Mikko Kuitunen on kolmesti Suomen parhaaksi keskisuurten sarjan työpaikkana palkitun tamperelaisen IT-yritys Vincit Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Vincit on saanut myös Great Place to Work –instituutti myöntämän Euroopan paras työpaikka –tittelin.

Mikon ensimmäiset johtajakokemukset ovat partiosta. Hän oli vilkas lapsi, joka sai tehtäväkseen opettaa 12 pojalle solmujen tekoa. Hänen tarvitsi keksiä joku keino, jolla saada solmujen opettelu mielenkiintoiseksi. Sieltä asti Mikko on ymmärtänyt, että asioiden tekemiselle pitää olla joku syy.

Mikko oli vain 26-vuotias, hyväpalkkaisessa työssä ja uraputkessa kansainvälisessä ohjelmistofirmassa, kun hän irtisanoutui ja päätti perustaa yrityksen, jonne ei harmita mennä töihin.

Mikko on motivoiva ja innostava johtaja, jolle kaiken toiminnan pohjana ovat tyytyväiset työntekijät. Työntekijät ovat yksilöitä ja jos heitä johdetaan kaikkia samalla tavalla, häviää iso osa onnistumisen potentiaalista. Vincitissä poikkeuksellista on, että esimerkiksi esimiehiä ei ole ja tiimit johtavat omaa työtään. Tällä vältetään se, että työtehoa hukkaantuisi siihen, että ihmisiä harmittaa huono johtaminen. Johtamiskulttuurissa oleellista on se, että yrityksessä työntekijöitä kohdellaan yksilöinä ja heitä kannustetaan itsensä johtamiseen.

Mikko on palkittu johtamistaidoistaan ja hänellä on palava halu muuttaa työelämää ihmislähtöisempään suuntaan. Mikon ideologia on, että liikevaihdon kasvun sijaan pitäisi tavoitella asioita, jotka mahdollistavat kasvun ja kehittymisen. Hän keskittyy työssään osallistuvaan johtamiseen sekä ihmisten motivaatioon.

Mikko Kuitunen on kolmesti Suomen parhaaksi keskisuurten sarjan työpaikkana palkitun tamperelaisen IT-yritys Vincit Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Hän on motivoiva ja innostava johtaja, joka perusti yrityksen, jonne ei harmita mennä töihin. Hänet on palkittu johtamistaidoistaan ja hänellä on palava halu muuttaa työelämää ihmislähtöisempään suuntaan. Mikon ideologia on, että liikevaihdon kasvun sijaan pitäisi tavoitella asioita, jotka mahdollistavat kasvun ja kehittymisen. Hän keskittyy työssään osallistuvaan johtamiseen sekä ihmisten motivaatioon.

Mitä mokaaminen vaatii – uskallatko sinä olla rehellisen avoin?

Ihmisen keskeinen kyvykkyys on taito ottaa opiksi sekä onnistumisista että virheistä. Liian tavallista on, että mokia peitellään, niistä ei kerrota eikä keskustella avoimesti ja rakentavasti. Yritysjohtaja Mikko Kuitunen toteaa, että organisaatioissa pelätään mokien suoria tai epäsuoria vaikutuksia omaan arvostukseen tai urakehitykseen. Ilman mokia olisi kuitenkin jäänyt syntymättä aika paljon tärkeitä juttuja, kuten antibiootit, röntgen sekä samppanja. On löydettävissä kosolti muitakin vastaavia esimerkkejä, joita yhdistää mokaajan kyky olla rehellisen avoin mokan edessä. Menestys ei kuitenkaan synny pelkästään mokailemalla. TÄYSII 2018 -seminaarin puheenvuorossaan Kuitunen kertoo, kuinka erityinen menestystekijä on kyky tehdä mokista voimavara ja polttoainetta oppimiselle. Mikko Kuitunen on yhdessä Mika Sutisen kanssa puristanut yksiin kansiin niin mokaamiseen liittyvät yksilötason haasteet kuin myös filosofiansa oppivan organisaation johtamisesta.

Koostekuva TÄYSII 2018 -seminaarin puhujista

Tutustu Mikkoon: Kotisivut / Instagram / Twitter