Anna oman tähtesi loistaa – uskalla tulla nähdyksi omana ainutlaatuisena itsenäsi

Intuitiivisella lämminhenkisyydellä Anna Hopi on tehnyt toimittajan työtä viihdemaailmassa ja saanut mahdollisuuden tavata suurta yleisöä inspiroivia artisteja. Selvänäköiseen tapaansa pienellä paikkakunnalla metsien ja tuulen havinassa kasvanut Anna on tarkastellut tähti-ilmiötä pintaa syvemmälle. TÄYSII 2015 -seminaarin puheenvuorossaan Anna toteaa, että suurinkin menestyjä on kuin jokainen meistä. Meissä jokaisessa on potentiaali loistaa kirkkaana omassa voimassamme. Uskallammeko astua elämän virran antamien merkkien johdattamalle polulle – tulla nähdyksi moninaisten lahjojemme kanssa?

Koostekuva TÄYSII 2015 -seminaarin puhujista

Tutustu Annaan: Instagram

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin puheet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.