Teemu Syrjälä on luennoitsija, kirjailija ja suosittujen Miesten viikonloppujen järjestäjä, jonka opiskelun ja tutkimuksen pääpainona on ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi. Tanssi, luonnollinen liike ja inspiroivat ihmiset ympärillään hän auttaa kokoamaan kehon, mielen, seksuaalisuuden ja sielun yhteyden; lempeästi ja suvaitsevaisesti.

Teemu pysähtyi pohtimaan ravintoa ja hyvinvointia, kun oma isä kuoli sydänkohtaukseen nuorena miehenä. Tämä herätteli Teemun ajattelemaan omaa vaikutusta jaksamiseen. Se sysäsi hänet miettimään arvojaan, hankkimaan koulutuksen liikunta-alalta ja ymmärtämään oman kehon toimintoja.

Teemun intohimona on elämä. Hän on Kuusamon kasvatti, jolle luonto, luonnonmukaisuus sekä rakkaus tekemiseen ja ilmentämiseen on elämäntyö. Matkan varrella luontoyhteys on tullut entistä tärkeämmäksi, sen antaessa oppia kaiken aikaa yrttien, kasvien ja villiruokien muodossa. Kansanperinteet, tutustuminen eri maiden alkuperäiskulttuureihin, itämäinen ymmärrys, sekä länsimaalainen lähestymistapa hyvinvointiin ovat yhtälö, joka antaa kokonaisvaltaisen näkemyksen kehon, mielen ja sielun yhteisvaikutuksesta ihmiselle.

Teemu on kirjoittanut kirjat Miehen vuoro tuntea (Otava, Hidasta elämää 2020) ja Elinvoimaisen miehen kirja (Otava, Hidasta elämää 2017), sekä Seksuaalisen nautinnon kortit. Miehen vuoro tuntea on kirja miehille ja heille, jotka haluavat ymmärtää miehiä. Kirja tarjoaa roolimallin niille, jotka kaipaavat vahvempaa yhteyttä omiin tunteisiinsa. Se opettaa puhumaan tunteista. Ja kuinka olla mies nykymaailmassa. Elinvoimaisen miehen kirja on matkakertomus miehen terveyteen, rakkauteen ja seksuaalisuuden ihmeelliseen maailmaan. Kuinka tuoda näihin asioihin enemmän tietoisuutta ja ymmärrystä, ja sitä kautta kasvaa vahvemmaksi mieheksi, tasapainoisemmaksi isäksi sekä rakkaudellisemmaksi kumppaniksi. Seksuaalisen nautinnon kortit auttavat sinua lähemmäksi itseäsi ja nauttimaan kehostasi.

Ala elää elämää, joka tuntuu merkitykselliseltä – sekä sinulle, että yhteisöllesi

Vaikka tiedät asioita jo aivan loputtomasti, et silti ota niitä käyttöösi. Mutta miksi et? Hyvinvointivalmentaja, mentori ja kirjailija Teemu Syrjälä tietää syyn, koska ei itsekään ole uskaltanut usein niin tehdä. Mutta jos me haluamme elää elämää, joka tuntuu merkitykselliseltä, meidän täytyy lopettaa itsellemme valehtelu, kohdata elämän realiteetit ja ruveta hommiin. TÄYSII 2021 -seminaarin puheessaan Teemu painottaa, että elämän kuuluu tuntua. Sen sijaan, että välttelet elämää, rakastu siihen kokonaisuudessaan. Elämä on tarkoitettu jaettavaksi, joten meillä on hyvä ensin olla jotain jaettavaa. Teemu Syrjälä on kirjoittanut kirjat Elinvoimaisen miehen kirja ja Miehen vuoro tuntea. Hän ohjaa myös suosittuja miesten viikonloppuja ja kannustaa ihmisiä palaamaan ihmisyydessä juurille.

Koostekuva TÄYSII 2021 -seminaarin puhujista

Rohkeuden kautta voi kasvaa rakkauteen

Jokunen vuosi sitten Teemun pysäytti lause “Elämämme laatu määrittyy ihmissuhteidemme laadusta”. Silloin hän ymmärsi, että terveys, hyvinvointi ja merkityksellisyys elämässä kumpuaa hyvin pitkälti niistä tärkeimmistä ihmissuhteista, joita meillä elämässä on. Meillä on paljon uskomuksia siitä mitä ansaitsemme tai emme ansaitse ihmissuhteilta, rakkaudelta ja parisuhteilta. Monet näistä uskomuksista eivät tuo meille merkityksellistä elämää, eikä sitä paljon puhuttua rakkautta. Tästä syystä Teemu haluaa TÄYSII 2018 -seminaarin puheenvuorossaan jakaa miehen näkökulmasta asioita, työkaluja ja ajatuksia siitä, kuinka rakkautta voi opetella ja kuinka ihmissuhteiden laatuun todellakin voi vaikuttaa. Merkityksellistä elämää voi opetella ja usein se tapahtuu rohkeiden valintojen kautta.

Koostekuva TÄYSII 2018 -seminaarin puhujista

Tutustu Teemuun: Kotisivut / Facebook / Instagram / Twitter / YouTube

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin puheet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.