Maaretta Tukiainen | Tietokirjailija

Maaretta Tukiainen on tietokirjailija, mentori ja muutosvalmentaja. Hän haluaa inspiroida ihmisiä löytämään merkityksen ja uskon inhimilliseen kasvuun ja yhdessä tekemisen iloon.

Työelämässä Maaretta on tehnyt pitkän uran media-alan johtotehtävissä, muun muassa Sub-kanavan johdossa. Hän on myös blogannut Huffington Postille. Maaretta kuuluu myös Suomen tietokirjailijat ry:hyn.

Nykyään Maaretta toimii oman yrityksensä kautta ja hänellä on monia yhteisiä hankkeita. Asiakkaiden onnistuminen haluamassaan muutoksessa on hänelle henkilökohtaisesti tärkeää. Maaretta yhdistelee työssään eri alojen menetelmiä. Koulutukseltaan hän on kasvatustieteen maisteri ja sisustusarkkitehti. Hän on lukenut myös elokuva- ja tv-tiedettä. Valmennustyöhön hän on pätevöitynyt NLP Associate Trainer, LCF Life Coach ja International Certified Coach –menetelmin.

Muutos on tänä päivänä jatkuvaa. Se edellyttää organisaatioilta uudenlaisia taitoja. Maaretan kehittämät Hyvän mielen työkalut kokoavat yhteen positiivisen psykologian tutkimustulokset helppokäyttöisessä muodossa. Niiden avulla työyhteisö voi hyvin. Hänen unelmansa on, että hyvän mielen taidoista tulisi Suomessa jonain päivänä jokamiestaitoja.

Kirjailijana Maaretan sytyttää halu luoda uutta. Kautta aikojen ihminen on ammentanut voimaa tarinoista. Kirjojen kautta hän haluaa tuoda maailmaan toivoa ja tietoa. Tarinat välittävät myös tunteita. Parhaissa tarinoissa tieto, taito ja tunne yhdistyvät ainutkertaiseksi merkitykseksi ja sellaisia Maaretta haluaa omalla työllään luoda.

Maaretan kirjallinen tuotanto on runsas. Hän on kirjoittanut mm. ”Tärkeintä tänään” (Tuuma-kustannus, 2019), jossa elämää tarkastellaan elämän, yksittäisen viikon sekä päivittäisen toiminnan tasolta, sekä ”Hyvän mielen taidot” (PS-Kustannus, 2016), jonka rinnalle on syntynyt ammattilaisille suunnattu ”Hyvän mielen tehtäväpakki ammattilaisille”, ”Hyvän mielen kortit” sekä ”Hyvän mielen vuosi” –tehtäväkirja, joka tarjoaa tehtäviä hyvän mielen taitojen harjoitteluun ja kulkee rinnalla koko vuoden.

Sankarin matka – käänteentekevä muutos

Media pursuaa sankaritarinoita. Ryysyistä rikkauteen! Erosta uuteen onneen! Epäonnistujasta maailmanmestariksi! Näihin tarinoihin on helppo suhtautua kyynisesti. Mitä tekemistä niillä on meidän tavallisten suomalaisten elämässä? Inspiroivassa puheenvuorossaan kirjailija ja muutosvalmentaja Maaretta Tukiainen valottaa, miten ihmiskunta on hyödyntänyt sankarimyyttiä halki historian. TÄYSII 2016 -seminaarin puheenvuorossaan Maaretta avaa kymmenen askelta, joiden avulla kuka tahansa voi valjastaa sankarin matkan henkilökohtaisen kasvun tueksi. Omassa elämässään Maaretta on joutunut kohtaaman syvimmät pelkonsa – ja rohkaisee meitä muita tekemään saman. Kun pelosta päästää irti, valtava määrä energiaa vapautuu käyttöön. Lopputuloksena on käänteentekevä muutos.

Koostekuva TÄYSII 2016 -seminaarin puhujista

Tutustu Maarettaan: Kotisivut / Facebook / Instagram / Twitter / YouTube