Millainen asenteen merkitys on sinulle?

Asenteen merkitys on minulle todella suuri. Se on arvojen jälkeen yksi tärkeimpiä asioita elämässä. Asennetta on myös se, ettei kaikkea tarvitse hyväksyä. Hyvä asenne ei tarkoita hattarapilvihöttöä, vaan asennetta pitää tarkastella ja pohtia. On myös hyvä kysyä itseltään, miksi minulla on tällainen asenne.

Koen, että olen saanut kotoa aika hyvän arvopohjan ja asenteen. Olen myös saanut elämässäni kohdata monenlaisia ihmisiä. Nykyisin pohdiskelen paljon ja haluan ymmärtää ihmisten valintoja ja nähdä heissä hyvää.

Olen tarkastellut asennetta paljon omassa elämässäni. Tähän on vaikuttanut suuresti se, että elämääni on aina kuulunut kaksi kulttuuria. Se on saanut minut pohtimaan asennetta muiden näkökulmasta ja kysymään itseltäni, miksi heillä on sellainen asenne kuin on. Koen, että ihmisillä on usein pelkoja tai tietämättömyyttä ja paljon siitä on tullut kotoa opittuna.

Mietin paljon myös tämän päivän asennekasvatusta, esimerkiksi sosiaalisen näkökulmasta. Millaisen mallin me aikuiset annamme lapsille somessa. Monille se on kuin kaatopaikka, jonne kaadetaan omaa pahaa oloa. Lapset ja nuoret sitten kasvavat tätä seuraten. Kun puolustan ihmisiä, esimerkiksi ihonvärin takia, saatan saada ikäviä viestejä somessa.

Asenteen merkitys – millainen voima asenteella on?

Asenteella on iso voima, on asenne hyvä tai huono. Hyvällä asenteella olen solahtanut aina helposti uusiin ryhmiin. Kun olen aidon utelias ja kiinnostunut, saan myös itse todella paljon. Emme me ihmiset niin kovin erilaisia olla. Missä tahansa päin maailmaa, vaikka Intiassa kadulla, äidin tärkein tehtävä on pitää huolta lapsistaan.

Huonolla asenteella etsit ympäriltäsi kaikkea huonoa. Näet ja kaivat asioita, jotka tukevat sitä asennetta.

Olen aina ollut positiivisuuden puolesta. Minulta on työelämässä kysytty todella usein, että miksi olen niin positiivinen. Olen vastannut kysyjille, ettei se ole työkavereiden syy, millä fiiliksellä tulen paikalle. Olen valinnut tulla paikalle hyvällä fiiliksellä.

Asiakaspalvelutyössä olen kysynyt työkavereiltani, että miksi he hermostuvat toisten jutuista. Oma kokemukseni on, että jos koko illan jaksat palvella asiakasta, joka on huonotuulinen, ei hän enää kello kahdelta yöllä jaksa olla ärsyyntynyt. Työssä olen aina saanut asiakkailta kiitosta.

Asennetta on tärkeä tarkastella, koska se on osa ihmisen henkistä kehitystä. Kun tarkastelun myötä huomaa itsellään huonoja asenteita, on hyvä pysähtyä kysymään itseltään, mistä tämä asenne tulee. Se kasvattaa ja opettaa ymmärtämään itseään. On myös kiva huomata itsestään, kun tunnistaa muutoksia. Asenteet eivät ole ikuisia, sillä myös itse muutumme koko ajan.

Milloin asenteesta on ollut sinulle hyötyä?

Asenne on ollut hyödyksi ihan tavallisissa arjen asioissa. Vahvana on ollut ”Mä selviän tästä” -asenne. Sen myötä olen uskaltanut heittäytyä. Se asenne auttoi minua, kun konkurssin kokeneena ketjuravintolayrittäjänä jouduin taistelemaan oikeuteen ketjuyritystä vastaan. ”Mä selviän tästä” -asenteella oli iso vaikutus, että lopulta voitin jutun.

Jos tiedän, että olen oikeassa, voin taistella oikeuksista, vaikka toinen taho on iso. Vaikka rahaa meni, asennoiduin niin, että se oli vain rahaa. Asioita voi aina suhteuttaa.

Vaikka joku juttu ei onnistu, en silti lakkaa yrittämästä. Sinnikkyys liittyy itsellä asenteeseen vahvasti. Asenteeni on, että minä pärjään ja asiat järjestyvät. Tekeväthän ihmiset avaruusaluksiakin ja menevät niillä kuuhun.

Asenteen merkitys elämässäsi – miten se on muuttunut elämäsi aikana?

Olen kasvanut vasemmistokodissa, jossa ei puhuttu yrittäjyydestä tai vaurastumisesta. Yrittäjyys on opettanut katsomaan asioita useammista näkökulmista. Äitini kautta näin taas ammattiyhdistysaktiivin näkökulman.

Nuorena olen ollut paikalla – toisen kulttuurin sisässä eläen – ja nähnyt kun on tapahtunut henkirikos. Sen jälkeen asenteeni elämään muuttui totaalisesti, sillä se hetki opetti, että on ihan sama mitä olen suunnitellut huomiseksi, kaikki voi muuttua tai hävitä yhdessä sekunnissa. Tämä tapahtuma mullisti elämäni, mutta en silti vihaa ketään. Jos olisin alkanut vihata, se olisi vain myrkyttänyt minut ja tehnyt minut katkeraksi.

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.

Mitä vinkkejä antaisit ihmiselle, joka haluaa kehittää omaa asennettaan?

Voit kehittää omaa asennettasi tutkimalla maailmaa ja esimerkiksi lukemalla paljon sellaista, mikä on täysin vastakohtaista siihen mitä ajattelet. Sinun ei tarvitse muuttaa mielipiteitäsi, mutta tämä auttaa näkemään laajemmin.

