sen pystyi aistimaan melkein heti, kun astui sisään.
Ensimmäinen työpäivä koitti. Hänelle oli kerrottu, että aloitus pidettäisiin liikuntasalissa. Sina astui tilaan, jossa opettajat seisoivat pienissä ryhmissä, tuttujen kesken kesäloman jälkeisiä kuulumisia vaihtaen. Hän ei tuntenut ketään. Tuntui, että kukaan ei huomannut hänen saapumistaan. Hän jäi seisomaan salin reunalle, aivan kuin olisi ollut uusi oppilas koulun pihalla välitunnilla, ilman paikkaa ja ilman suuntaa.
Yhtäkkiä rehtori astui sisään ja alkoi puhua lukuvuoden alkamisesta. Kesken kaiken mainittiin, että uusi kuraattori oli aloittanut. ”Sina, sinulla on 30 sekuntia aikaa, kerro itsestäsi.” Sina hätkähti. Kaikki katsoivat häntä. Tilanne oli yllättävä ja sanat piti kaivaa nopeasti esiin. Hän esittäytyi ja sitten mentiin jo seuraavaan aiheeseen. Hetki oli ohi ennen kuin hän ehti edes hengittää syvään.
Kokous päättyi ja ihmiset hajaantuivat ryhmiinsä. Sina jäi seisomaan yksin saliin. Hän ei tiennyt mihin mennä. Kysyttyään asiasta, hänen sanottiin kuuluvan työryhmään, joka kokoontuisi kotitalousluokassa. Hän ei tietenkään vielä tuntenut koulurakennusta tietääkseen, missä kyseinen luokka sijaitsee. Lopulta rehtori kiireissään näytti suunnan luokkaan.
Kun hän saapui perille, kaikki muut istuivat jo paikoillaan. Yksi penkki oli tyhjä. ”Tuo on kuraattorin paikka”, hänelle sanottiin. Hän ei tuntenut olevansa osa ryhmää, vaan kolmion muotoinen palanen, joka palikkapelissä solahti ympyrän muotoiseen koloon muttei kuitenkaan ollut oikeassa paikassa.
Kokemus jäi hänen mieleensä häneen pitkäksi aikaa. Vaikka hän jatkoi työtään, tuo ensimmäinen kohtaaminen jätti jäljen. Se muistutti häntä siitä, miten haavoittuvainen ihminen on astuessaan uuteen, vieraaseen yhteisöön. Turvallisuus ei synny sattumalta – se syntyy siitä, että joku huomaa, ottaa vastaan ja ohjaa.
Hän ymmärsi, ettei yhteisöön liittymisessä ole olemassa liian pientä tekoa. Katse, tervehdys, neuvo – ne voivat olla juuri se, mitä toinen tarvitsee kokeakseen olevansa turvassa.
Yhteisöllinen hyvinvointi luo tilaa kasvulle
Yhteisöpedagogi Sina Silventoinen on kiinnostunut yhteisöistä – siitä, miten ihmiset liittyvät toisiinsa ja millaisia tunteita sekä merkityksiä yhdessä olemisesta syntyy. Hän tietää kokemuksesta, ettei yhteisöllisyys ole itsestäänselvyys. Yhteisön käsite on monille selkeä, mutta yhteisöllisyys sen sisällä on jotain paljon monisyisempää ja henkilökohtaisempaa. Jokainen kokee sen omalla tavallaan, toiselle lämmin katse riittää luomaan kuuluvuuden tunnetta, kun taas toinen kaipaa syvempää yhteyttä ja osallistumista.
Sinaa mietityttää, miten monilla työyhteisöillä ei ole sanoja sille, mitä yhteisöllisyys oikeastaan on. Se tekee siitä vaikeasti tavoitettavan ja vielä vaikeammin kehitettävän. Hän ajattelee, että ilman ymmärrystä ja yhteistä kieltä on haastavaa rakentaa yhteisöjä, joissa jokainen voisi kukoistaa.
