Karla Niemisen kirja Olet hyvä tyyppi: Opas sujuviin ihmissuhteisiin tempaisee lukijan mukaansa. Se kutsuu tiedostamaan itsensä toisin kuin aikaisemmin. Sallivammin mutta myös jämäkämmin. Kaikkia ei tarvitse miellyttää, mutta mukava täytyy olla, jos haluaa päästä toisten seuraan.

Karla tietää miten kehittyä ihmissuhteissa, koska hän on itse ollut niin huono niissä, näin lukee kirjan takakannessa. Hän on kouluttautunut diplomi-insinööriksi mutta alkanut luotsata Jäänmurtajat-yrityksensä kautta kursseja ja luentoja ihmissuhdetaidoista. Hän auttaa ihmisiä nauttimaan enemmän elämästä. Elämä saa olla iloista ja nautinnollista sekä sosiaalisesti aktiivista, vaikka sattuisikin olemaan vähän introvertti, on hänen ilosanomansa.

Kirjaa Olet hyvä tyyppi lukiessa osa jutuista tuntuu jo tutuilta, koska olen lukenut jonkin verran alan kirjallisuutta ja yrittänyt työstää näitä asioita. Samalla se antaa paljon uutta ajateltavaa maailmassa, jossa ihmissuhdeverkostot ovat entistä tärkeämpiä niin sosiaalisessa mediassa kuin työelämässäkin.

Karla vaikuttaa kirjansa kautta tosi hyvältä ja kannustavalta tyypiltä. Ensisijaista sosiaalisen elämän luomisessa on se, että ylipäänsä osallistuu, on kyse sitten yhdistystoiminnasta tai harrastuksista tai työelämästä.

On olennaista, miten tarinoimme ja mitä tarinaa kerromme itsestämme paitsi itsellemme myös muille ihmisille. Ahmin kirjan noin puoliväliin yhdeltä istumalta, koska se vei minut mukanaan. Kirja on helppolukuinen.

Mutta tässä lajissa pärjää vain heittäytymällä.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Hyvä vinkki on se, että vaikka joskus mokaa, niin moka on lahja. Onneksi saa aina uuden tilaisuuden: uusissa tilanteissa ja ihmissuhteissa, joissa kukaan ei edes tiedä sinun mokanneen.

Kannattaa odottaa itseltään hyvää. Ja sitä paitsi kukaan ei yleensä muista sinun mokaasi. Harvoin muut miettivät meitä yhtä paljon kuin me itse mietimme itseämme.

Vähemmin ryppyotsainen asennoituminen elämään ja ihmisiin voi tuottaa tulosta. Kyse ei ole välinpitämättömyydestä. On jaksettava puhua ja kuunnella. Kysyä ja vastata. Elää mukana, olla myös yksin. Kaikkea tätä tarvitaan hyvään elämään.

Kirjalla on osuva nimi, koska aina kun kirjan ottaa ”työn alle”, niin se muistuttaa siitä, että minäkin olen ihan hyvä tyyppi ja että ainakin joku uskoo minuun, nimittäin Karla. Kirjoittaja uskoo siihen, että minäkin voin kehittyä ja kasvaa ihmissuhdetaidoissa, jos en ihmissuhdetaituriksi niin ainakin sosiaalisesti pärjääväksi yksilöksi.

Rentous ja luonnollisuus eivät automaattisesti määrittele ihmissuhteitamme. Tunnemme itsemme usein vaivaantuneiksi ja jopa kiusaantuneiksi uusien ihmisten seurassa ja uusissa tilanteissa. Se on normaalia, mutta rohkeus ja kasvu ovat sitä, että uskallamme astua pois omalta mukavuusalueeltamme ja kokeilla jotain uutta – meni syteen tai saveen.

Tämän Karla minulle iskosti päähän: Voit olla hyvä tyyppi vain harjoittelemalla sitä. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Lukija vakuuttuu siitä, että ”minunkin ihmissuhteistani voi tulla sujuvia”, sekä nykyisistä että tulevista.

Kirjasta jäi mieleen hymy, ryhti ja katsekontakti. Hyvä keskustelunavaus saa alkunsa niistä. Moni miettii, kunpa keksisi jotain hauskaa sanottavaa. Mutta Karla ehdottaa, ettet yrittäisi ollakaan hauska, koska se ei yleensä toimi. Älä siis vitsaile, koska se ei välttämättä osu maaliinsa, vaan voi loukata.

Ole oma itsesi sekä vähän aktiivisempi somessa ja kasvokkain.

Aloita pienestä ja etene kohti jotain suurta. Älä jäljittele ketään, etenkään julkkista. Ole oma itsesi, koska kaikki muut ovat jo varattuja… Kysy kuulumisia, pyydä kaveriksi, ole kiinnostunut. Usein se riittää. Äläkä etsi valuvikoja itsestäsi. Etsi samanhenkisiä ihmisiä, mutta tule toimeen kaikkien kanssa. Ja muista, että ihmisten käytös ei johdu sinusta – usein se johtuu heistä.

Tsemppiä!

Kirjan sivut löydät täältä.

Olet hyvä tyyppi –kirjan kansi

Kirjan kuvaus Otavan sivustolla:

Tutustu, ystävysty ja elä täysillä

Hyvien ihmissuhteiden vaikutus onnellisuuteen on huikea. Kun keskustelu sujuu kotona, töissä ja vapaalla, voit elää elämääsi pääroolissa. Olet hyvä tyyppi, ja sinulle on oma hauska porukkasi.

Kirja kertoo käytännöllisesti, miten kehität itsevarmuuttasi karaoken avulla, avaat keskustelun yksinkertaisesti ja aloitat tutustumisen viestillä. Kukaan ei ole näissä taidoissa liian hyvä.

Jos olet ilman ystäviä tai työelämän verkostoja, niin tämä kirja voi muuttaa elämäsi. Jos olet tyytyväinen sosiaaliseen elämääsi ja innokas oppimaan, löydät varmasti kirjasta monta ihmissuhteitasi parantavaa oivallusta.

Katso myös Täysii-seminaarin perustaja Andy Hopin tekemä videohaastattelu Karlasta.

Artikkelin kirjoittaja Tea Holm

Tea Holm on teologi, filosofian tohtori ja vapaa kirjoittaja. Hänellä on tekeillä tietokirja liittyen kuolemanjälkeisen elämän tutkimukseen. Hän on perustanut Kirjailijan Blogin, jossa julkaistaan kirja-arvioita ja jossa eletään kirjailijan elämää.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.