Emili Osara | Muutosvalmentaja

Emili Osara on Muutos- ja stressinhallintavalmentaja, joka on toiminut hyvinvoinnin alalla 2000-luvun alusta niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Emiliä on pienestä lapsesta asti ollut innostunut muiden ihmisten auttamisesta ja hyvinvoinnista. Yläkouluikäisenä hän alkoi itsekseen opiskella hyvinvointia ja kasvilääketiedettä ja kertoo olevansa ns. ikuinen opiskelija, joka haluaa aina oppia uutta.

Emili on työskennellyt hyvinvoinnin lisäämiseksi niin kehitysyhteistyöprojektien parissa, jossa tarvetta on ollut puhtaalle vedelle kriisialueilla kuin esim. työhyvinvoinnin edistämiseksi stressinhallinnan parissa. Kaikessa tekemisessä on aina ollut läsnä hyvinvoinnin lisääminen, oli se sitten uravalmennuksen keinoin tai todella haastavissa tilanteissa valmentaminen kuten esimerkiksi huoltajuusriitojen tai muiden oikeuskiistojen keskellä olevien valmennus.

Tärkeintä elämässä on aina ollut toivo. Jos luottamus välillä elämään kriisien keskellä horjuu, toivo on se pieni kipinä, joka auttaa jaksamaan eteenpäin. Elämässä kaikki on väliaikaista ja aina on mahdollista, että muutos parempaan tulee. Silloin kun usko huomisesta eniten horjuu, satsaus omaan hyvinvointiin ja toivo auttavat kipeimpien askelien yli. Emili on tavannut niin äärimmäisessä köyhyydessä eläviä kuin myös rankkojen kokemusten keskellä eläviä uupuneita ihmisiä ja on kannustanut haasteista huolimatta pitämään yllä toivoa sekä panostamaan omaan hyvinvointiin, jotta jaksaa haasteiden keskellä paremmin.

Emili on koulutukseltaan KTM, fytonomi, LCF Life Coach®, NLP Practitioner ja Mind coach® -stressinhallintavalmentaja. Emili toimii valmentajana mm. hyvin stressaavassa elämäntilanteessa oleville. Emili on toiminut yrittäjänä yli 12 vuotta hyvinvointiin keskittyneessä luontaistuotteiden verkkokauppa Lootuskaupassa. Hän on kirjoittanut lasten hyvinvointia tukevan Miisan ja Samun seikkailut kirjan, jossa sadun keinoin käsitellään niin kiusaamista kuin jokaisen omia supervoimiakin, tavoitteena lapsen itsetunnon ja hyvinvoinnin tukeminen sadun keinoin. Lisätietoa valmennuksista löydät Emilin kotisivuilta ja Miisan ja Samun seikkailut kirja löytyy Emilin verkkokaupasta.

Älä koskaan luovu toivosta

Mistä löytyy toivoa? Miten pitää toivoa yllä, kun on todella vaikeaa? Mitä tehdä, kun pelot puskevat esiin? Älä koskaan luovu toivosta. Panosta omaan hyvinvointiisi aina, sillä sen avulla jaksat pitää toivoa yllä, silloinkin kun on vaikeaa. Ja se on edellytys puolestaan jaksamiselle.

Emili Osara on tehnyt töitä yli 20 vuotta terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi Suomessa ja kansainvälisesti mm. YK-tehtävissä ja 12 vuotta Lootuskaupassa maahantuoden ravintolisiä, jotka tukevat ihmisten hyvinvointia. Emili on kirjoittanut Miisan ja Samun seikkailut lastenkirjan, jossa sadun keinoin kannustetaan huomioimaan omat supervoimat ja kannustetaan hyvinvointiin.

Muutos- ja stressinhallintavalmentaja Emili Osara toimii yrittäjänä Lootuskaupassa ja Muutos- ja stressinhallintavalmentajana mm. ihmisille, joilla on menossa kriisi, kuten huoltajuuskiista. Miten toimia tilanteessa, jossa pelot puskevat esiin ja pitää kuitenkin olla koossa? Se vaatii rohkeutta ja ennen kaikkea sitä, että toivosta ei luovu koskaan. Emili kertoo

TÄYSII 2022 -seminaarin puheessaan, miten voit huolehtia omasta jaksamisestasi ja miten pitää yllä toivoa, jotta jaksaa eteenpäin rankkoinakin aikoina.

Emili on nähnyt niin nälkää näkeviä lapsia, uupumuksen kourissa olevia valmennettavia kuin toiminut kriisialueiden hyväksi ja nähnyt sen, että toivoa ei tule koskaan menettää. Älä koskaan luovuta itsesi suhteen äläkä menetä toivoasi, oli tilanne mikä hyvänsä.

Koostekuva TÄYSII 2022 -seminaarin puhujista