Voiko diplomi-insinöörikin kuulla sydämen äänen?

28.04.2016

Ensilumen mukana maahan leijaili lupaus jostain uudesta ja valoisammasta. Astuin odotusten ja epäilysten sekamelska kannoillani Tampere-talon aulaan. Täälläkö saisin vihdoin kipinän ja rohkeuden lähteä toteuttamaan unelmiani Täysiä?

Vaikka olinhan minä jo omalle unelmien matkalleni lähtenyt. Irtisanoutunut, hakenut suuntaa, kompuroinut, väsähdellyt, löytänyt uutta intoa, yrittänyt, haparoinut ja hävennyt. Vastenmielisten tunteiden sameissa vesissä kahlatessani olin moneen kertaan kokenut, ettei tämä ollut se unelmien elämä, jota markkinoidaan aurinkoisilla kukkuloilla hymyilevien ihmisten kuvilla.

Istahdin penkkiin ja tihrustin lavalle. Pelkäsin kuulevani 13 puheenvuoroa siitä, kuinka unelmien tavoittelu ja saavuttaminen on parasta elämässä ja kuinka sinäkin voit onnistua siinä ja vapauttaa oman potentiaalisi taianomaisesti.

Sainkin kuulla konkreettisista työkaluista, joista on apua matkalla kohti unelmia: mielikuvien muovailusta, pala kerrallaan tekemisestä, muiden auttamisen tärkeydestä ja aikaansaamisen ABC:stä.

Ideat olivat itselleni entuudestaan tuttuja, mutta niiden toteuttaminen käytännön elämässä takkusi kerta toisensa jälkeen. Uskon, että kuuluin salissa siihen enemmistöön, joka oli huomannut saman oireen omalla kohdallaan.

sydamen-aani-noora-korppi

Matka kohti omaa unelmaani on ollut täynnä mutkia

Viimeiset pari vuotta olen muotoillut elämääni siihen suuntaan, että vielä joskus minun olisi mahdollista tehdä lauluja ja kirjoittaa 2-3 päivänä viikossa ja rahoittaa elämäni siinä sivussa osa-aikaisella työllä josta pidän ja joka ei vie kaikkia mehuja. Idealististahan se on, niin minulle on sanottu. Puhumattakaan siitä, ettei työllä ja vaivalla hankittu diplomi-insinöörin koulutus menee hukkaan, jos vaihdan tyystin alaa.

Vastoin kaikkien menestysgurujen oppeja, olen huomannut oman tieni kulkevan siellä, missä ei kukaan suosittele tarpomaan. Olen taittanut synkkää korpitaivaltani enimmäkseen yksin ja harjoittelen monella rintamalla yhtä aikaa uusia asioita: yrittämistä, valmentamista, säveltämistä ja itseni sietämistä.

Se on ollut pahuksen hidasta. Silti olen edennyt koko ajan, suunnilleen sinne minne olinkin uumoillut meneväni, mutta kuitenkin eri tavalla ja eri reittejä kuin olin suunnitellut.

“Jos haluat saada jumalan nauramaan, näytä hänelle suunnitelmasi.” Heikki Harjun sanat kumisivat takaraivossani.

Luulin ymmärtäväni, mitä ne tarkoittivat. Suunnitelmani ei sisältänyt it-alalle takaisin kääntymistä. Minusta piti tulla coach ja itsetuntemuskouluttaja. Minun piti myös saada jostain rahaa ennen kuin tohtisin aloittaa taiteilun. Muutoin kaikki luova energia valuisi siihen, että ruokakaupan kassalla stressaan tuleeko tilin pohja vastaan seuraavan ostoskerran yhteydessä.

Elin pelkoani todeksi tunnollisesti. Asiat alkoivat rullata vasta, kun ilmoittauduin lauluntekijäkouluun vailla minkäänlaista tietoa siitä, millä kuittaisin lukukausimaksut. Ensimmäisen opiskelukuukauden aikana minulle tarjottiin 10 päivän mittaista koodausopetuskeikkaa, jolla kustantaisin elämäni seuraavat puoli vuotta. En pannut vastaan.

Tiedänkö muka itse, mikä itselleni on parasta?

Seminaariesitykset rupesivat ajautumaan tuskallisen tutulle maaperälle, kun puheet kääntyivät sisäisiin ja ulkoisiin vastustajiin. Niihin pirulaisiin, jotka kuiskivat korvaasi lannistavia sanoja juuri sillä ratkaisevalla hetkellä, kun eteesi on tuotu hopeatarjottimella herkullisesti tuoksuva tilaisuus. Semmoinen oikein mehukas, onnea ja menestystä tirisevä ruoholla ruokitun luomunaudan pihvi.

Kuinka monen sellaisen annoksen olet antanut jo ajelehtia nenäsi editse vain siksi, kun et ole ollut ihan varma siitä, sopiiko se nykyiseen ruokavalioosi?

Ihmiset ovat kummallisia epeleitä. Kuvittelemme, että tietoisella mielellämme pystymme päättelemään mikä meille sopii ja mikä ei. Tai että pystymme jotenkin etukäteen suunnittelemaan sitä, millainen elämä meillä tulee olemaan. Vaikka todellisuudessa se tietoisten ajatusten osuus koko aatosmassasta on tutkijoiden parhaiden arvausten mukaan noin prosentin luokkaa.

Luotatko ihan tosissasi siihen, että se 1% ajattelustasi pystyy tuottamaan sellaisia unelmia ja tavoitteita, jotka luovat tulevaisuutesi? Jos olet tosi itsepintainen, niin kyllähän niissä suunnitelmissä pysyminen joskus jopa pitää. Riippuu toki myös haaveiden mittakaavasta.