Vuosien varrella Sina on huomannut, miten tärkeää on tulla näkyväksi. Kun uusi ihminen otetaan lämpimästi vastaan, hänellä on mahdollisuus kasvaa ja oppia, tuoda esiin omat vahvuutensa. Ja toisaalta yhteisö itsekin rikastuu jokaisesta uudesta jäsenestään. Sina uskoo, että aidossa yhteisöllisyydessä tapahtuu aina kahdenlaista kasvua, yksilön sekä koko ryhmän.
Hän arvostaa erityisesti verkostoitumista – sitä, että erilaiset yksilöt ja yhteisöt voivat kohdata, oppia toisiltaan ja rakentaa yhdessä jotain suurempaa. Sina ei ole halunnut sitoutua tiukasti yhteen rooliin tai määritelmään. Hän näkee oman vahvuutensa siinä, että osaa liittää toisiinsa erilaisia ihmisiä ja näkemyksiä, toimien ikään kuin liimana yhteisöjen välillä. Se on hänen tapansa luoda yhteisöllisyyttä – näkyväksi tulemisen ja yhdessä kasvamisen tilaa.
Vaikka selkeä suunta puuttui, oma polku löytyy silti
Sina ei ole kulkenut suoraviivaista polkua kohti nykyistä ammattiaan. Nuorena hän ei tiennyt tarkasti, mitä haluaa tehdä. Viestinnän opinnot vaihtuivat kymppiluokkaan ja sen jälkeen hän kokeili media-assistentin opintoja ja lukion kautta erilaisia reittejä eteenpäin. Sosiaaliala tuntui järkivalinnalta – ala, jossa töitä riittäisi ja ihmisyys olisi keskiössä.
Vaikka koulutus vei sosionomiksi, työpaikkojen saaminen ei ollut niin yksinkertaista kuin luvattiin. Sina kävi kymmeniä työhaastatteluja ja sai kyllä töitä, mutta harvoin niitä, joita todella haki. Hän liikkui projektista toiseen, nuorisotyöstä lastensuojeluun, ohjaamotyöstä TE-toimistoon. Koko ajan oli töitä, mutta ei selkeää väylää toteuttaa omaa kutsumustaan.
Vasta ensimmäinen vakituinen työ, jonka hän sai 34-vuotiaana opiskelijatoiminnan koordinaattorina, toi pysyvyyden tunteen. Se antoi mahdollisuuden katsoa tulevaan. Hän alkoi pohtia jatko-opintoja ja päätyi hakemaan yhteisöpedagogikoulutukseen. Valinta ei ollut niinkään tietoinen urasiirto, vaan enemmän luonnollinen jatkumo – jotain, mikä tuntui tutulta, läheiseltä ja kutsuvalta. Samalla hän suoritti myös ammatillisen opettajan pätevyyden, johon eräs hänen esihenkilönsä oli aiemmin kannustanut.
Sina huomaa nyt, että hän on kasvanut ammattilaiseksi käytännön kautta. Opinnoissa hän vain sanoitti asioita, jotka olivat jo arjessa totta. Nyt hän toimii pedagogisena valmentajana – roolissa, jossa yhdistyvät hänen taustansa, kiinnostuksenkohteensa ja sydämen asiansa: ihmisten välinen yhteys ja yhteisöllisyyden rakentaminen. Vaikka tie on ollut mutkainen, se on ollut merkityksellinen ja matkan aikana koetut asiat toimivat nyt hänen voimavaranaan.
Miten internet muuttaa yhteisöllisyyden kokemusta?
Sina pohtii internetin ja sosiaalisen median vaikutuksia yhteisöllisyyteen monesta kulmasta. Hänen mielestään erityisesti vähemmistöihin kuuluville ihmisille some on avannut mahdollisuuden löytää yhteisöjä helpommin. Aiemmin yhteisöä olisi voinut etsiä kirjaston ilmoitustaululta, mutta nyt samanhenkiset ihmiset voi tavoittaa nopeasti vaikka eri puolilta maailmaa.