Älä jää katsomaan asioita suppeasti, vaan mene rohkeasti sinulle vielä vieraan asian äärelle. Jos olet klassisen musiikin kuuntelija, mene rock-festareille ja maailma avautuu uudella tavalla.

Tutustu erilaisiin ja itsellesi erikoisiin ihmisiin. Pidä utelias mieli elämää ja maailmaa kohtaan, se tekee elämästä rikkaampaa. Näin myös kurjat kokemukset kaikesta kurjuudestaan huolimatta voivat tuoda syvyyttä nähdä erilaisiin maailmoihin.

Älä käperry suruun ja murheisiin. Niihin on helppo jäädä ja rakastua, jolloin ei enää näe mitä ympärillä tapahtuu.

Vaikeat kokemukset ovat kasvattaneet minua eniten. Olen siksi puhunut elämästä ja kokemuksista avoimesti, koska esimerkiksi huumeet voivat kohdata välillisesti ihan ketä vaan.

Millaisia kokemuksia sinulla on Täysii-seminaarista?

Tutustuin Täysii-seminaariin internetin kautta, sillä seuraan laajasti tämän aihepiirin tapahtumia. Olen ollut mukana jo kolme kertaa ja kokemukseni ovat olleet hyvät ja voimaannuttavat.

Tampere-talo on tapahtumapaikkana loistava ja puhujat ovat olleet aina hyviä. Parasta on kuitenkin se energia. Olin TÄYSII 2019 -seminaarissa poikani kuoleman jälkeen. Mietin silloin, että voinko lähteä, mutta ajattelin, ettei olo voi mennä huonommaksi. Kun Kake Karisson lauloi, minä tanssin ja itkin – ja sanoin miehelleni, että minä puhun tuolla vielä joskus.

Pidän siitä, että joka vuonna on oma teemansa ja kuinka sen äärelle on tuotu erilaisia näkökulmia. Täysii-seminaarissa tuntuu, että olen kotona. Katson tapahtumaa myös sillä silmällä, kuinka se on järjestetty ja se on aina toiminut hyvin.

Olen myös usein palannut Täysii-seminaarin puheisiin tallenteiden kautta. Katson usein puhujia myös oppiakseni ja kehittyäkseni itse puhujana.

Erityisesti mieleeni on jäänyt Pequ Niemisen ”Voimaa paranemiseen – elämä on matka kotiin, omaan itseesi” -puhe TÄYSII 2020 -seminaarissa, sillä se muistutti, että sinulla on aina olemassa toivoa. Muita erityisen mieleen jääviä puheita ovat pitäneet Varpu Hintsanen, Manuela Bosco, Lotta Hintsa ja Petri Hiissa.

Mitä odotat TÄYSII 2021 -seminaarilta ja omalta puheeltasi?

Odotan kovasti hyviä puheita. Toki on hyvin erilaista, kun on itse puhumassa.

Omalla puheellani haluan koskettaa ihmisiä, vaikka puheeni varmasti ravisteleekin asenteita. Otan silti sen riskin.

Puheellani haluan muistuttaa, että kaikista vaikeimmistakin kannattaa asioista puhua ajoissa ja haluan antaa kuulijoille rohkeutta siihen. Elämä on tehty elettäväksi. Kun päästää isoista asioista irti, sen tuntee kehossa.

Matka itseesi ei ole huvireissu, mutta on taatusti paras matka elämässäsi!

Tuntuuko sinusta, että kaikki on periaatteessa ihan hyvin, mutta jotain kuitenkin puuttuu elämästäsi? Olet haaveillut kaikesta mahdollisesta, mutta uskot haaveiden olevan vain haaveita – ja lykkäät kaikkea johonkin hamaan tulevaisuuteen. Onko sinulla tunne, että välillä kaikki vain kävelevät ylitsesi, eikä ketään kiinnosta kuka sinä oikeasti olet? Kuulostaako tutulta? Näin kävi myös valmentaja ja kokemusasiantuntija Tupu Utriaiselle, mutta vuonna 2004 hän otti itseään niskasta kiinni ja päätti muuttaa monta asiaa elämässään. Tupu uskoo, että me kaikki voimme elää onnellista ja täysipainoista omannäköistä elämää ja rakastaa itseämme juuri sellaisina kuin olemme, jolloin me voimme jakaa rakkautta myös muille. TÄYSII 2021 -seminaarin puheessaan Tupu rohkaisee sinua, että lakkaat syyttämästä itseäsi, jolloin voit aloittaa matkan itseesi. Päätä katsoa kuka sieltä löytyy. Matka vaatii rohkeutta, jota meissä kaikissa on. Se vaatii myös uskoa, toivoa ja rakkautta sekä ennen kaikkea asennetta.

Katso myös Täysii-seminaarin perustaja Andy Hopin tekemä videohaastattelu Tupusta.

Artikkelin kirjoittaja Anni Diaz

Anni Diaz on toiminut Täysii-seminaarin koordinaattorina, pitäen yhteyttä seminaarin puhujiin ja tehden heistä myös haastatteluja.

{"email":"Email address invalid","url":"Website address invalid","required":"Required field missing"}

LAHJASI

TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet

Katso TÄYSII 2017 -seminaarin tallenteet VELOITUKSETTA! Puhujat: Aira Samulin, Ilkka Koppelomäki, Johannes ”Hatsolo” Hattunen, Jutta & Juha Larm, Nina Rinne, Pasi Rautio, Petri Hiissa, Sanna Kämäräinen, Sanna Wikström, Sonja Kaunismäki, Tomi Kokko & Tony Dunderfelt.