Mutta entä jos elämällä on varastossaan jotain paljon upeampaa? Jotain sellaista, jota et pysty edes villeimmissä unelmissasi kuvittelemaan.

Katri Syvärinen kehotti meditaatiosession aikana päästämään irti unelmasta ja antautumaan elämän flowlle. Vaikka tuo elämän flow tai virtaus voi vähän turhan hipiltä jonkun korvaan kuulostaa, siinä kuitenkin lymyää melkoinen viisaus.

Sitä samaa viisautta on tässä ystäväni lausahduksessa: “Elämän design on paljon parempi kuin pystyisimme koskaan itse suunnittelemaan”. Muuttujia tässä pelissä on niin monta, ettei yhden ihmisen yhden prosentin tietoinen mieli pysty mitenkään ottamaan niitä kaikkia huomioon kerralla.

Parempi siis vain luottaa siihen, että asiat järjestyvät. Edetä uteliaasti ja antaa tsäänssille mahdollisuus. Onhan se pahuksen vaikeaa silloin, kun löydän itseni taas kerran häpeällisen ahdistuskuopan pohjalta. Sieltä samasta kuopasta, jossa rahat on loppu ja kukaan ei varmasti ymmärrä kuinka vaikeaa juuri minun erityinen elämäni onkaan. Silloin hävettää eniten se, että taskut ovat täynnä kaikenlaisia itsensä ja tunteiden kanssa pärjäämiseen tarkoitettuja valmennustyökaluja, mutta olen aivan kädetön käyttämään niitä.

Siellä kuopassa (ja oikeastaan aina muulloinkin) ihminen yleensä on kaikkein sokein sille, mitä hän ajattelee itsestään. Itseään on vaikea nähdä ilman peiliä. Käteviä peilejä ovat muut ihmiset, jotka herättävät meissä voimakkaita tuntemuksia. Parhaat peilit saattavat jopa vihjaista ääneen, että huomaatko itsekään miten käyttäydyt tai puhut.

Oletko jo lähtenyt omalle matkallesi? Tunnistatko itsesi tästä kappaleesta?

Jos vain antaisin itseni unelmoida – mitä sitten tapahtuisi?

Mistä tässä nyt sitten uskaltaa unelmoida, jos itselleen on niin sokea ja mieli edustaa vain häviävän pientä murto-osaa koko potentiaalistamme? Tai kannattaako niitä unelmia edes lähteä tavoittelemaan, kun se on niin tuskallista?

Usean puheenvuoron lomasta pompahti esiin myös se kuuluisa sydämen ääni. Sitä kun kuuntelee, on hyvällä tiellä eikä polta itseään loppuun. Mutta miten ihmeessä sen kuulee? Miten sen erottaa egon ja persoonallisuuden ja halujen tuottamista unelmista?

Minulla ei ole tässä vaiheessa sen parempaa vastausta kuin se, että sen kyllä tuntee ja tietää, sitten joskus kun siitä saa kiinni. Tuntee, että tietää. Sitä ei mieli ymmärrä, kun se tieto ei ole verhottu sanoihin.

Niin ärsyttävä kuin sen kuuleminen onkin, se tieto on sinussa jo. Ehkä olet vastustanut sen huomaamista pitkään, kuten minäkin. Vuosien kärvistelyn jälkeen olen oivaltanut yhä uudestaan, ettei mikään muukaan elämässäni liiku, jos en tee sitä mitä sydän haluaa. Sitä on vaan niin vaikea hyväksyä, koska biisinteon opettelusta ei kukaan maksa ja kaikki taiteellinen haihattelu on ajanhukkaa tällaiselle diplomi-insinöörille.

Kokemukseni on osoittanut myös, että sydämen ääni ei välttämättä aina edes ohjaa kohti sitä, mikä olisi järkevää vaan pikemminkin kauhistuttavaa, mutta silti jollain oudolla tavalla kiehtovaa. Se ei välttämättä aina edes pitäydy vain yhdessä ja samassa määränpäässä. Sisäinen kompassi osoittaa sinne, minne siinä hetkessä sydän vie. Seuraavana päivänä tai viikon päästä suunta voi olla aivan toinen. Koska tämän elämän luonne on olla muuttuva.

Mieli kuitenkin tykkää takertua unelmiin ja tavoitteisiin. Voisiko senkin vain antaa tapahtua? Jos vain antaisi itselleen luvan tutkia, mitä siitä seuraa, kun lähtee tavoittelemaan unelmiaan. Riippumatta siitä, tietääkö nyt aivan varmasti ovatko ne egoistisen halun poikasia vaiko sydämen synnyttämiä.

Sen matkan tekeminen kuljettaa kuitenkin lähemmäs itseä ja omaa sydäntä.

Mikä oli tärkein oivallukseni Täysii-seminaarissa 2015?

Sulkeutuessani marraskuisen yön syleilyyn iloitsin Tampere-talolta mukaan tarttuneesta rohkeuden kipinästä. Se syttyi siinä oivalluksessa, joka kertoi että minäkin voin tehdä asioita omalla tavallani. Ihan kuin nuo kaikki muutkin puhujat olivat käsitelleet yhtä ja samaa aihetta, mutta kaikki omista vinkkeleistään ja oman persoonansa maustamina.

Elämäni ja unelmani toteutuvat juuri omaan tahtiinsa ja sillä tavalla, joka nyt sattuu olemaan minun kohdallani juuri se oikea. Sitä on turha verrata muihin.

Tunnustele, toimiiko sama ajatus myös sinun kohdallasi. Huomaatko, miten ainutlaatuinen elämäsi onkaan?

Lämmöllä,

Noora

Noora Korppi on tunnevalmentaja, loitsulaulaja ja tubettaja. Voit tutustua Nooraan tarkemmin täällä.