Eevi Vuoristo on tamperelainen lyhytterapeutti, pariterapeutti, kouluttaja ja kirjailija. Ennen kaikkea hän on ihminen, jonka elämä ei ole kulkenut oppikirjojen mukaan, ja ehkä hyvä niin, sillä ilman kriisejä hän ei olisi luultavasti pysähtynyt kohtaamaan itseään syvemmin. Sillä matkalla Eevistä tuntuu todelta ja oman tuntuiselta olla edelleen.
Eevissä elää pikkuinen kapinoija, joka uskoo, että itsetuntemuksen ei tarvitse olla liian ryppyotsaisen vakavaa. Eeville tuntuu omalta käsitellä itsetuntemuksen teemoja niin, että syvyys ja keveys yhdistyy.
Hän ei pelkää käsitellä vaikeita ja varjoisiakin teemoja ja se mitä monesti asiakkailtaan kuulee, on, että he uskaltavat Eevin kanssa katsoa sellaisia aiheita turvassa, joihin on liittynyt paljon häpeää, ahdistusta ja epävarmuutta. Sitä Eevi haluaa olla, ihminen ihmiselle. Sillä hän tietää itsekin miltä tuntuu, kun kokee olevansa jotenkin viallinen tai liikaa.
Eevi on kirjoittanut kirjat Tunne itsesi parisuhteessa (Otava / Hidasta elämää -kirjaperhe, 2021), Ymmärrä itseäsi, ymmärrä suhteitasi (Otava / Hidasta elämää -kirjaperhe, 2020) sekä Ole itsellesi armollinen (Otava / Hidasta elämää -kirjaperhe, 2018).
Tutustu Eeviin: Kotisivut / Facebook / Instagram / YouTube
Itsetuntemus on saakelin HOT
Me kaikki tulkitsemme joskus toisiamme väärin ja kysyy tervettä nöyryyttä käsitellä väärinkäsityksiä ja uskaltaa myöntää olleensa väärässä. Parisuhteen kipuilut herättävät usein epäonnistumisen sekä ahdistuksen tunteita ja niistä käsin saatamme alkaa reagoimaan tavoilla, jotka sabotoivat tilannetta. Onneksi myös turvallisempia keinoja voi oppia.
Pariterapeutti Eevi Vuoriston elämä ei ole kulkenut oppikirjojen mukaan, ja ehkä hyvä niin, sillä ilman kriisejä hän ei olisi luultavasti pysähtynyt kohtaamaan itseään syvemmin. Hän ei pelkää käsitellä vaikeita ja varjoisiakin teemoja.
TÄYSII 2026 -seminaarin puheessaan Eevi muistuttaa, että parisuhteessa triggeröitymistä ei voi täysin estää. Onkin viisasta opetella taitoja, joilla näitä tilanteita käsitellään – ja mielellään vielä minimikivun periaatteella. Saat käyttöösi työkalun, joka rauhoittaa tilanteita, jotka muuten voisivat eskaloitua pahasti. Tämä työkalu säästää sinua pitkittyneiltä kiistoilta ja etääntymiseltä kumppaniisi.
Parisuhde voi olla parhaimmillaan hyvin eheyttävä suhde
Parisuhde on kuin heijastinvalo haavoittuvaisiin kohtiimme, se tekee usein näkyväksi haavamme, pelkomme ja reaktiomallimme. Parisuhde voi surullisimmillaan olla turvaton, kuin hiekkapaperilla haavoja hiertävä. Parhaimmillaan parisuhteesta voi kasvaa turvallinen ja hyvin eheyttävä suhde, jossa on tilaa tulla kuulluksi ja nähdyksi omana itsenään. Kukaan toinen ei voi meitä pelastaa, mutta voi kulkea vierellä kun kohtaamme itse omat mörkömme.
Itsetuntemuskouluttaja, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja pariterapeutti Eevi Vuoristo on läheisriippuvuudesta ja rakkausaddiktiosta toipuva pariterapeutti.
TÄYSII 2022 -seminaarin puheessaan Eevi avaa niitä teemoja, jotka ovat keskeisiä turvallisen ja eheyttävän suhteen luomisessa.



