Kulttuurimuotoilija Jaakko Viitala on kohottavien kohtaamisten ja virtaavan vuorovaikutuksen ammattilainen, joka on työskennellyt erilaisten ihmisten kanssa vauvoista vaareihin, mummuista mukeloihin. Hän on toiminut opettajana, ohjaajana, ajattelijana ja johtajana niin kunnallisissa kuin kolmannen sektorin tehtävissä. Oppimisen ja koulutuksen ammattilaisena hän pyrkii synnyttämään yhteyden – paitsi itsensä ja kuulijoiden välille – myös kuulijoiden kesken.
Jaakko on kotoisin Pohjois-Satakunnasta, Karviasta, josta lähti opiskelemaan Helsinkiin, päätyäkseen perheenisäksi kotimaakuntaansa Poriin. Näistä maisemista nousevat teemat myös häneen puheeseensa. Jaakko on elinikäinen oppia, joka havukka-ahomaisesti tarkkailee eloa ja maailmaa tehden siitä omanmoisiaan tulkintoja. Näitä ajatuksia voi lukea useammasta blogista ja nykyään Jaakko toimii myös kolumnistina.
Erityisen tärkeää Jaakolle ovat ylisukupolviset kohtaamiset, joissa on kaikista suurin potentiaali uuden oppimiselle – molempiin suuntiin. Niissä kohtaamisissa kurotetaan oman kuplan ulkopuolelle. Puheessaan Jaakko käsitteleekin yhteyden syntymisen teemaa neljän eri sukupolven kohtaamisissa, ja siksi läsnä on myös elämän rajallisuus, joka tekee yhteydestä merkityksellisyyden ytimen.
Kun Jaakko valmistui kasvatustieteen maisteriksi, hän suuntasi työelämään koulutuksen tuomalla asiantuntijuudella tietopohja edellä. Pian hän kuitenkin huomasi, että ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa tärkeintä ei olekaan itse asia vaan ihminen.
Peruskoulun lisäksi Jaakko on työskennellyt myös kolmannella sektorilla, mielenterveyden, vammaistyön ja kulttuurin parissa. Uusimpana aluevaltauksena Jaakko opiskelee parhaillaan ratkaisukeskeistä lyhytterapiaa, joka on tuonut taas uusia tapoja kohdata ihmisiä ja synnyttää yhteyksiä.
Mulle on samantekevää, osaatteko te matematiikkaa vai ette
Useimmissa – tai ainakin useissa – työelämän ja arjen vuorovaikutustilanteissa ihmisten välillä on jokin heidät yhteentuonut asia, jossa kummallakin on omia tavoitteitaan. Usein kohtaamisissa korostuu asiasisältö, varsinkin etäpalavereissa usein ilmeiden aistiminen, tilannekomiikka ja ylipäätään huumori jäävät vuorovaikutuksesta pois. Ihmiset unohtuvat, kun asiasta tulee tärkeintä. Joskus se on ihan suotavaa ja paikallaan, mutta monissa tilanteissa pitää pyrkiä vaikuttamaan ihmisiin ja koskettamaan heitä.
TÄYSII 2023 -seminaarin puheessaan kulttuurimuotoilija ja opettaja Jaakko Viitala kertoo, miten hän meni 25-vuotiaana vastavalmistuneena opettajana koko koulua haastaneen ysiluokan eteen opettamaan matematiikkaa erittäin arvostetun ja pitkäaikaisen opettajan saappaisiin. Yrittäessään keskittyä tiukasti matematiikkaan ilman, että kohtasi oppilaat ihmisinä, nämä torjuivat sekä Jaakon että matematiikan. Yhteyden syntyminen vaati rajun yhteisen kokemuksen, joka jätti elinikäiset muistot ja koskettaa tänä päivänä. Jaakko pyrkii jakamaan tarinaansa, jotta kuulijat osaisivat elämässään tarttua tilaisuuksiin kohdata ihminen ihmisenä.
Tutustu Jaakkoon: Kotisivut