Kuvitellaan seuraava tilanne kuvaamaan hetkeä, jossa asenteen valinta korostuu.

On maanantai ja kokonainen työviikko edessäsi.

Olet kotona työttömänä ja kaipaat töihin.

Sait murskaavaa kritiikkiä tekemästäsi työstä, vaikka panostit siihen paljon.

Kerrot uudesta ideastasi ulkopuoliselle ja saat myöhemmin kuulla, että ideasi on kopioitu käyttöön sellaisenaan.

Tärkeän tavoitteesi äärellä kuulet selkäsi takana puhuttavan, että onnistumiseesi ei uskota.

Millaisen asenteen näissä hetkissä valitset?

Voisiko asenteen valinta onnistua samaan tapaan kuin vaatteiden valinta?

Aamuisin päiväsi alkaa luontevasti seisomalla vaatekaappisi edessä pohtien, mihin vaatteisiin tänään pukeutuisit. Valitset kokonaisuuden, joka sopii päivän aikana eteen tuleviin tilanteisiin, tuntuu päällä hyvältä ja antaa suojan niille osille vartaloasi, joita et halua esitellä ja toisaalta korostaa juuri niitä puolia itsessäsi, joita toivotkin.

Miltä tuntuisi kuulla, että voit valita joka aamu myös asenteesi samalla tavoin? Seisten asenteita pursuavan kaapin edessä, suunnitellen päiväsi kulkua ja sujauttaen yllesi juuri sellaisen asenteen, joka tänään siivittää sinut parhaaseen mahdolliseen tunnelmaan!

Asenteesi ratkaisee aina lopulta sen, millaisena kohtaamasi tilanteet näyttäytyvät. Asenteesi on kuin ohjelma, jonka lataat mielesi koneelle. Se toimii joko kannustaen ja rohkaisten tai latistaen ja energiaa kuluttaen. Se voi joko ruokkia jaksamistasi tai nakertaa sitä pala palalta.

Elämäsi muokkaamisessa, voimakkain työkalusi on aina oma asenteesi. Se määrittelee lopulta sen, minkä koet itsellesi maailmassa mahdolliseksi. Sinua voidaan arvostella, pesästäsi voidaan imuroida viimeisetkin tuhkat, mutta asennettasi ei kukaan voi varastaa, ellet itse sitä mahdollista.

Asenteen valinta voi tähdätä jotain kohti tai jostain pois

Valitsetko asenteesi onnistuaksesi vai välttääksesi epäonnistumisen? Valinnallasi on huikea vaikutus siihen, miten kohtaat eteen tulevat haasteet. Jos valitset onnistumisen asenteen, valitset voittajan ja selviytyjän asenteen. Huomiosi keskittyy tällöin mahdollisuuksiin ja siihen, mihin kaikkeen pääset tänään vaikuttamaan. Uskallat haastaa itseäsi ja uskallat kurkistaa myös laatikon ulkopuolelle.

Jos valitset asenteen, jonka päämäärä on lähinnä välttää epäonnistumiset, valitset pelosta käsin. Pelko lamauttaa ja kaventaa näkökulmia. Haluat suojautua ja varautua taisteluun, turvata selustasi. Tällöin päiväsi tapahtumat myös näyttäytyvät helposti uhkina tai taisteluina, ja tehtävän on selvitä niistä jotenkin.

Omassa kirjahyllyssäni yksi suosikkikirjoistani on Ilkka ja Harri Virolaisen teos Mielen voima urheilussa (Viisas elämä, 2017). Palaan kirjan oppeihin usein. Kirja nimensä mukaisesti keskittyy puhumaan huippu-urheilijoista, heidän fokusoitumisestaan ja voittaja-asenteestaan, mutta itse näen kirjan samalla loistavana asenneoppaana kenelle tahansa meistä: sinulle tuore tai kokeneempi yrittäjä/työntekijä, sinulle suuria vaikeuksia kohdannut, ja sinulle, jolla on edessäsi jokin merkittävä tavoite.

Kirjassaan Virolaiset viittaavat tutkimukseen (David Fletcher, Mustafa Sarkar ja Graham Jones, 2012), jossa etsittiin voittajia yhdistäviä tekijöitä. Poimin tähän nuo tekijät sellaisenaan vain tummennettujen otsikoiden osalta, mutta sovellan niiden kunkin sisällön perustuen omiin kokemuksiini. Tämä alleviivaa sitä, että nämä tekijät eivät todellakaan rajoitu vain pelikentille ja -kaukaloihin, vaan toimivat työkaluina kenelle tahansa, joka haluaa valjastaa itseensä voittajan asenteen!

