Antti Railio on tullut tutuksi Voice of Finland -voittajana ja rakastetun Raskasta Joulua –kiertueen tähtenä. Antti on voimakasääninen laulaja, jonka tulkinnat ovat koskettaneet herkän suomalaisen rockmusiikin ystäviä jo vuosien ajan. Antti ehti olla useammassa yhtyessä ennen soolouransa aloittamista. Hän toimi mm. power metal yhtye Celestyn laulajana vuodet 2003-2009. Vuonna 2007 hän osallistui Suomen Idols 2007 -kilpailuun yltäen semifinaaleihin asti. The Voice of Finland oli läpimurto, joka teki Antista tunnetun viihdemaailmassa.
Tälle matkalle haasteitaan toi Antin kamppailut kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa. Jo nuoruusvuosista asti vaivannut masennus loi varjoja niin yksityiselämään kuin laulajan uran luomiseen. Masennus sai Antin hukkaamaan lähes 10 vuotta elämästään, sillä välillä hän eli viikkoja sängyn pohjalla maaten. Hänen oli vaikea nähdä merkitystä elämässään tai löytää päämäärää, johon tähdätä. Kun hän alkoi puhua haasteistaan avoimesti vuonna 2015, alkoi matka kohti tasapainoa. Asian tuominen julkisuuteen oli Antille iso askel. Halu olla paras mahdollinen isä lapsilleen, tuki Antin matkaa vaikeuksista kohti valoa.
Uusi heijastui myös muualle elämässä. Antti motivoitui laittamaan myös terveyttään kuntoon. Hän treenasi kuntovalmentajan opastuksella samalla kun muutti elämäntapansa terveellisemmiksi. Kun oman hyvinvointi on kunnossa, voi olla parempi isä lapsilleen. Elämänmuutoksen myötä Antti sai virtaa, masennus väistyi ja hänen painonsa tippui yli 80 kiloa.
Vuoden 2014 ”Vieras maa” -menestysalbumin ja vuonna 2016 julkaistun ”Samaan marmoriin” -hitin myötä Antti on kiertänyt maata ahkerasti esiintyen niin suurilla festivaalilavoilla kuin intiimeissä keikkapaikoissakin. Laulaja esittää tuotantonsa rakastetuimpia kappaleita ja huolella valittuja lainabiisejä soolona, duona sekä bändin kanssa.
Tutustu Anttiin: Verkkosivut / Facebook / Instagram / X / YouTube
Antti Railio | Askeleet kohti avoimempaa ja ehjempää minää
Mielenterveyden haasteista ei monesti uskalleta puhua pelon, häpeän tai leimaamisen vuoksi. Monet oppivat piilottamaan haasteensa ja selviytymään yksin. Häpeä ja sulkeutuneisuus voivat johtaa sosiaaliseen vetäytymiseen tai elämästä saattaa muodostua suorittamista ja tavoitteiden jahtaamista.
TÄYSII 2016 -seminaarin puheessaan Antti käy läpi oman elämänsä demonit peilaten ihmisyyttä omien kokemustensa kautta. Suuret vastoinkäymiset ovat näyttäneet hänelle myös kasvattavat voimansa. Antti kertoo rohkeasti ja koskettavasti oman kasvutarinansa kohti avoimempaa ja ehjempää elämää.
Tilaa kaikki TÄYSII 2016 -seminaarin puheet katsottavaksesi videotallenteina tästä.


