Maaret Kallio on psykoterapeutti, luennoitsija, tietokirjailijana ja kolumnisti, joka kokee kaiken työnsä tärkeimmäksi tavoitteeksi auttaa ihmisiä ja tuottaa ymmärrystä ihmismielen ja ihmissuhteiden monimutkaisuuksiin. Hän on myös tunnekeskeinen pariterapeutti, seksuaaliterapeutti, mindfulness-ohjaaja, työnohjaaja ja sosionomi.

Maarit valloitti viisaudellaan katsojien sydämet toimiessaan asiantuntijana huippusuositussa Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa. Ihmisen mieli ja ihmissuhteet ovat kiinnostaneet häntä lapsesta saakka. Maaret ei lakkaa ihmettelemästä ihmismielen kykyä sopeutua mielettöminkin keinoin vaikeisiin olosuhteisiin. Erityisen kiehtovaksi hän kokee läheisyyden ja itsenäisyyden teemojen toistumisen niin vanhemmuudessa, parisuhteessa, seksuaalisuudessa kuin terapiatyössä.

Työssään psykoterapeuttina, kouluttajana ja tietokirjailijana Maaret on saanut koskettaa ja tulla kosketetuksi monenlaisten kertomusten äärellä.

Tutkittu tieto, herkkää inhimillisyys sekä viisasta realismia kunnioittavat arvot toimivat Maaaretin työn kompassina. Hänen tavoitteenaan on olla osana rakentamassa inhimillisempää yhteiskuntaa ja luoda ymmärrystä ihmismielen ja ihmissuhteiden maailmaan.

Maaret toimii kolumnistina Helsingin Sanomissa ja hän on kirjoittanut mm. kirjat ”Lujasti lempeä” (WSOY, 2016), joka ohjaa hyvään elämään ja ”Lujasti lempeä: mielen työkirja” (WSOY, 2018), joka antaa konkreettisia keinoja ja harjoituksia hyvinvoivan mielen ja hyvän elämän tavoittamiseksi sekä Inhimillisiä kohtaamisia (WSOY, 2017), joka ohjaa opettelemaan itsemyötätuntoa ja inhimillisen elämän voimaa. Hän on kirjoittanut yhdessä Osmo Kontulan kanssa kirjan ” Happy end” (WSOY, 2016), jossa paljastetaan onnellisen ja seksuaalisesti vireän parisuhteen salaisuus. Lisäksi hän on kirjoittanut monia muita julkaisuja sekä mm. seksuaali- ja tunnekasvatuksen tueksi kirjoitetun” Onnikujan kaverukset” (Väestöliitto, 2014) satukirjasarjan.

Lujasti lempeä ja viisaasti vaativa elämä

Haluatko olla parempi ihminen? Saada elämäsi muuttumaan yhä täydellisemmäksi? Tahdotko eroon negatiivisista tunteista ja tavoittaa timanttisen onnellisuuden? Ehkä ei kannattaisikaan, etenkään, jos mielii tavoittavansa kestävästi tasapainoisemman mielen ja inhimillisemmän elämän. Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio johdattaa kuulijan kohti aidon, inhimillisen elämän tuntua, jossa ihmiselämään kuuluvat epätäydellisyys, riittämättömyys ja hankalatkin tunteet saavat jalansijaa. Kallio yhdistää ajattelussaan kolikon kaksi puolta: sekä lempeyden ja myötätunnon itseään kohtaan että lujuuden, joka vaatii viisaasti kurittamatta, mutta luovuttamatta. TÄYSII 2016 -seminaarin puheenvuorossaan Kallio ei lupaa nopeaa muutosta, eikä uutta superminuutta, mutta vankkaa näkemystä inhimillisen ihmisen rajoista ja voimista.

Koostekuva TÄYSII 2016 -seminaarin puhujista

Tutustu Maaret Kallioon: Kotisivut / Facebook / Instagram / Twitter