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Positiivisuus, harjoittelu & toiminta

1. Positiivisuus. Pyri löytämään jokaisesta tilanteesta jotain positiivista. Jokin sellainen näkökulma, joka tukee, kannattelee ja antaa uskoa tulevaan. Älä kiellä ikäviä tunteita, mutta älä jää niihin myöskään vellomaan. Optimistinen luottamus tulevaan avaa mielesi kohtaamaan mahdollisuuksia laajemmin ja tunnet itsesi tästä syystä jopa onnekkaammaksi.

2. Harjoittelu. Hyväksy harjoittelun merkitys. Kukaan ei synny, eikä kuole valmiina. Koko elämän mittainen aika on täynnä kasvua, uuden oppimista ja itsesi kehittämistä. Hyväksy hetki, jolloin olet harjoittelija ja kun olet osaaja, hyväksy se, että voit silti aina kehittyä paremmaksi. Tärkeintä ei aina ole päämäärä vaan myös tehty matka.

3. Toiminta (kilpailu)tilanteessa. Kun on aika toimia, toimi rohkeasti! Aktiivinen asioiden edistäminen ja liikkeellä pysyminen pitää yllä tunnetta, että osaat, voit vaikuttaa ja olet merkityksellinen. Rohkeus ei ole sitä, ettei pelota, rohkeus on toimimista pelosta huolimatta.

4. Toiminta (kilpailun) jälkeen. Analysoi tehtyä niin objektiivisesti kuin se suinkin on mahdollista. Älä etsi vain kritiikkiä vaan uskalla myöntää myös hetket, jolloin olit huikea! Näe tilanteet, joissa teit parhaasi ja joissa voisit vielä parantaa. Kiitä itseäsi ja uskalla levätä. Älä syyttele, vaali armollisuutta itseäsi ja muita kohtaan. Koska olet tehnyt jo jotain, olet askeleen edellä niitä, jotka eivät vielä ole edes aloittaneet.

Motivaatio, itseluottamus, keskittyminen & tuki

5. Motivaatio. Motivaatio on kuin sisäinen tuli, joka ohjaa toimintaasi sellaisten unelmiesi suuntaan, jotka koet itsellesi tärkeiksi. Motivoituneena oikea asenne on helppo pitää yllä ja onnistumiset seuraavat toisiaan.

6. Itseluottamus. Itseluottamus vaatii oikeaa asennetta mitä suurimmissa määrin. Tunnista oman tekemisesi ja tavoitteesi merkitys itsellesi, ympäröiville ihmisille ja koko yhteiskunnalle. Tee tekoja, jotka ruokkivat itseluottamustasi ja onnistumistasi. Onnistumiset lisäävät onnistumisia ja hyvän kehä vahvistaa itseluottamuksen tunnetta entisestään.

7. Keskittyminen. Keskitä voimasi ja toimintasi siihen, mikä juuri siinä hetkessä on tärkeää. Älä suurentele omia tai muiden odotuksia, älä kuormita itseäsi liian suurilla vaatimuksilla vaan tee se, mikä käsillä on, niin hyvin kuin pystyt. Voima kasvaa sanomalla tarvittaessa ”ei”, ei kumartelemalla joka suuntaan sanomalla ”kyllä”.

8. Sosiaalisen tuen saaminen. Ympäröi itsesi ihmisillä, joissa virtaa ilon ja valon energia! Hakeudu heidän seuraansa, jotka ovat onnistuneet ja toivovat muidenkin onnistumista. Muista, että kenenkään toisen onnistuminen ei ole sinulta pois, päinvastoin. Onnistujat näyttävät toiminnallaan, mikä kaikki on mahdollista. Kerro myös avoimesti toiveestasi saada tukea ja apua. Ole myös itse se tuki ja kannustaja, jollaisia toivot maailmaan lisää!

Päätät itse, miten näyttäytyy seuraava elämäsi tunti, kuukausi, vuosi… Mitä aiot asenteiden valikoimasta valita?

Artikkelin kirjoittaja Jenni Haaranen

Jenni Haaranen on ura- ja voimavaravalmentaja, jonka sydäntä lähellä ovat ihmisten elämäntarinat, urahaaveet, voimavarat sekä oman näköiset opiskelu- ja työelämän valinnat.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.