Sina näkee kuitenkin myös varjopuolia. Algoritmit vahvistavat helposti ihmisten omia näkemyksiä ja luovat kuplia, joiden sisälle jääminen voi estää uudenlaisten ajatusten kohtaamisen. Somessa keskustelu myös helposti kärjistyy vastakkainasetteluksi, eikä pohdiskelevalle keskustelulle ole aina tilaa. Hän ajattelee, että yhteisössä turvan kokeminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää olisi myös uskaltaa mennä epämukavuusalueelle ja kohdata erilaisia näkökulmia – asia, joka verkossa voi jäädä puuttumaan.
Työelämässä Sina kokee virkistäväksi sen, että joutuu tekemisiin erilaisten ihmisten kanssa. Se pitää mielen vireänä ja avartaa ajattelua. Verkossa tapahtuva yhteisöllisyys voi olla rikastuttavaa, mutta ei tietenkään täysin korvaa fyysistä kohtaamista. Tunnekokemus, joka syntyy ihmisten välisestä kohtaamisesta, on hänen mielestään vaikeampi saavuttaa verkossa.
Yhteisöllisyys luo toivoa ja rauhaa
Sina haluaa auttaa ihmisiä yhteisöllisyyden rakentamisessa ennen kaikkea omien kokemustensa pohjalta. Hän tietää, miltä tuntuu jäädä yhteisön ulkopuolelle ja kokea siitä syntyvää ikävää tunnetta. Työssään hän näkee jatkuvasti, miten moni opiskelija tai aikuinen ei löydä paikkaansa yhteisössä.
Sina ajattelee, että meillä kaikilla on vastuu toistemme tukemisesta. Yksinäisyys on laajalle levinnyt ilmiö ja yhteisöllisyys voi olla avain sen lievittämiseen. Yhteisössä ihminen voi tulla nähdyksi ja kohdatuksi ja silloin myös omat voimavarat kasvavat. Sina uskoo, että hyvinvoivat yhteisöt ovat ratkaisevan tärkeitä nykymaailmassa, jossa on paljon pahoinvointia ja eriarvoisuutta.
Keskustelu erilaisista näkökulmista ja toisen ihmisen näkeminen rakentavat toivoa ja rauhaa, joita tämä aika kaipaa. Hän muistuttaa, että yhdessä olemme vahvempia ja voimme vaikuttaa enemmän. Sina näkee, että yhteisöllisyyden kautta voi syntyä uutta toivoa etenkin nuorten tulevaisuudenuskoon, sillä maailma tarvitsee enemmän yhteistyötä, avoimuutta ja yhteisiä tekoja, kuin eristäytymistä ja pelkoa.
Sina Silventoista haastatteli Andy Hopi.
Sina Silventoinen | Yhdessä olemme enemmän
Ihmisten välinen vuorovaikutus ja yhdessä tekeminen auttaa yksilöitä kukoistamaan ja voimaan hyvin. Ihminen elää ja kasvaa suhteessa muihin, mutta miten rakennamme yhteisöllisyyttä kadottamatta kuitenkaan oman sydämen ääntä? Millaiset syyt voivat vaikuttaa siihen, etteivät yhteisön jäsenet voi hyvin – tai ettei yhteisöllisyys pääse kukoistamaan?
Yhteisöpedagogi Sina Silventoisella on kokemusta siitä, millaisilla pienillä ja merkityksellisillä teoilla yhteisöllisyyttä voi lisätä omassa elinympäristössään ja miksi se on kaikkien yhteisöjen jäsenten kannalta tärkeää.
TÄYSII 2025 -seminaarin puheessaan Sina tarkastelee hyvinvointia vuorovaikutuksen ja yhteisen tekemisen kautta sekä rohkaisee pohtimaan yhteisöllisyyttä estäviä ja lisääviä tekijöitä. Puheen tarkoituksena on myös auttaa ymmärtämään yksilöiden toimintaa yhteisöissä. Puheen avulla saat näkemystä yksilöiden ja yhteisöjen välisen vuorovaikutuksen merkityksestä rakentaessamme meille kaikille hyvinvoivaa yhteiskuntaa.
