Tilaa olla läsnä

25.06.2014

Viime viikkoina olen nauttinut kaappien läpikäymisestä. Se, mikä joskus oli mahdottomalta tuntuva urakka, on nykyisin rentouttavaa ja vapauttavaa. Katson kaikessa rauhassa laatikon kerrallaan. Lähtevät tavarat vapauttavat tilaa, mutta samalla ne vapauttavat myös jotain minusta itsestäni. Tuntuu hyvältä päästää irti. Tuntuu hyvältä nähdä selkeä, toimiva lopputulos. Tässä on jotain hyvin terapeuttista.

Kodin järjestäminen on konkreettinen tapa aloittaa elämän selkeyttäminen. Aika pian huomaa, kuinka sama yksinkertaistamisen ajatus ulottuu muuhunkin elämään. Turhat asiat alkavat karsiutua itsestään pois, kun keskittyy siihen, mikä on tärkeää. Uskallus irti päästämiseen kasvaa, kun prosessin aikana oppii tuntemaan itsensä paremmin. Kun tietää, mitä tarvitsee, ei tule haalineeksi tavaroita vain varmuuden vuoksi.

Kun kotona vallitsee selkeys, on helpompi olla läsnä itselleen ja muille perheenjäsenille. On helpompi muistaa, mikä on tärkeää ja keskittyä siihen. On helpompi alkaa tehdä asioita toisin, kun ei ole jumissa vanhan kanssa. On tilaa olemiselle ja uusille ideoille. Ideoiden toteuttamiseenkin jää aikaa, kun pakolliset asiat hoituvat mahdollisimman vähällä vaivalla.

Millaista tilaa kaipaat?

Oma elämäni on tällä hetkellä monella tapaa täyttä. Minulla on pienet lapset ja pää täynnä ideoita. Valkoiset seinät voisivat olla kauhistus jollekin toiselle, mutta minulle ne merkitsevät rauhaa ja hiljaisuutta. Kun päässä käy jatkuva ilotulitus ja jaloissa pyörii elämää vähintään omiksi tarpeiksi, saa ympärillä olla reilusti vapaata tilaa. Selkeä, minimalistinen koti auttaa palaamaan tähän hetkeen ja saa kierrokset laskemaan.

Tilanteesi voi olla toisenlainen ja siksi on tärkeää, että mietit, millainen koti palvelee omia tarpeitasi. Millaista elämää haluat elää? Mille tarvitset tilaa? Mihin toivot selkeyttä? Ei ole olemassa mitään autuaaksi tekevää tavaramäärää, joka ratkaisisi kaikkien ongelmat. Yksinkertaistaminen auttaa aina, mutta se on tehtävä itseään kuunnellen. Millaiset ratkaisut auttavat sinua olemaan läsnä?

Kun tiedät, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä, voit alkaa katsella kotiasi uusin silmin. Millainen tunnelma kotonasi on? Kuinka se vaikuttaa olemiseesi ja tekemiseesi? Onko tärkeille asioille tilaa? Häiritseekö jokin keskittymistäsi? Mikä tuntuu ylimääräiseltä?

Vähennä viisaasti

Käy yksi hylly tai laatikko kerrallaan läpi. Säilytä tärkeä ja tarpeellinen, laita tarpeettomaksi käynyt kiertoon. Kun olet luopunut turhasta, sinun on helpompi kerätä samankaltaiset tavarat omiin ryhmiinsä. Tässä kohtaa voit vielä tarkistaa, onko samankaltaisten määrä järkevä.

Lopuksi säilytettävät tavarat kannattaa järjestää niin, että kaikelle on oma paikkansa ja tavaroiden käyttäminen on mahdollisimman vaivatonta. Ihminen on yleensä sen verran mukavuudenhaluinen, että liian hienot järjestelmät jäävät käyttämättä. Yksinkertainen toimii tässäkin.

“Selkeys on life coachina ja ammatti- järjestäjänä toimivan Sandyn työn ydin. Jutun teemoihin voit tutustua myös Sandy verkkokurssien ja valmentavien
tehtäväkirjojen kautta.”
sandytalarmo.fi

Oman olemisen luonnoskirja

Unelmien koti – kodin järjestämisen verkkokurssi